Eidos ry – opiskelijan elämää taidehistorian maailmassa jo 50 vuotta

EIDOS Taidehistorian Opiskelijain Yhdistys – Föreningen för Konsthistoriestuderande ry on Helsingin yliopiston taidehistorian opiskelijoiden ainejärjestö. Se toimii jäsentensä etujärjestönä sekä harjoittaa demokraattista ja edistyksellistä tiede-, opinto- ja kulttuuripolitiikkaa. Kaikki Helsingin yliopiston kirjoilla olevat taidehistorian opiskeluoikeuden saaneet ja opintonsa aloittaneet henkilöt voivat liittyä Eidokseen. Opintonsa päättäneistä tulee Eidoksen alumneja.

Eidos juhlii tänä vuonna viisikymmenvuotista historiaansa kokonaisella vuosijuhlaviikolla viikolla 42. Järjestön toiminta on ollut merkittävää paitsi opiskelijoille, myös Helsingin yliopistolle ja maamme taidekentälle laajemminkin: Eidos on ollut muun muassa järjestämässä ensimmäistä taiteiden yötä sekä kokoamassa taidekokoelmaa, josta tuli Kiasman perustuskokoelma.

Alkutaival

Eidoksen perustamiskokous sijoittuu jo vuoteen 1961. Tämän Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan ainejärjestön tarkoituksena oli edistää taidehistorian opiskelua ja tutkimusta. Ajateltiin, että tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys voi toimeenpanna esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia, kursseja, ekskursioita Suomessa ja ulkomailla sekä totuttaa tarkoitustaan muilla vastaavilla tavoilla. Vuosien varrella toiminta on vakiintunut, uusia toimintamuotoja on löytynyt ja vanhat traditiot ovat kokeneet renessanssin.

Ensimmäisen vuosikymmenen toimintaan vaikutti vahvasti yliopiston politisoituminen. Suomalainen yhteiskunta oli muutoksessa, tasa-arvoistumassa ja vanha luokkayhteiskuntaan nojautunut ylioppilasmaailma joutui antamaan myöten. Eidoskin on joutunut suoraan näiden muutosten keskelle ja oppimaan uutta. Eidoksen vaikuttajien keskuudessa ja ympäröivässä maailmassa oli henkilöitä, jotka suhtautuivat nuivasti esimerkiksi ensimmäisen naispuheenjohtajan valintaan; Leena Hakli muistelee puheenjohtajana varanneensa pöydän suurelle seurueelle Hotelli Kämpistä. Seurueen saapuessa ruokailemaan vastasi hovimestari ihmeissään: “En minä ottanut tosissani naisen tekemää varausta.” Eidoslaisista ja yliopistohenkilökunnasta koostunut seurue sai lopulta kattauksen Kämpin peilisaliin. Kyseessä oli vuosi 1965 ja alkuperäisen Kämpin viimeinen ilta ennen suuria muutoksia. Eidos oli yhdessä arkkitehtuuriopiskelijoiden kanssa työskennellyt ahkerasti Pohjoisesplanadin yhtenäisen julkisivun säilyttämisen eteen. Kämp purettiin sisältä, mutta julkisivu säilyi. Taistelu Kämpin julkisivusta yhdisti 1960-luvun purkuvimman vastustajia.

Nykyisillekin jäsenille tuttu Eidos-korttien konsepti on hyvin vanhaa perua. Jo toiminnan ensimmäisenä vuotena päätettiin painattaa jäsenille jäsenkortit ilmaisia museo- ja näyttelykäyntejä varten. Vuoteen 1964 mennessä sellaisia museoita, jotka tarjosivat ilmaisen sisäänpääsyn Eidos-kortin omistajille oli kertynyt jo reilu kaksikymmentä. Yhdistyksen jäsenillä oli myös mahdollisuus tilata Arkkitehti-lehteä ja Paletten-lehteä alennettuun hintaan. Vuosien varrella alennusta antavien museoiden määrä on vaihdellut suuresti. Tämänhetkinen tilanne on valitettava: vain muutamaan museoon saa Eidos-kortilla ilmaisen sisäänpääsyn, muitakaan alennuksia ei suuremmin ole. Taidehistorian opiskelijat voivat museo- ja näyttelykäynneillä löytää uusia aiheita, joista kiinnostuvat ja näin myös museot voivat saada enemmän kokoelmiinsa liittyvää innostusta ja tutkimusta.

Poliittinen 1970-luku

2010-luvulla on taas päästy historian syklimäisessä liikkeessä tavallaan samantyyppiseen tilanteeseen kun 1970-luvulla. Koko vuosikymmen käytiin kamppailua hallinnonuudistuksen, tutkinnonuudistuksen ja opintotuen ympärillä. Ainejärjestörintamalla näihin vaikuttaminen oli näkyvimpiä päämääriä. Näiden lisäksi muutkin poliittiset kysymykset, kuten lakkoilevat työläiset, valtakunnanpolitiikka ja kansainväliset kysymykset nousivat osaksi ainejärjestötoimintaa. Asettelu on tänä päivänä hieman erilainen verrattuna silloiseen vahvan oikeisto- ja vasemmistokeskusteluun.

Eidos otti poliittisemman roolin järjestönä 1970-luvulla; järjestö liittyi mukaan erilaisiin rauhanjärjestöihin, osallistui marsseille ja antoi lukuisia lausuntoja. Eidos oli jopa perustamassa alan opiskelijoiden etua ajavaa valtakunnallista aineliittoa: Taideaineiden opiskelijoiden liittoa. Chilen tilanteeseen otettiin kantaa, Keskuslakkotoimikunnassa oltiin aktiivisia, Eidos anoi jopa jäsenyyttä Helsingin ja uudenmaan EEC.n vastaiselta kansanrintamalta, luonnonsuojeluliitolta ja tutki mahdollisuuksia liittyä Avustusjuna Vietnamiin -kampanjaan ja Suomi-Neuvostoliitto-seuraan. Hallitus koki Eidoksen kuulumisen Helsingin yliopiston rauhankomiteaan asettavan velvoitteita Eidoksen toiminnalle: järjestön tuli omalta osaltaan toteuttaa komitean päämääriä.  Verrattuna moniin muihin ainejärjestöihin Eidos oli kuitenkin maltillinen poliittisuudessaan.

Vuosikymmenen alkupuoliskolla poliittisuuden ei koettu tukahduttavan muuta aktiivista taidehistoriallista toimintaa, seminaareja ja kokouksia. Kun vuonna 1974 huomattiin uuden hallituksen koostuvan vain ensimmäisen vuoden opiskelijoista, järjestö heräsi politisoitumisen vaikutuksiin. Vahva poliittinen noste vaikutti myös ainejärjestön ja oppiaineen suhteeseen. Jo 1960-luvulla alkanut politisoinnista lähtöisin oleva etääntyminen konservatiivisemman professorikunnan ja uudistusinnokkaan opiskelijakunnan välillä jatkui. Vaikka Eidoksen tilanteessa tuulet kääntyivät paljolti ainejärjestön aloitteellisuuden myötä, tiedepoliittiset kysymykset hiersivät silti. Kysymys päättymättömien prosessien tutkimisesta nousi jo 1970-luvulla esiin, ja oppiaineen linjaus rajasi pois monia tutkimuskohteita. Osaltaan jännitteisyys ja etääntyminen johtuivat myös suuresta laitosuudistuksesta.

Takaisin perusasioihin 1980-luvulla

1980-luvulla Eidoksessa palattiin perusasioiden äärelle: juhliminen, matkat ja aktiivinen opiskelijaelämä kukoistivat. Toiminta oli juhlimisen ohella hyvin kunnianhimoista, ja vuosikymmenen eräänlainen kohokohta oli opintomatka New Yorkiin, jonka vaikutus oli merkittävä niin matkustaneiden uralla kuin Helsingin taidekentällä muutenkin. Verkostoituminen oli aktiivista varsinkin vuosikymmenen loppupuolella ja voidaan sanoa, että moni silloinen eidoslainen on ollut aktiivinen toimija taidekentällä.

Poliittisen aktiivisuuden seurauksena Eidoksen toiminta oli jäänyt tyhjäkäynnille ja 1980-luvun alussa hallitus ”vallattiin” – aktiivisemmalle opiskelijatoiminnalle oli suuri tilaus. Aktiivisuus kasvoi huomattavasti, kun toimintaa kehitettiin ja monipuolistettiin; poliittisia kytköksiä purettiin pikkuhiljaa. Erilaisista jäsenyyksistä luovuttiin, sillä jäsenmaksuja pidettiin budjettiin nähden liian suurina. Esimerkiksi Suomi-Chile -seurasta luopumisen yhteyteen järjestettiin hauska mäenlaskutempaus, johon osallistui eidoslaisten Suhteet poikki Chileen -teemaryhmä: toinen osapuoli oli pukeutunut Chileksi, toinen suhteiksi ja alas mentiin eri teitä. Leikkisä teemavalinta kuvaa hyvin tapahtunutta muutosta poliittisuudesta hauskanpitoon.

Vuosittain järjestetyissä vaaleissa oli kuhinaa niin, että osa aktiiveista joutui jättäytymään hallituksesta, jotta uusille innokkaille olisi tilaa. Eidos kokoontui Uudella Ylioppilastalolla (Mannerheimintie 5 A) ainejärjestön tiloissa, joita jakoi mm. historian opiskelijoiden ainejärjestö Kronos ja kirjallisuustieteen ainejärjestö Katharsis. Aktiivisimpina kausina kokouksia pidettiin joka torstai-ilta.

Ulospäin suuntautunut toiminta vaikutti myös suhteisiin muiden toimijoiden kanssa: esimerkiksi Otaniemen arkkitehtiopiskelijoiden kanssa tehtiin tiivistä yhteistyötä. Oppiaineen ja Eidoksen välit paranivat huomattavasti 1980-luvulla siitäkin huolimatta, että opiskelijoilla oli suuri huoli nykytaideopetuksen puutteesta. Sama 1970-luvulla alkanut linjaus päättymättömien prosessien tutkimisesta jatkui – opetushenkilökunnan mielestä niitä ei voitu tutkia, joten opetus päätettiin modernismiin. Kiinnostus postmodernia ja nykytaidetta kohtaan näkyi Eidoksen toteuttamissa nykytaideprojekteissa ja tietenkin opintomatkojen kohteiden valinnassa.

Opetuksen sisällöissä koettiin olevan suuria aukkoja nykytaiteen ja taideteorian osalta, kun taas arkkitehtuuriopetuksesta oli ylitarjontaa. Ainejärjestö pyrki paikkaamaan aukkoja omalla toiminnallaan: järjestämällä opintopiirejä, ateljeekäyntejä esimerkiksi Laila Pullisen ja Erkki Kannoston työhuoneille sekä kutsumalla opintopiirin klubi-iltoihin ajankohtaisia puhujia.

Eidoksen 1980-luvulla järjestämät taidehistorialliset teemapäivät toivat merkittävän panostuksen nykytaiteeseen liittyvän opetuksen tarjontaan. Esimerkiksi vuoden 1988 teemapäivät olivat suuri menestys, ja niihin ainejärjestöläiset olivat panostaneet suuresti: läsnä oli sekä alustajina ja kuulijoina koko 1980-luvun maan taidekeskustelun ja -filosofian huippunimet. Oman opetuksen järjestämisen lisäksi ainejärjestö pyrki vaikuttamaan opetustarjontaan. Puhuttiin Mikki Hiiri -opiskelumallista, jossa hiiren pään muodostaisi pääaineen opinnot ja korvat toimisivat moduuleina, joihin voisi liittää esimerkiksi Kuvataideakatemiassa tai Taideteollisessa korkeakoulussa tehtyjä opintoja. Malli saatiin myöhemmin läpi.

Eidotteessa 1/83 pohdittiin Ateneumin tulevaa nykytaiteen näyttelyä:

Huhut (mm. juorulehti Helsinginsanomat) kertoivat, että tähän avantgardismin jumalien hylkäämään kolkkaan olisi tulossa suuri modernin taiteen näyttely, joka kantaa pahamaineista nimeä ARS 83. Eidotteen reportterit [Arja Elovirta ja Tiina Lehto] nuuskivat vanhoja ARS-luetteloita ja soluttautuivat Ateneumin taidemuseoon udellakseen museopedagogi Marjatta Levannolta ja näyttelysihteeri Sointu Fritzeltä: MIKÄ ARS 83?

Eidos perusti Ateneumiin ARS-83 -näyttelyn ajaksi kahvilan, jota vapaaehtoiset hygieniapassin hankkineet ainejärjestöläiset pyörittivät. Cafe Eidos keräsi varoja ainejärjestön toimintaa varten. Jo seuraavassa Eidotteessa raportoitiin toiminnasta: ”Kirjanpitäjä Jannike Danielsen kertoi 6 viikon jälkeen kasassa olevan rahaa n. 23 000,-.” Kahvilan ja muun varainkeruun tuloksena Eidos päätti järjestää yhdessä oppiaineen kanssa ekskursion ja kohteeksi valittiin New York. Vuonna 1984 kolme opettajaa ja 25 eidoslaista matkusti Atlantin ylitse. Erityiset kurssit, tutkimus ja muu kirjoittaminen vahvistivat muutenkin ohjelmaltaan tiiviin matkan antia; osallistuneet saivat opintoviikkoja työstään. Matkalla eidoslaiset tutustuivat paikallisiin taiteilijoihin, kuten Christoon, ja saivat Richard Longilta työn mukaansa. Matkaan kuului myös kolmen päivän ekskursio Washington D.C.:hen.

Vuonna 1986 perustettiin Porkkana ry kamppailemaan nykytaiteen puolesta. Myöhemmin itsenäiseksi kehittyneen hankkeen työryhmä lähetti kirjeitä kansainvälisesti merkittäville nykytaiteilijoille, joilta toivottiin Suomen nykytaiteen takapajuisen tilan parantamiseksi kannanottoja teosten muodossa. Haluttiin tehdä jotain konkreettista ja oma-aloitteista, ja lahjoitetut teokset toimivat symbolina siitä, että Suomeen oli saatava nykytaiteen museo. Porkkanan kokoelma oli houkutin päätöksentekijöille. Porkkanan maanalainen toiminta huipentui Vanhalle ylioppilastalolle järjestettyyn näyttelyyn 21.10.–27.11.1988 ja sen yhteydessä julkaistuun näyttelykatalogiin, jossa kokoelma esiteltiin ammattimaisesti. Seuraava kokoelmasta tehty näyttely kiersi ympäri Suomea vuonna 1989. Näyttelyn nimi oli Alkupiste – Viisi pohjoismaista muotoilijaa Nykytaiteen museon puolesta, ja sen vaatimuksena oli kunnollisten tilojen osoittaminen museolle.

Porkkana ry järjesti yhdessä Helsingin juhlaviikkojen ja keskustan taidegallerioiden, museoiden ja kuvataidekoulujen kanssa Taiteiden yö -tapahtuman tarkoituksena tuoda taidetta lähelle ihmistä tässä ja nyt, mikä vastasi myös Eidoksen yleistä asennoitumista taidetta kohtaan. Porkkana ry:n rooli oli Taiteiden yön kannalta keskeinen. Eidoslaiset osoittivat aktiivisuutaan toimimalla esimerkiksi vapaaehtoisina vartijoina Ateneumissa taiteiden yön aikana.

1990-lukua leimasi lama

Nykyisen opiskelijan näkökulmasta 1990-luvun tunnelma tuntuu lähes utopistiselta; putkitutkintojen opintokuiluun pudonnut ei voi varmaan koskaan täysin ymmärtää silloisen kiireettömyyden tunnetta. Opiskelijaelämän viettämistä pidettiin kunnia-asiana ja kannustettiin laajan yleissivistyksen hankkimista ja sitä, että opiskelija tunnustelisi omia kiinnostuksiaan rauhassa. Pitkiin opiskeluaikoihin saattoi myös vaikuttaa lama: monet jäivät opiskelemaan kun töitä ei ollut tarjolla.

Ainejärjestön pääpaino oli juhlimisessa sekä retkien järjestämisessä. Esimerkiksi lamavuosi 1993 aloitettiin tammikuisella shamppanjabrunssilla Kaisaniemen luistinradalla. Eidos järjesti lukuisia ekskursioita Helsingissä sekä muualla Suomessa, maailmalle lähdettiin myös, iltaa vietettiin ja Eidoksen logoa pohdittiin uudelleen. Toimintaa leimasivat lama-ajan vaatimattomat puitteet. Helsingin yliopiston kipsiveistoskokoelman kartuttamisen aloittamisesta tuli kuluneeksi 150 vuotta ja mm. rahankeräystä kipsikokoelman restaurointia varten suunniteltiin.

Yhteys muihin ainejärjestöihin oli laaja-alaista: Helsingin yliopiston järjestöjen lisäksi suhteita ylläpidettiin Otaniemeen ja ulkomaille asti. Lama-aikana oli erityisen tärkeää valvoa jäsenistön etuja. Vuoden 1993 hallitus lähestyikin useita museoita kirjeellä, jolla pyrittiin saamaan ilmainen sisäänpääsy eidoslaisille:

Haluamme muistuttaa Teitä meistä, jotka lippukassallanne anovat ilmaista sisäänpääsyä tai ainakin alennusta Eidos-kortti kädessä. Tuo puoleltanne tuleva huomaavaisuus on meille kultaakin arvokkaampi. Se saa meidät tuntemaan itsemme tervetulleiksi, sen tuella saatamme katsoa hyvän näyttelyn useaankin kertaan ja leivän ollessa kapea saamme ainakin henkemme ravituksi.

Tallella on muutamia vastauskirjeitäkin, joista useimmissa ystävällisesti ilmoitetaan, että on päätetty myöntää alennus Eidos-kortin haltijoille.

1990-lukua tutkiessa historiikkitiimi joutui kokemaan yllättävän käänteen. Siirtyminen tietokoneaikaan muutti Eidoksen toimintaa niin paljon, ettei aiempien vuosikymmenien tapaan enää löytynyt tarpeeksi tietoa paperimuodossa – romput ovat imaisseet aimo-osan vuosikymmenen tutkimusaineistosta bittisyövereihin, sillä nykykoneilla niihin ei enää pääse käsiksi.

Uusi vuosituhat ja nykyhetken toiminta

Uudelle vuosituhannelle siirryttäessä aktiivinen toiminta yliopiston opiskelija- ja järjestömaailmassa sekä taidekentällä korostui Eidoksen toiminnassa. Eidoslaisten keskinäinen yhteisöllisyys sai vastapainoa uudesta akateemiseen juhlakulttuuriin tutustumisesta. Entistä tiiviimpiä suhteita luotiin toisiin opiskelijajärjestöihin ja toimijoihin, kuten Taiteiden tutkimuksen laitoksen ainejärjestöihin, tiedekuntajärjestö Humanisticumiin, Turun yliopiston taidehistorian opiskelijoihin sekä taidekentän muihin toimijoihin: taiteilijoihin, museoihin ja gallerioihin. Yhteistyötä on ollut esimerkiksi Taidehistorian seuran, Ateneumin, Kiasman ja Forum Boxin kanssa.

Järjestöllistä kehitystä voidaan pitää vuosikymmenen läpi kantavana teemana. Tapahtumat, vaikuttaminen ja edunvalvonta hakivat muotoaan. Yliopistossa tapahtuneet muutokset ovat saaneet ainejärjestöläiset liikkeelle ja eidoslaisia on valittu erilaisiin yliopiston työryhmiin, joissa laitosuudistusta, tutkintouudistusta ja muita tärkeitä muutoksia on työstetty. Tärkeänä konkreettisena ainejärjestön toimintaan suorasti vaikuttavana muutoksena ja järjestön toimintaa tukevana elementtinä oli Uuden ylippilastalon tilojen uudelleen organisointi. Vuonna 2011 tehdyn remontin jälkeen tilat on otettu aivan uudella tavalla haltuun: on syntynyt Humanistiklusteriksi kutsuttu humanististen aineiden ainejärjestöjen tarpeita palveleva yhteinen tilakompleksi. Ainejärjestössä koetaan, että aktiivit pystyvät vapaammin keskittymään tapahtumien ja suosittujen ekskursioiden järjestämiseen, kun tilat ovat vakiintuneet ja ainejärjestön perustoimintaan on löytynyt rutiini.

Ainejärjestö on organisoinut erilaisia ateljeekäyntejä ja muuta kulttuuritoimintaa 2000-luvulla, mm. neljä taidenäyttelyä. Toiminta on antanut mahdollisuuden taidehistorian opiskelijoille kokeilla pienien ja keskisuurten projektien kautta erilaisia mahdollisia tulevia työtehtäviä. Nykytilanne Helsingin ja ehkä jopa koko maan taidekentällä on sen verran hektinen ja epävakaa, että opiskelijoilla on suuri huoli tulevasta opintojen jälkeisestä ajasta.

Ainejärjestötoiminta auttamassa opintojen kytkeytymistä työelämään

On mielenkiintoista katsoa taaksepäin ja huomata, että  tämän päivän vahva huoli työelämään sijoittumisesta on jo 1960-luvulla ollut yksi Eidoksen keskeisimpiä teemoja. Eidos osallistui laitoksen henkilökunnan kanssa aktiivisesti erilaisten ekskursioiden sekä taidehistoriallisten retkikuntien järjestämiseen. Nämä nähtiin keskeisenä välineenä työelämäsuhteiden kehittämisessä.

Alkuvuosikymmenien ekskursiot olivat laitoksen kanssa yhteistyössä toteutettuja. Mm. 1960-luvulla pidetyllä Istanbulin ekskursiolla mukana oli bysantologina tunnettu Lars Pettersson rouvineen. Professorin verkostot otettiin hyvään käyttöön. Hagia Sofiaa opiskelijoille esitteli kyseisen museon johtaja. Ekskursiot olivat silloin –  kuten nytkin – rankkaa työtä. Petterssonin ryhmäläiset söivät aamiaisen ja seuraava ruoka ehdittiin nauttia vasta iltayhdeksältä. Mukana olleet muistavat erityisen lämpimästi rouva Petterssonia, jonka paikallisvaisto oli suurena apuna Istanbulin sokkeloisilla kujilla liikuttaessa.

Ekskursiot liittyivät vahvemmin työkysymykseen 1960-luvulla kuin tänään. Inventaarioleirejä järjestettiin paljon, jotta opiskelijat saisivat tuntumaa esimerkiksi Suomen puukaupunkeihin. Haluttiin luoda kosketus myös käytännön työelämään, sillä rakennussuojelu ja museovirasto olivat merkittäviä eidoslaisten työllistäjiä, jopa niin että moni työskenteli alalla jo ennen valmistumistaan. Nämä leirit tarjosivat myös mahdollisuuden tutustua paremmin laitoksen väkeen, jota oli usein mukana ohjaamassa opiskelijoiden työtä.

Erilaiset toimintamuodot

Vuonna 1962 aloitettiin taidehistoriallisen retkikunnan työ Uudenkaupungin inventoinnissa hum. kand. Henrik Liliuksen johtaessa retkeä ja toimiessa arkkitehtuuri-inventoinnin valvojana. Mukana matkalla oli eidoslaisia, joista osa suoritti retkellä jo virkatyötä muinaistieteelliselle toimikunnalle.

Kuuden tontin mittaus ja relevantin esineistön inventointi suoritettiin matkalla, sisustuksia inventoitiin ja Uudenkaupungin maistraatin arkistossa käytiin arkistotutkimuksen puitteissa. Uudenkaupungin inventointi osoittautui pitkäksi projektiksi, sillä sitä jatkettiin vielä vuonna 1964. Eidos toivoi, että inventoitiin pystyttäisiin ottamaan mahdollisimman monta uutta jäsentä oppimaan työelämävalmiuksia. Toisaalta haluttiin, että työ etenee yhtenäisemmin samalla ryhmällä. Moni uudenkaupungin työryhmän jäsenistä oli jo muinaistieteellisen tiedekunnan palveluksessa ja niinpä työ muutettiin osittain virkatyöksi ja erotettiin Eidoksen toiminnasta.

Taidemuseokenttä kasvoi 1970-luvulla, samoin kysyntä taidehistorian opiskelijoista työelämässä. Rakennussuojelun resurssit kasvoivat huomattavasti, mikä näkyi siinä, että moni aloitti vakituiset työt tai ainakin työskenteli paljon alansa töissä jo ennen valmistumistaan. Museovirasto hyödynsi taidehistorian opiskelijoita eri inventointien tekijöinä: Eidos ja eidoslaiset olivat mukana inventoimassa esimerkiksi Uuttakaupunkia, vanhaa Raumaa ja Porvoon seutua.

2000-luvulla ainejärjestötoiminnassa työelämään on pidetty kytköksiä aktiivisen työelämätoiminnan kautta. Taidehistorian kenttä on muuttunut paljon vuosikymmenien takaisesta tilanteesta. Ekskursioiden ja taidehistoriallisten retkikuntien aika on ohi, ja 2000-luvun ekskursiotoiminta onkin pääpainoisesti uuden oppimista ja verkostoitumista. Työelämätoiminta on saanut uusia toimintamuotoja. Perinteeksi ovat muodostuneet lukukausittain pidettävät työelämätapaamiset, joihin hallitus on kutsunut taidehistoriasta valmistuneen henkilönkertomaan omasta matkastaan työelämässä. Opiskelijat ovat tätä kautta saaneet kattavan kuvan erilaisista tehtävistä, jotka ovat mahdollisia opintojen jälkeen. Työelämätapaamisissa käydyt keskustelut on koettu erityisen antoisiksi, monesti niissä on siirrytty laajempaankin tilanteen analyysiin, mikä on voinut vaikuttaa opiskelijoiden tuleviin valintoihin myös opinnoissaan. Työelämäkytköksiä on tällä vuosituhannella vahvistettu yhteistyöllä erilaisten instanssien kanssa; museoiden, gallerioiden ja esimerkiksi Taidehistorian seuran kanssa on tehty yhteistyötä.

Jo 1960-luvulla perustettu ainejärjestölehti Eidote on ollut vaihtelevasti aktiivinen vuosikymmenien halki. Eidote on tarjonnut opiskelijoille mahdollisuuden koettaa siipiään akateemisina kirjoittajina; sisältö on ollut laaja kritiikeistä pro gradu -tutkimuksen esittelyihin. Lehdessä on myös julkaistu humoristisia matkakertomuksia ekskursioilta, sarjakuvia, pakinoita, runoja jne. Opiskelijat ovat saaneet kehittää myös taiteellista ilmaisuaan ja lehti onkin koostunut juuri kunakin ajankohtana  opiskelijoita kiinnostaneista asioista. Tietokoneaikaan siirtyminen vaikutti lehden formaattiin; kotitekoinen leikkaa-liimaa-kopioi–metodi päivitettiin tietokoneaikaan. Eidote ilmestyy vieläkin taitettuna paperiversiona, vaikka ajan henki ja ekologiset aatteet painostavat sähköiseen julkaisuun siirtymistä.

Eidoksen vuosijuhlaviikko on lähellä ja Eidoksen hallitus on päättänyt panostaa alumnitoimintaan. Jo työelämään sijoittunut taidehistoriaa opiskellut voi nyt omalta osaltaan vaikuttaa kenttämme tulevaisuuteen tukemalla nykyisiä opiskelijoita, toimimalla mentorina ja jakaen omaa osaamistaan. Alumni saa myös mahdollisuuden pitää yhteyttä alma materiin ja omiin opiskeluaikaisiin ystäviinsä.

Vuosijuhlaviikon anti

Eidoksen aktiivit ovat suunnitelleet vuoden ohjelman ainejärjestön 50-vuotisjuhlaviikon ympärille. Resursseja on säästetty, jotta saataisiin eniten irti vuoden kohokohdasta. Vuosijuhlaviikkoa on lähdetty suunnittelemaan jo puolitoista vuotta sitten, kun ahkera joukko taidehistorian opiskelijoita aloitti haastattelu- ja arkistotyön historiikkiprojektin parissa. Viikolla 42 tapahtuu monenlaista, ja Eidoksen historia tulee kaikille tutuksi viimeistään vuosijuhlassa, jolloin historiikki julkaistaan.

Viikko alkaa maanantaina 15.10. Taidehistorian seuran tuella järjestettävällä Julkisen tilan taide tänään -seminaarilla Tieteiden talolla. Monipuolisesti julkisen tilan taidetta käsittelevässä seminaarissa kuullaan FT Juha-Heikki Tihisen, FM Pia Hovi-Assadin alustuksien lisäksi FT Hanna Johanssonin ja taiteilija Tomasz Szraman keskustelu julkisen tilan esitystaiteesta. Tilaisuus on avoin koko tiedeyhteisölle. Illemmalla jatketaan Antti Kauppisen opastamalla julkisen tilan taiteen kaupunkikierroksella. Kierroksen reitin päätepysäkki on niin sanottu opintobaari, jossa avataan päivän aikana heränneitä ajatuksia yhdessä.

Tiistaina 15.10. järjestetään koko yleisölle avoin tapahtumailta Designmuseossa  klo 16–20. Koti – Muotoilu tänään -teemaiseen iltaan kuuluu työpajan lisäksi paneelikeskustelu näyttelytiloissa. Museossa on yleisöopastuksia klo 16 ruotsiksi ja klo 17 suomeksi. Museoon on Eidos-kortilla ilmainen sisäänpääsy. Illan opastukset ja paneeli ovat avoimia tapahtumia kaikille museokävijöille.

Keskiviikkona 17.10. Eidos juhlii 50-vuotista taivaltaan vuosijuhlasitseillä jossa nautitaan ranskalaisen keittiön herkuista teemalla naamiaiset Aurinkokuninkaan hovissa. Sitsit ovat akateeminen pöytäjuhla, ja ilta on suunnattu nykyisille opiskelijoille ja ystäväainejärjestöjen jäsenille.

Torstaina Eidoksen alumnitoiminnasta kiinnostuneet tapaavat Aschan jugendissa (Pohjoisesplanadi 19) klo 18–20. Illan aikana voi nauttia hyvästä seurasta ja muistoista flyygelin säestämänä, selailla vanhoja Eidotteita ja tutustua tämänhetkisiin opiskelijoihin. Vuonna 1827 valmistuneessa Uschakoffin talossa sijaitseva entinen pankkisali on nautinnollinen illanvieton paikka myös kauniin jugend-arkkitehtuurinsa puolesta. Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Perjantaina 19.10. Eidos avaa -projekti saa jatkoa! Vuonna 2011 aloitetun projektin tarkoituksena on päästä tutustumaan normaalisti yleisöltä suljettuna oleviin taide- ja rakennushistoriallisesti merkittäviin kohteisiin ja kokoelmiin. Tärkeänä lähtökohtana on pidetty asiantuntijavieraiden kutsumista mukaan vierailuille, jotta käynneistä olisi mahdollisimman paljon iloa ja hyötyä. Tällä kertaa  Eidos ry avaa Alvar Aallon suunnitteleman Kansaneläkelaitoksen. Yksityiskohdiltaan rikasta rakennusta esittelee intendentti Mia Hipeli Alvar Aalto -museosta.

Vuosijuhlaviikon huipentumana on lauantaina 20.10. Ravintola Kappelissa järjestettävät vuosijuhlat. Oiva tilaisuus eidoslaisille eri vuosikymmeniltä tavata ja juhlistaa hienon järjestön historiaa. Eidoksen 50-vuotishistoriikki julkaistaan vuosijuhlissa!

Vuosijuhlaviikolta pääsee palautumaan sunnuntaina 21.10. brunssilla Café Ekbergissä.

Helsingin yliopiston mittakaavassa taidehistorian oppiaine on melko pieni, ja siten myös Eidos on pienehkö ainejärjestö. Kuitenkin tämä henkilömäärältään pieni järjestö on jättänyt viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana valtavan jäljen Helsingin taidemaailmaan. Todennäköisesti jatkossakin idearikkaat aktiiviset opiskelijat löytävät uusia tapoja vaikuttaa taidehistorian suuntaan yliopistossa, Helsingissä ja miksei koko Suomessakin. Maamme kulttuuriperinnön ymmärtäminen, vaaliminen, taiteen tuominen lähemmäksi ihmistä ja nykytilanteen tutkiminen on ehdottoman tärkeää varsinkin tässä alati tuloshakuisemmassa ja rationalisoivammassa yhteiskunnassa. Vielä tänäkin päivänä taide on Suomessa vahvasti kytköksissä poliittiseen päätöksentekoon ja valtioon; nykyisen suuntauksen kääntäminen suuntaan, joka kunnioittaa ja arvostaa taidetta nykytilanteessa ja menneisyydessä on yhteinen projekti. Opiskelijoissa on tulevaisuus.

Huk Iia Palovaara on taidehistorian opiskelija Helsingin yliopistossa. Hän on
toiminut ainejärjestö Eidoksessa koko opiskeluaikansa eri tehtävissä bilevastaavasta työelämävastaavaan, myös puheenjohtajana. Tänä vuonna Iia vastaa vuosijuhlamestarina vuosijuhlaviikon toiminnasta. Opintojen ja Eidos-aktiivisuuden ohella Iia Palovaara työskentelee oppaana ja työpajaoppaana Designmuseossa ja freelance-oppaana Ateneumissa.

Artikkeli pohjautuu 20.10.2012 julkaistavaan Eidoksen historiikkiin, jonka työryhmä koostuu tämänhetkisistä Eidoksen aktiiveista: artikkelin kirjoittajan lisäksi Virva Sointu, Jaakko Uoti, Katri Tuomainen, Antti Kauppinen, Markus Lähteenmäki, Anton Vanha-Majamaa, Anni Rajamäki, Joni Kling, Visa Penttilä sekä Anu Järvinen ovat toimineet ahkerasti viimeisen puolentoista vuoden ajan opintojen ja muiden töiden ohessa historiikin parissa. Eidoksen 50-vuotista taivalta on tutkittu arkistomateriaalin ja haastatteluiden kautta. Kirjoittajina on toiminut lisäksi myös kaarti 2000-luvun entisiä Eidoksen hallituksen puheenjohtajia ja muita aktiiveja.

Vuosijuhlaviikosta saa lisätietoja Eidoksen kotisivuilta ja järjestön facebook-sivuilta.

Lisätietoja Eidoksen toiminnasta saa vuoden 2012 puheenjohtajalta:
Anton Vanha-Majamaa (anton.vanha-majamaa@helsinki.fi)

Vuosijuhlaviikkoon liittyvät kysymykset vuosijuhlamestareille:
Hanna Hannus (hanna.hannus@helsinki.fi)
Iia Palovaara (iia.palovaara@helsinki.fi)

Eidoksen historiikista ja tabula gratulatoriasta vastaa:
Virva Sointu (virva.sointu@helsinki.fi)