Rakennustaiteen museon tutkimuspäällikkö Juhana Lahti kertoo museon kokoelmien syntyneen alun perin Arkkitehti-lehden kuva-arkistosta. Suomen arkkitehtiliitto perusti kuvakokoelman 1949, ja museo perustettiin 1956. Rakennustaiteen museo on museossa kulkevan ”perimätiedon” mukaan maailman toiseksi vanhin arkkitehtuurimuseo; joka tapauksessa se on yksi vanhimpia arkkitehtuuriin keskittyviä museoita. Museo muuttaa nimensä vuodenvaihteessa kansainvälisen mallin mukaisesti Arkkitehtuurimuseoksi. Arkkitehti-lehden kuvat tulevat edelleen museon kokoelmiin, nykyisin tosin digitaalisina.
Museon toiminta keskittyy vuoden 1900 jälkeiseen aikaan. Kokoelmissa on noin 120 000 valokuvaa. – Museon kokoelmiin kuuluu myös piirustuksia. Niiden määrä on puolen miljoonan ja miljoonan väliltä; tarkkaa lukumäärä ei tiedetä, koska kaikkea ei ole ollut resursseja läpikäydä. Esimerkiksi Ole Gripenbergin toimiston kokoelmien mukana tulleet luettelot käsittävät jo yksinään 10 mappia. Piirustuskokoelmat karttuvat myös jatkuvasti ja nopeammin kuin niitä ehditään luetteloida. Museolla on kokoelmapolitiikka, mutta kokoelmat karttuvat pääasiassa lahjoitusten ansiosta. Viime vuonna museon kokoelmiin saatiin esimerkiksi W. G. Palmqvistin piirustuskokoelma, joka löytyi sukulaisilta vuosikymmeniä arkkitehdin kuoleman jälkeen, Lahti kertoo.
1. Raili ja Reima Pietilä voittivat New Delhin lähetystökilpailun vuonna 1963, mutta rakennus valmistui vasta 1985. Luonnoksista välittyy Pietilöiden ekspressiivinen työskentelytapa ja lumisesta maisemasta inspiroituminen. SRM / Raili ja Reima Pietilän kokoelma. (Kuva on julkaisussa Kauneus, käytännöllisyys, kestävyys. Valtion rakentamisen kaksi vuosisataa 1811–2011, Senaatti-kiinteistöt.)
Suomen arkkitehtiliiton ja arkkitehtikunnan kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä, ja aina välillä keskustelujen kautta toimistot päätyvät lahjoittamaan arkistonsa museolle. Esimerkiksi Juha Leiviskä lahjoittaa osan arkistostaan museolle vuoden 2012 alkupuolella, kun toimisto supistaa toimitilojaan. – Uudemmasta arkkitehtuurista kaivattaisiin tutkimustietoa. Selkeä tarve olisi 1950-luvun jälkeisestä aineistosta, Lahti kertoo.
Kokoelmat palvelevat omaa tutkimusta
Kokoelmat palvelevat museon omaa tutkimus- ja näyttelytoimintaa. Näyttelyt jakaantuvat kahteen päälinjaan: uutta arkkitehtuuria esitteleviin näyttelyihin ja museon tutkimustoimintaan perustuviin näyttelyihin. Niiden yhteydessä julkaistaan myös kirjallisuutta: uutta arkkitehtuuria esittelevät katalogit ovat lähinnä dokumentoivia, ja museon tutkimus- ja julkaisutoimisto tuottaa teemanäyttelyitä täydentävää tutkimukseen perustuvaa kirjallisuutta.
Museossa on ollut tutkimus- ja julkaisutoimisto vuodesta 1976. – Tutkimusstrategiaa on nyt valmisteltu 1,5 vuotta, ja se alkaa olla käytännössä valmis. Se viimeistellään kunhan museon strategiset linjaukset varmistuvat; näihin kuuluvat muun muassa uuden nimen ja visuaalisen ilmeen tuomat muutokset, Lahti kertoo.
Usein omiin kokoelmiin perustuvat näyttelyt ja julkaisut ovat keskittyneet yhden arkkitehdin tai toimiston töihin. – Tämä perinteinen tapa on ennemmin käytännön sanelema ratkaisu kuin varsinainen tietoinen valinta. Koska kokoelmat tulevat yhden toimiston kokonaisuuksina museolle, on työekonomian kannalta järkevää rakentaa näyttelyt ja tutkimukset niiden pohjalta. Aikakausia tai teemakokonaisuuksia esittelevät näyttelyt vaativat huomattavasti enemmän työtä, Lahti sanoo.
Julkaisutoiminta on vilkasta
Rakennustaiteen museo tekee paljon yhteistyötä yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Museon julkaisutoiminta on resursseihin nähden vilkasta. – Museossa on töissä 24 henkeä, ja näistä 4 henkeä – itse asiassa 3 henkilötyövuotta – tutkimuksessa, joten toimintamahdollisuutemme ovat rajalliset. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa on museolle tärkeää, paitsi julkaisemiseen saatavien lisäresurssien takia myös tutkimusyhteistyömahdollisuuksien vuoksi, Lahti toteaa.
Museon omistaa yksityinen säätiö, ja rahoitus saadaan monista eri lähteistä. Vuonna 2010 valmistunutta Aarne Ervi – Tilaa ihmiselle näyttelyä ja julkaisua tuki mm. Fortum, joka omistaa nykyisin Ervin sodan jälkeen suunnittelemat Oulujoen vesistön voimalaitokset. Ervi-näyttely oli iso panostus, ja se kiertää näillä näkymin ainakin Keski-Suomen museossa ja Kainuun museossa kevään 2012 aikana – Kaikkiaan Ervi-näyttelyä ja julkaisua rahoitti kuusi eri tahoa. Yhteistyön ansiosta syntyy kiinnostavia aiheita ja avauksia, mutta rahoituksen hankkiminen on aikaa vievää työtä, Lahti sanoo.
2. Vekaranjärven varuskunta-alueen keskuksessa Howard Smithin seinämaalaukset ovat osa Osmo Lapon betoniarkkitehtuuria. Kuvassa Maalitaulu ja ruokalarakennus. SRM / Simo Rista. (Kuva on julkaisussa Kauneus, käytännöllisyys, kestävyys. Valtion rakentamisen kaksi vuosisataa 1811–2011, Senaatti-kiinteistöt.)
Senaattikiinteistöjen kanssa tehtiin tänä vuonna julkaistu Lahden kirjoittama kirja Kauneus, käytännöllisyys, kestävyys. Valtion rakentamisen kaksi vuosisataa 1811–2011 sekä saman niminen näyttely, joka on kiertänyt ympäri maata Senaatti-kiinteistöjen juhlavuoden kunniaksi. Se esittelee Valtion rakennustoimintaa autonomian alkuajoista tähän päivään, tuoreimpana kohteenaan vasta avattu Musiikkitalo. Vuonna 2009 syntyi kirja Pankkien arkkitehtuuriaarteita – Piirustuksia Nordean kokoelmasta Nordean lahjoitettua arkkitehtuuripiirustuskokoelmansa museolle. Kokoelma käsittää 53 arkkitehtuuripiirustusta vuosilta 1832–1928. Tutkija Eija Rauskeen tekemä kirja esittelee ne ja kertoo kokoelman taustasta. Kolmas kiinnostava esimerkki viime vuosien julkaisuista on vuonna 2010 valmistunut The Dream of the New World. American Influence on Finnish Architecture from the Turn of the 20th Century to the Second World War. Amanuenssi Elina Standertskjöldin tekemä kirja kertoo amerikkalaisvaikutuksesta suomalaiseen arkkitehtuuriin 1900-luvun vaihteesta toisen maailmansodan syttymiseen. Tätä julkaisua on tukenut mm. Ulkoministeriö ja Alfred Kordelinin säätiö. Museolla on paljon kansainvälisiä yhteyksiä, joten aineistoa pyritään mahdollisuuksien mukaan julkaisemaan aina myös englanniksi.
Kokoelmanhallintaan etsitään uutta ratkaisua
Museon arkistossa käy jatkuvasti kotimaisia ja ulkomaisia tutkijoita. Viime aikoina museota on työllistänyt esimerkiksi japanilainen art nouveau -projekti. – Piirustusarkistossa on aineistoja, joita käytetään paljon jatkuvasti, ja sitten on aineistoja, joita ei oikeastaan ole käytetty ollenkaan. Ne tutkijat, jotka tulevat näiden käyttämättömien arkistoaineistojen äärelle, osaavat onneksi varautua siihen, ettei niitä ole luetteloitu ja järjestetty. Kun tutkijat käyvät ensimmäistä kertaa aineistoja läpi, siitä on tietysti hyötyä museollekin. – Yksi ihminen vastaa piirustusarkistosta, ja näillä resursseilla ei ehditä tehdä niin paljon digitointia, luettelointia ja asiasanoitusta kuin haluttaisiin. Lähtökohtana on, että asiakaspalveluun täytyy löytyä aikaa. Tietenkin asioita täytyy joskus priorisoida. Väitöskirjojen ja muiden opinnäytteiden tekijöitä autetaan jo heidän kokoelmiemme parissa viettämänsä ajankin takia enemmän kuin yksittäisiä kuvatilauksia tekeviä, vaikka kaikki asiakasryhmät ovat meille luonnollisesti yhtä tervetulleita, toteaa Lahti.
Museon käytössä on SIPI-kokoelmanhallintajärjestelmä, jota ei enää ylläpidetä, sillä järjestelmän toimittanut yritys meni konkurssiin. Museo etsiikin nyt uutta ratkaisua kokoelmanhallintaan yhdessä Alvar Aalto -museon kanssa. Rakennustaiteen museo on mukana myös Museo 2015 -hankkeen työryhmissä. Lahti korostaa, että kokoelmanhallintajärjestelmä on Rakennustaiteen museossa työväline, joka on tutkimuksen kannalta tärkeä. Lahti harmittelee, että museon sisälläkin on tällä hetkellä vaikeuksia päästä omiin kokoelmiin käsiksi. – Rakennustaiteen museon luettelointityö eroaa monista taide- ja kulttuurihistoriallisista museoista, koska arkistoyksikkönä on yleensä rakennus – ei siis yksittäinen kuva tai piirustus, joilla tietysti on oma arkistotunnuksensa. Kun piirustuksia on lähemmäs miljoona, ja yhdestä kohteesta voi olla lukuisia eri piirustuksia, ei olisi mielekästä ryhtyä luetteloimaan näitä kaikkia omiksi arkistoyksiköikseen. Tutkimuksen kannalta on olennaista, että jokaiseen kohteeseen liittyvät kuvat ja piirustukset saadaan linkitettyä yhteen ja että kokoelmanhallintajärjestelmään saadaan syötettyä myös muut tärkeät tiedot, kuten perustietoa kohteen suunnittelijoista. Hyvin usein kyseessä voi olla myös toteutumaton kohde. – Museon arkisto, kirjasto ja tutkimustoimisto tarvitsisivat kaikki kipeästi uutta hyvin toimivaa järjestelmää, Lahti sanoo.
– On kuitenkin yksi asia, joka ei tuota Rakennustaiteen museolle samassa määrin ongelmia kuin monille muille tahoille, nimittäin tekijänoikeudet. Museolla on oikeudet tärkeimpiin valokuvakokoelmiin ja luonnollisesti kaikkiin piirustuskokoelmiin. Valokuvissa ei myöskään yleensä näy ihmisiä, joten henkilösuojakaan ei tuota ongelmia, ja rakennuksiahan saa kuvata vapaasti.
Kurkistus tulevaan
Parhaillaan museon tutkimustoimistolla on tekeillä näyttely ja kirja pääkaupunkiseudun rantaviivoista ja niiden muutoksesta. Rantaviivoja – kaupunki veden äärellä on yksi museon Designpääkaupunkivuoden näyttelyistä. Näyttely ja julkaisu tehdään yhdessä arkkitehtitoimisto Livadyn ja arkkitehti Panu Lehtovuoren kanssa. – Tutkimme rantaviivojen käyttöä eri aikoina. Niitä on perinteisesti käytetty erilaisiin elinkeinoihin, ja nykyään ne ovat tärkeitä viihtyvyyden kannalta. Modernismin asuinalueita rakennettaessa rantaviivoille ei rakennettu, ja 1960-luvulla rantojen rakentamista rajoitettiin asetuksella, joten rannoille rakentaminen on ollut käytännössä kiellettyä viimeiset 40 vuotta. – Viime aikoina ajatteluun on tullut muutos: Vuosaaren Aurinkolahti on tästä hyvä esimerkki. Rantoja on muokattu täyttämällä aiemminkin, ja nyt on taas trendinä rakentaa rantaviivaan ja muokata sitä täyttömaalla. Entiset satama- ja teollisuusalueet muuttuvat asumis- ja virkistyskäyttöön hyvää vauhtia, Lahti kertaa.
Näyttelyssä esitetään rantaviivojen historiallinen tausta siten, että se liittyy parhaillaan käynnissä oleviin projekteihin. Rantojen käyttöä pyritään hahmottamaan myös tulevaisuuden näkökulmasta. Uusista alueista nousee esiin erityisesti Kruunuvuorenranta, jonka rakentaminen alkaa 2012. – Kruunuvuorenranta on erityisen kiinnostava kohde historiallisen kerroksellisuutensa vuoksi ja koska sieltä löytyy sekä luonnonrantaa että teollista rantaa. Alue on myös toistaiseksi jäänyt jo käynnistyneiden Jätkänsaaren ja Kalasataman rakentamisen varjoon.
Ensi kesäksi Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon väliin nousee taas puupaviljonki, jossa on paitsi molempien museoiden, myös Designpääkaupunkiorganisaation tuottamaa toimintaa. Uuden pysyvän lisärakennuksen rakentaminen tyrmättiin jälleen kerran valtion budjetissa, vaikka opetusministeriö sitä esittikin. Nähtäväksi jää, milloin yli sata vuotta sitten keskeneräiseksi jäänyt rakennus saa täydennystä.
*
Juhana Lahti esitteli museon tutkimustoimintaa Taidehistorian seuran syyskokouksen yhteydessä 1.12.2011. Kirjoitus perustuu tähän esittelyyn sekä Lahden haastatteluun.
Pinja Metsäranta on Taidehistorian jatko-opiskelija Helsingin yliopistossa, Taidehistorian seuran sihteeri ja Tahiti-verkkolehden päätoimittaja.