Lektio.
Esitän väitöskirjassani näkemykseni siitä, miten pietismi on vaikuttanut uskonnollisiin kuviin. Tutkimukseni avaa uusia näkökulmia sekä uskonnolliseen taiteeseen että pietismiin Pohjois-Euroopan alueella.
Pietismi kritisoi kirkkoa Pyhän Hengen puuttumisesta ja ulkokohtaisesta hengellisyydestä ja siitä syystä liike sai nopeasti kirkon edustajat varuilleen. Lopulta katsottiin, että se edusti niin suurta uhkaa kirkolle, että tarvittiin toimia yhtenäisyyden turvaamiseksi. Kuvasto, joka liikkeen syntymisen aikoihin luotiin oli oppositioasemassa kirkon parissa leviäviin kuviin nähden.
Keskeinen ero Lutherin ja pietistien opetusten välillä oli käsitys elävästä ja kuolleesta uskosta. Lutherille usko oli Jumalan lahja, eli ei voinut olla olemassa kuollutta uskoa. Pietisteille keskeistä oli kilvoitella jatkuvasti elävän uskon säilyttämiseksi. Kyseessä oli henkilökohtaisen hurskauselämän viettäminen.
Pietistit ottivat kantaa elävän uskon puolesta, mutta siten, että vain asiaan vihkiytyneet sen pystyisivät ymmärtämään. Tähän tarkoitukseen 1600-luvulla ylimystöä ja oppineita kiehtoneet embleemit soveltuivat hyvin.
Pietistisen kuvaston syntymiselle keskeistä on ollut painettujen kirjojen parantunut saatavuus ja emblematiikkaa painottanut aikakausi. Philipp Jakob Spener, joka perusti pietistisen liikkeen 1670-luvulla, tukeutui luterilaisen papin, Johann Arndtin kirjoituksiin, erityisesti tämän teokseen Vom Wahren Christenthum. Teos oli parinsadan vuoden ajan Raamatun jälkeen levinnein kirja.
Ennen pietistisen liikkeen syntyä arndtilainen hurskauselämä kukoisti oppineiden keskuudessa Saksassa ja Ruotsin hovissa. Luonnontieteelliset, teologiset, filosofiset ja teosofiset pohdinnat yhdistivät oppineita. Edellisvuosidadalla syntynyt embleemi-genre kehiteltiin huippuunsa. Parinsadan vuoden aikana julkaistiin yli 6000 embleemiteosta, joissa julkaistiin puolesta miljoonasta miljoonaan embleemiä. Lisäksi embleemeitä painettiin, maalattiin ja kaiverrettiin ylimystön elinympäristöön arkkitehtuurista esineisiin ja vaatteisiin. Niiden avulla haluttiin viestiä pääosin henkisistä asioista kuten rakkauden mukanaan tuomasta kärsimyksestä, erilaisista saavutuksista, hyveellisestä elämästä ja teologisista asioista.
Ensimmäiset pietistisen liikkeen parissa syntyneet embleemit julkaistiin Johann Arndtin Vom Wahren Christenthumin vuoden 1678/79 Riiassa painetussa laitoksessa, jonka taustavaikuttajiin Philipp Jakob Spener kuului. Kuvituksessa luonnontieteelliset saavutukset saivat hengellisiä merkityksiä. Tieteellisiin laitteisiin liittyy salaisuuksia, mistä syystä ne sopivat hyvin kuvittamaan hengellisiä mysteereitä.
Embleemi on enemmän kuin symboli. Se muodostuu yleensä kolmesta osasta: kuvasta ja kahdesta erillisestä tekstistä, jotka saattavat liittyä kuvaan kiinteästi tai teksteistä toinen voi olla kuvan viereisellä sivulla.
Magneetti ja magneettineula eli kompassi, ovat Riian laitoksen tieteellisiä embleemejä. Totisessa kristillisyydessä Arndt kirjoittaa Jumalan rakkaudesta magneetti-vertauksen avulla. Embleemin subskriptio kuvaa magneetin voimaa, Jumalan rakkautta, joka vetää ihmistä puoleensa. Otsikkotekstissä kuva saa uuden merkityksen. Siinä sanotaan, että meidät erottaa vain ruoste. Inskriptio selventää, mikä on ruoste: Luotuihin kohdistuvan rakkauden väistyttyä tulee Jumalan rakkaus sisään. Rakkaus maailmaa kohtaan on kuin ruoste, joka erottaa rautakappaleen magneetista.
Myös Kompassi symbolisoi Jumalan rakkautta. Kompassin magneettineula osoittaa aina kohti pohjoista, vaikka olisi miten kova myrsky. Otsikkoteksti kertoo, että ilman oikeaa suuntaa ihmisen sielulla ei ole rauhaa.
Jumalan rakkaudesta ja voimasta kertovat useat embleemit
Riian laitoksen ensimmäisen kirjan embleemissä on kuvattu aurinko, jonka säteet keskittyvät suurennuslasin läpi alhaalla olevaan nuotioon ja sytyttävät sen. Subskription viesti on Voimaa ylhäältä. Embleemiin kuuluu Raamatunjae, joka korostaa Jumalan voimaa uskovassa ihmisessä. Ihminen on kuin rutikuivat puut nuotiossa, Jumalan voima on kuin tuli. Useissa embleemeissä esiintyy palava nuotio. Silloin se merkitsee ihmisen uskoa. Kuitenkin niin, että nuotion ympärillä on neljä nuotioon puhaltavaa enkeliä. Silloin kuvan merkitys on enkelten apu. Ihmisen usko on heikkoa ja häilyväistä. Nuotio savuttaa ja palaa huonosti ilman enkelten puhallusta.
Sata vuotta myöhemmin suurennuslasikuva muuttui hieman. Aurinko on muuttunut persoonalliseksi, sillä on kasvot. Säteet heijastuvat suurennuslasin läpi alakulmaan, mutta nuotion tilalla on palava sydän, cor ardens, palavan Jeesus-rakkauden ja sielun symboli. Oikeassa alakulmassa on lisäksi puun tynkä, josta versoo muutama elävä oksa. Arndtin mukaan Jumalan rakkaus sytyttää ihmisen sydämen palamaan Kristukselle uskon kautta. Palava sydän kuvastaa uskovan ihmisen sielun tilaa, kun Jumalan armon aurinko on saanut koskettaa häntä. Suurennuslasi vertautuu välineeseen, joka voi olla kuva, saarna, Raamattu tai hartauskirja, joka on hengellisesti herättänyt ihmisen. Mietelauseessa todetaan, että: ”Vain armon auringosta saan sen voiman, jolla uskosta syntynyt rakkaus palaa sydämessäni”. Myös versova hento kanto kuvaa elävää uskoa. Kuvan tehtävä on muistuttaa ihmistä rakastamaan Jumalaa ja kilvoittelemaan elävässä uskossa.
Johann Arndtille keskeistä olivat uusplatonilaiset pohdinnat maailmankaikkeudesta ja sen hierarkioista. Jossakin määrin nämä käsitykset siirtyivät myös pietisteille ja heille näyttää olleen tärkeää universumin kuvan tekeminen.
Maailmankaikkeuden kuva on pelkistetyimmillään Riian laitoksen embleemissä. Kyseessä on kuva astrologisista hierarkioista. Kuvassa on piste, jonka ympärillä on 13 samankeskistä kehää. Embleemin subskriptio, teksti ”yhdestä alkulähteestä”, liittyy Arndtin opetuksissa Totisen kristillisyyden neljänteen kirjaan, joka käsittelee luontoa ja sen olemusta paracelsiolaisten oppien mukaisesti. Arndtin kirjojen kuvituksissa olevat universumin kuvat ja globukset, jotka perinteisesti ovat kuvanneet Kristusta luomakunnan herrana, ilmoittavat arndtilaisessa hengessä Jumalan asemasta luomakunnan keskellä; hän on Yksi.
Sama kuva muuntui vuoden 1736 versioon seuraavanlaiseksi. Yhdeksän kehän sisällä on kolmio, jonka sisällä on palava sydän. Kolmiosta lähtevät säteet täyttävät sisimmän kehän. Kehien ulkopuolella on neljä erilaista kehämäistä kenttää, joista kaksi on täytetty tähtikuvioin, yksi viivoitettu ja yksi koristeltu suomumaisin kuvioin. Raamatunkohta on sama. Palava sydän maailmankaikkeuden hierarkian keskiössä merkitsee kristityn rakkauden Jeesukseen olevan universumin keskeisin asia. Palava rakkaus yhdistyy palavan uskon käsitteeseen. Arndtin teoksissa maailmankaikkeuden kehien kuvaaminen emblemaattisesti alkoi Riian laitoksesta, mutta vuosien 1736–1778 versioissa se liitettiin palavaan sydämeen. Myöhemmissä kuvissa, joihin on lisätty kolmiyhteistä Jumalaa symbolisoiva kolmio, ja sen sisällä on palava sydän ja tähtikehät, korostuu mikrokosmoksen ja makrokosmoksen merkitys ihmiselle. Mikrokosmos on kuin makrokosmoksen pienoismaailma, ihmissydän, joka on palava silloin kun kolmiyhteinen Jumala asuu siinä.
Pietistit omaksuivat myös hyveiden personifikaatiot osoittamaan tärkeitä asioita.
Etualalle on kuvattu nainen lukupulpetin ja avoimen kirjan ääreen. Hänen oikea kätensä osoittaa avointa kirjaa ja vasen kätensä taustalla olevaa tapahtumaa. Kuvaa rajaavat auki vedetyt verhot, ja naisen ylle taivaasta piirtyvät valonsäteet. Taustalla pappi saarnaa saarnatuolissa ihmisjoukolle. Ihmisten joukossa on sarvipäinen siivekäs hahmo, paholaisen symboli. Raamatunkohta on Hoosean kirjasta ja siinä sanotaan: ”Näin tuhoutuu minun kansani, sillä kukaan ei tunne minua. Koska sinä olet hylännyt minut, hylkään minäkin sinut, et saa enää olla pappinani. Sinä olet unohtanut Jumalasi lain, minäkin unohdan sinun lapsesi”. Kuvaan liittyy Kolmas käsky, joka on: ”Pyhitä lepopäivä”. Kuvitus teksteineen hyökkää ulkokohtaista hengellisyyttä ja papistoa vastaan. Verho paljastaa kuvassa totuuden kirkon tilasta. Nainen, edustaa viisauden personifikaatiota, Sapientiaa. Hän pitää edessään avointa elämän kirjaa, oikeaa sydämen uskoa Jumalaan. Kuvan viesti korostuu valonsäteiden avulla: säteet eivät kohdistu pappiin, vaan naiseen, joka osoittaa oikean sisäisen hengellisyyden ja viisauden. Paholainen saa rauhassa kuiskia seurakuntalaisille, kun pappi on vailla Pyhää Henkeä.
Nykyisin avointa kirjaa pidetään helposti Raamatun symbolina, mutta pietisteille se merkitsi Jumalalle kelvollista sielua ja myös elämän kirjaa, Kristusta. Kyseessä on sielun samanmuotoisuus Kristuksen kanssa. Avoin kirja toimii symbolina samoin kuin sydän: niitä voidaan polttaa tulessa, mutta ne eivät pala eivätkä vahingoitu. Kirjaan ja sydämeen liittyy erilaisia väkivallantekoja kuten polttamista ja moukaroimista. Ne eivät kuitenkaan vahingoitu vaan pelkästään jalostuvat.
Pietismin todellinen valtakausi ajoittuu 1700-luvulle ja silloin liike alkoi sulautua puhdasoppiseen luterilaisuuteen. Myös pietismin parissa syntyneet embleemit alkoivat muuttua. Niiden arvoituksellinen luonne alkoi avautua helpommin ymmärrettäväksi ja opettavaisemmaksi. Kirkon kritiikin ja luonnonfilosofisten painotusten sijasta kiinnitettiin huomio ihmisen omiin valintoihin uskon tiellä ja sydämen oikeaa tilaan.
Pietistien luomat Arndtin kirjoihin tehdyt embleemit yhdistyvät 1700-luvun kuluessa varhaisempiin, arndtilaisessa hurskauselämässä käytettyihin sydän-aiheisiin saaden uudenlaisia merkityksiä. Koristeluissa suosittiin Ruotsin linnankirkoista ja Johann Arndtin kirjojen kuvituksista tuttuja symboleita kuten karitsa, palava sydän, avoin kirja, valonsäteet, puuaiheet ja hyveiden allegoriat.
1700-luvun loppuun mennessä pietistinen kuvasto oli levinnyt kansanhurskautena kaikkialle Pohjois-Eurooppaan. Samat kuva-aiheet ovat hieman varioiden kulkeneet aina nykyaikaan asti. Kuvien etsintä, löytäminen ja oivaltaminen ovat olleet suuren työn takana, ja nyt arvioitava tutkimus on osaltaan osoittava pietismin ja embleemien suurta vaikutusta uskonnolliseen taiteeseen. Tässä tutkimuksessa jää vielä tutkimatta ja tulkitsematta satoja pietistisiä kuvia eri puolilla Eurooppaa.
FT Johanna Vuolasto on taidehistorian tutkimuksissaan keskittynyt kristilliseen symboliikkaan ja ikonografiaan. Pro gradunsa hän teki Jacopo Tintoretton 1500-luvun mariologisesta maalaussarjasta Venetsian Scuola Grande di San Roccossa. Gradun aiheena oli sarjan ikonografinen tutkimus ja Italian vastauskonpuhdistuksen vaikutus kuvaopillisiin kysymyksiin. Jatko-opinnoissaan Vuolasto tarkasteli pietistisen liikehdinnän vaikutusta protestanttisiin kuvaohjelmiin Pohjois-Euroopassa. Lähdemateriaalina olivat 1600- ja 1700-lukujen saksalaiset ja ruotsalaiset hartauskirjat.
Vuolasto on työskennellyt mm. opettajana yliopistossa ja korkeakouluissa. Lisäksi hän on toiminut Nokia Oy:n taideasiantuntijana. Nykyisin hän toimii Kouvolassa museonjohtajana.
Johanna Vuolasto väitteli Helsingin yliopistossa 17.6.2011.
Johanna Vuolasto: Pietismin kuva – ikkuna yksityiseen hengellisyyteen. Johann Arndtin opetukset pietistisen embleemin perustana. Kouvola 2011.