Lektio.
Vuodelta 1514 peräisin oleva ehdotus Turun tuomiokirkossa pidettäväksi tarkoitetusta piispa Hemmingin autuaaksi julistamisen juhlasta kuvailee yksityiskohtaisesti tapahtuman järjestelyjä ja kulkua. Tuomiokirkon keskelle oli ensimmäisenä rakennettava 30 kyynärän levyinen ja 4 kyynärän korkuinen juhla-alue laudoista. Tämän alueen keskelle oli rakennettava alttari, jossa pidettäisiin päämessu. Tänne myös laskettaisiin pyhimyksen maalliset jäännökset sisältävä kullattu säilytysrasia. Rasian jokaisessa sivussa tuli olla kuvattuna piispa Hemmingin vaakuna. Suunnilleen kirkon keskelle oli ripustettava muun muassa vihreitä oksia ja kukkakransseja. Keskelle kirkkoa oli lisäksi ripustettava kolme suurta vaakunaa; toiselle puolelle valtionhoitajan vaakuna, toiselle puolelle hiippakunnan piispan vaakuna ja keskelle itseoikeutetusti piispa Hemmingin vaakuna. Näistä viimeksi mainitun piti olla molemmilta puolilta maalaten koristeltu. Juhla-alueen yläpuolelle oli lisäksi ripustettava 50, 60 tai jopa sata palavaa kynttilää. Pelkkä kirkon koristelu ei suinkaan riittänyt, vaan myös kadut oli lakaistava puhtaiksi ja muurit sekä tärkeimmät rakennukset oli koristeltava vihreillä oksilla, kukilla ja vaakunoilla.
Itse juhlan tuli alkaa, kun pyhimyksen luut otettaisiin pääkuorin alta ja sijoitettaisiin niille tarkoitettuun lippaaseen. Sen jälkeen lipasta kuljetettaisiin seremoniallisessa juhlakulkueessa, jonka tuli lähteä liikkeelle pääkuorista, edetä sieltä kirkkotilan ympäri ja päätyä lopulta kirkon keskelle rakennetun alttarin luokse. Pyhäinjäännöslipas tuli sen jälkeen asetella alttarille asianmukaisten rukousten ja hymnien saattelemana. Pyhien uhrien ja rukousten jälkeen seuraisi päämessu ja saarna, jonka jälkeen juhlallisuudet huipentuisivat arkkipiispan suorittamaan Hemmingin jäännösten pyhittämiseen. Moniaistisen seremonian kruunaisi eriväristen kukkien terälehtien sirottelu, elävien lintujen lentoon päästäminen sekä suitsukkeen ja savun tuoksuttaminen kirkossa. Tämän ja kaikkien siunausten jälkeen saivat osallistujat mennä syömään ja juomaan hyvää suomalaista olutta.
Tämän melko yksityiskohtaisen ohjeistuksen perusteella voisi ajatella, että keskiaikaiset lähteet kuvailisivat samalla tarkkuudella kaikkea muutakin kirkkojen koristamiseen liittyvää. Voisi ajatella, että seurakuntien ja kirkkojen ohjeistamiseen kuuluisi tarkkaan määriteltyjä neuvoja tilojen, alttareiden, seinien ja holvien varusteista ja koristeista tai ylös kirjattuja muistiinpanoja siitä, millaisia esineitä ja kuvallisia esityksiä kussakin kirkossa oli. Kirkkotilojen visuaalinen ja materiaalinen rikkaus ja monimuotoisuus jää kuitenkin pitkälti hämärän peittoon, sillä tekstilähteissä tällaiset maininnat ovat hajanaisia. Kuvallisen aineiston tutkimisen kannalta ongelma on laajempi, sillä lähdeaineistossa juuri minkäänlaisista keskiaikaisista kuvista tai niiden tekijöistä ei puhuta. Kun aineistosta nousee esimerkiksi jonkinlaiseen kuvalliseen esitykseen viittaava latinan sana ymago, viitataan sillä lähinnä jonkin pyhimyksen patsaaseen, ei maalattuun kuvaan. Lähimmäksi kuvan kuvailua päässee Turun tuomiokirkossa allekirjoitettu dokumentti vuodelta 1434, jossa kuvaillaan kahta sinettiä. Toisen keskellä on pyhä marttyyrikuningas Olavi, joka pitelee vasemmassa kädessään pyhimystunnustaan kirvestä ja oikeassa kädessään valtakunnanomenaa.
Lähdeaineiston hiljaisuus suhteessa kuviin ja kuvallisiin esityksiin korostuu, kun tarkastellaan keskiaikaisia kirkkomaalauksia ja niiden luonnetta. Seinille, holveihin ja pylväisiin maalatut kalkkimaalaukset olivat erottamaton osa sakraalitilan interiööriä, visuaalinen elementti, joka ei jäänyt kävijältä huomaamatta. Mutta näistäkään kuvista ei puhuta missään. Jos tarkastelun kohteena olisi pelkkä kirjallinen lähdeaineisto, näitä kuvia ei olisi olemassa.
Väitöskirjani lähdeaineisto koostuu juuri tällaisista kuvista; ne ovat selvästi tietyn historiallisen aikakauden tuotteita, mutta niiltä tuntuu puuttuvan oma, henkilökohtainen kuvahistoriansa. Tämähän ei tietenkään pidä paikkaansa; kuvilla on taustansa ja tekijänsä sekä asemansa kirkollisessa kontekstissa. Tässä suhteessa keskiaikaisesta kirkollisesta kuvasta on usein mahdollista sanoa jotain, vaikkei ylös kirjoitettua tietoa olisikaan saatavilla. Keskiaikainen kuvamaailma pohjautui nimittäin pitkälti vakiintuneisiin aiheisiin; Vanhan ja Uuden Testamentin tapahtumien, Neitsyt Marian, Jeesuksen elämän ja kuoleman ja eri pyhimysten elämän, ihmetekojen ja brutaalien teloitusten kuvaamiseen. Esimerkiksi aikaisemmin mainittu Pyhä Olavikin tunnistettiin lukuisten muiden pyhimyskuvien joukosta useimmiten juuri tunnuksestaan kirveestä. Tietty aihe saatettiin siis kuvata aina tietyllä tavalla, joskus sitä hieman muokattiin, joskus hieman varioitiin.
Tutkimukseni kohteena olevat maalaukset eivät kuitenkaan pääsääntöisesti noudata samoja kuvallisia konventioita kuin muu keskiaikainen kuva-aines. Lähdeaineistottomuuden lisäksi on tutkimuksessani siis pitänyt perehtyä kuviin, jotka eivät noudata kaavaa. Tämä on aiheuttanut haasteita maalausten ymmärtämisessä ja tulkitsemisessa. Kun esimerkiksi 1900-luvun alun taidehistoriallisessa tutkimuksessa maalauksia on yritetty asettaa paikoilleen keskiaikaisen kuvantekemisen jatkumoon, on ne yksinkertaisen ulkomuodon perusteella luokiteltu ”primitiiviksi”, toisin sanoen alkeellisiksi ja suorastaan alkukantaisiksi. Ajatus kuvien heikosta laadusta suhteessa tärkeään kirkkotilaan on ollut vaikeasti sovitettava yhtälö ja kuvien on ajateltu olevan jonkinlaista kuritonta koristelua, johon kirkollinen sääntely ei vaikuttanut.
Kuvien olemassaoloa ja oikeutusta kirkkotilassa on siis haluttu kyseenalaistaa. Tämä kyseenalaistaminen on pitkään leimannut käsityksiä siitä, mikä on ”hyvää” tai ”oikeaa” keskiaikaista kirkkotaidetta, aivan kuin sellaisia määrittelyjä olisi ylipäätään mahdollista tai mielekästä tehdä. Huomionarvoista on kuitenkin se, että 1900-luvun ja keskiajan käsitykset kuvasta, sen arvosta ja merkityksestä eivät aina vastaa toisiaan, eikä menneisyydessä luodun kuvan estetisointi tai arvottaminen johda loppupelissä minnekään. Tämä pitää muistaa myös 2000-luvulla kuvaa tutkittaessa.
Aiheen tutkimuksen kannalta yksi merkittävistä ongelmista on tekstilähteiden puuttumisen lisäksi se, ettei maalausten tekijöistä ole tietoa. Tilanne ei sinällään ole poikkeuksellinen, sillä Turun hiippakunnassa keskiajalla työskennelleistä käsityöläisistä on säilynyt vain vähän tietoja. Peruslähtökohta lienee kuitenkin, että kirkkomaalausten tekijät olivat pääsääntöisesti maalauksen ammattilaisia, mahdollisesti hiippakunnan rajojen ulkopuolelta saapuneita tekijöitä, vaikka paikoin kansallisidentiteetin korostamisen hengessä on pensseliä haluttu asetella myös kotimaisten miesten kouriin. Näin on ollut varsinkin tutkimieni maalausten kohdalla. Kysymykset tekijyydestä ja siihen liittyvät epävarmuudet vaikuttavat olennaisesti maalausten analysointiin ja tulkintaan.
Historiallisen aiheen tutkimisessa kontekstiin asettaminen on siis tärkeää ja ilmiöitä pitäisi yrittää ymmärtää ja tulkita sen aikakauden sisällä, jossa ne ovat tapahtuneet. Tutkimuksessani olen joutunut pohtimaan, mitä kaikkea kuvista voi sanoa, kun niiden ympärillä oleva kontekstitieto näyttää vähäiseltä, tavoittamattomalta tai muutoin hämmentävältä. Jäljellä ovat kuitenkin itse kuvat. Ne ovat edelleen fyysisesti läsnä tässä ajassa, kantaen muassaan menneisyyden muotokieltä ja kuvallista ajattelua. Kuvien visuaalisuus saattaa näyttäytyä osin outona, villinä ja tulkitsemattomana, mutta juuri tämä tekee kuvista niin kiinnostavia.
Kuvat ovat lisäksi olemassa keskiaikaisessa kirkkotilassa. Tila määrittää kuvien olemista, kuvien tekemistä ja niiden kohtaamista. Työni keskeiseksi ajatukseksi on siten muotoutunut tutkia maalauksia, niitä tehneitä työryhmiä ja niitä osasia, jotka olisivat voineet vaikuttaa kuvien olemiseen, tuottamiseen ja osin myös kohtaamiseen. Näitä osia olen tarkastellut tietyn ajanjakson sisällä, yrittäen sovittaa maalauksia ja niiden tekemistä yhteen aikakauden kanssa. Tarkoituksena on ollut pohtia, mitä tämä kyseessä oleva kuvantekeminen on ollut ja mitkä asiat olisivat voineet sen mahdollistaa, millaisissa olosuhteissa kuvia on tuotettu ja miten kuvat ovat toimineet siinä tilassa ja ympäristössä, jossa ne on luotu. Minua on askarruttanut, miksi Turun keskiaikaisessa hiippakunnassa on noin vuosien 1430 ja 1540 välisenä aikana tuotettu juuri tällaista maalauskoristelua.
Tätä kaikkea olen yrittänyt selvittää katsomalla ensisijaisesti maalauksia ja miettimällä, mitä ne ja niiden tekeminen voisi paljastaa. Aineistoni on koostunut noin 30 kirkon maalauksista, joista osa on edelleen näkyvissä tänäkin päivänä, osa on säilynyt vain kopioina, ja osa on täysin tuhoutunut. Osa maalauksista saattaa edelleen odottaa paljastumistaan kalkkikerrosten alla. Maalausten todellista, keskiaikaista lukumäärää on vaikea määritellä. Tästä fragmentaarisuudesta huolimatta olen tehnyt kokonaiskartoituksen sen perusteella, mitä määrästä tiedetään. Maalauksia on tehty kirkon kaikkiin sisäosiin; kirkkosaliin, sakaristoon, asehuoneeseen sekä kirkon ulkopäätyihin ja ulkoseiniin. Näistä noin kolmestakymmenestä kirkosta osa on maalattu lähes täyteen, osassa on syystä tai toisesta vain yksi tai muutamia maalauksia.
Aiheet vaihtelevat yksinkertaisista symbolikuvioista kuten risteistä ja solmuista puihin, kukkiin ja kasviaiheisiin, linnuista eläimiin, merenneitoihin ja erilaisiin ihmishahmoihin, laivoista labyrintteihin ja vaakunoihin, vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Kuvallinen aineisto on siis jo itsessään varsin runsas ja monipuolinen. Toki aiheet ehkä kuulostavat ja näyttävät yksinkertaisilta, mutta usean takaa paljastuu monikerroksinen, monitulkintainen ja vaikeaselkoinen merkityshorisontti. Miten esimerkiksi pitäisi lähestyä isojalkaiselta, mulkosilmäiseltä ja turbaanipäiseltä näyttävää fallistista olentoa, kun muistetaan, ettei maalauksen tekijästä ja tekemisestä tiedetä mitään, ja maalaus itsessään näyttää olevan kaukana keskiaikaisista kuvallisista konventioista. Miten tästä lähtökohdasta käsin voi lähteä selvittämään sitä, mikä on maalauksen merkitys tai tehtävä kirkkotilassa, mihin se liittyy, mihin se viittaa tai mistä se kertoo? Kenen intresseissä tällaisen maalauksen tekeminen on voinut olla? Perustuuko se puhtaasti tekijänsä omaan valintaan vai onko jollain muulla henkilöllä ollut sanansa kuvan valinnassa? Mikä on maalauksen asema kirkossa ja miten kuvan kohtaajat olisivat sen voineet nähdä ja ymmärtää? Tällaisiin kysymyksiin olen joutunut miettimään vastauksia ilman tarkan konteksti- tai faktatiedon antamaa turvaa. Joitain saattaa närkästyttää se, etten ole usein halunnutkaan antaa tulkinnoissani yksiselitteistä vastausta tai mitään oikeaa tulkintatulosta, koska sellainen ei ole ollut mahdollista. Sen sijaan olen levittänyt erilaiset tulkintaehdotukset ja vaihtoehdot auki; olen lähestynyt maalauksia monista eri näkökulmista pyrkien siten kunnioittamaan niiden usein niin monimerkityksistä olemista. Sataan sanaan ei tätäkään maalausta pystyisi tiivistämään.
Kaikki aiheet eivät tietenkään ole yhtä vaikeasti avautuvia, vaan osa liittyy suoraan perinteiseen kristilliseen kuvastoon kuten Kristuksen kasvoja esittävä aihe. Tällaisen aiheen tunnistamista ja tulkitsemista helpottaa se, että sillä on taustalla sekä kuvallinen että kirjallinen perinne. Kristuksen kasvojen vakiintunut kuvaustapa sekä aiheeseen liittyvän tekstiperinteen tutkiminen auttavat avaamaan aiheen merkityssisältöjä. En siis aikaisemmin ollut täysin rehellinen, kun väitin, etteivät kuvat noudata kaavaa; osa niistä nimittäin noudattaa. Mutta tässäkään tapauksessa kuva-aiheen tunnistaminen ja tulkitseminen ei riitä, vaan kuva-aiheen valitsemiseen ja käyttöön sekä sen laajempaan merkitykseen kyseessä olevan kuvantekemisen kontekstissa ja myös Turun hiippakunnassa liittyy vaikeammin avattavia asioita.
Maalausten tulkinta ei kuitenkaan ole ollut ainoa asia, johon olen halunnut uppoutua. Siitä huolimatta, että maalausten tekijöistä on tutkimushistorian kuluessa esitetty sivistyneitä ja vähemmän sivistyneitä arvioita, eikä mitään faktatietoa siis ole, olen yrittänyt karkeasti hahmotella eri tekijäryhmät perustuen maalausten visuaaliseen puoleen. Tekijäryhmien määrittely tältä pohjalta jättää väistämättä täsmätiedon löyhäksi; on melko mahdotonta enää löytää yksittäisiä nimiä maalausten taustalta. On siis tyydyttävä suurpiirteisempiin analyyseihin. Tekijäryhmien hahmottelussa olen lähtenyt siitä, mitä varsinaiset kuvat voisivat kertoa tekemisestään. Jälleen kerran kuvia katsomalla on mahdollista pohtia, millaisia käytäntöjä, visuaalisia keinoja ja perinteitä tekijöillä on voinut olla hallussaan. Tämän perusteella voi vetää johtopäätöksiä keskiaikaisen käsityöläisen tavasta tehdä, visualisoida, kuvallistaa ja käsitteellistää.
Olen mieltänyt tämän eräänlaiseksi visuaaliseksi tuotannoksi, joka siis vallitsi tiettynä aikakautena tietyssä paikassa, Turun hiippakunnassa. Tämä tuotanto on koostunut erilaisista prosesseista ja toimijoista, joiden yhteisvaikutuksesta tyydyttyy jokin tarve, tässä tapauksessa kirkon koristaminen toimivan rituaalitarkoituksen täyttymiseksi. Olen siten pyrkinyt hahmottamaan olosuhteita, joiden puitteissa maalauksia tuotettiin. Joko hiippakunnan piispa, tuomiokapituli tai seurakunnan pappi on saattanut hankkia maalausten tekijät jostain, kun taloudellinen tilanne ja muut olosuhteet ovat olleet suotuisat. Tekijät ovat sitten ryhtyneet heiltä tilatun työn tuottamiseen oman toimintakulttuurinsa määrittelemin periaattein, soveltaen sen tilauspaikassa vallitsevan ympäristön sääntöihin, määräyksiin ja tapoihin. Tuloksena on tuotos, kirkkomaalaus.
Tuotos tarjotaan seurakunnan ja sen ihmisten käytettäväksi ja nautittavaksi. Olen sen vuoksi pyrkinyt myös pohtimaan maalausten merkityksiä ja mahdollisia käyttöjä niiden käyttöympäristössä, kirkossa, niiltä osin kuin se on ollut mahdollista. Historiallista kuvan katsomista ja näkemistä on kuitenkin vaikea tavoittaa ja uudelleen mallintaa. Tässäkin olen pyrkinyt vaihtoehtoisten katsomis-, kokemis- ja näkemisstrategioiden hahmottamiseen ja ehdottamiseen sellaisten kuvien kohdalla kuin se ollut mahdollista. Kaikkien maalausten kohdalla tällaiset kysymykset eivät edes ole olleet olennaisia, sillä osa sijaitsee vaikeasti havaittavissa olevilla paikoilla; perimmäisen holvin nurkassa tai korkealla kirkon ulkopäädyssä. Kaikki maalaukset eivät siten olleet näkyvissä, eikä osaa ehkä edes tarkoitettu katseltaviksi. Näkyvillä paikoilla olevat maalaukset saattoivat lisäksi olla seurakuntalaisista vain osan nähtävillä. Kaikkien kuvien ensisijainen merkitys ei siten liittynyt siihen, että ne nähtiin. On myös muistettava, että kirkkotila itsessään on käynyt vuosisatojen aikana lävitse lukuisia muutoksia. Lattioita on peitetty, seiniä on puhkottu uusin ikkunoin, urkulehtereitä ja muita lisäosia on rakennettu. Sen seurauksena moni kirkko ei ole enää keskiaikaisessa asussaan. Kaikki muutokset ovat myös tuhonneet tai peittäneet maalauksia. Nykyihmisen yritys rekonstruoida jokin keskiajalla tapahtunut katsomiskokemus tietyssä, ehkä runsaastikin muuttuneessa tilassa, vaatii siis mielikuvitusta ja hahmotusta sen suhteen, mitä on tai olisi voinut olla tai mitä ei ole tai ei olisi voinut olla.
Kaikesta huolimatta kuvat ovat edelleen olemassa. Vaikka ne eivät tämänhetkisessä tilassaan ja määrässään edusta sitä, mitä on saattanut olla keskiajalla, on kuvien säilyminen tähän päivään asti ehkä jonkinlainen osoitus siitä, että jokin niissä on onnistunut vastustamaan vuosisatojen kuluttavaa voimaa. Kuvien elävä ja hämmentäväkin visuaalisuus on ehkä se, joka toistumiseen kuitenkin säästää kuvat ja puhuttelee ihmisiä myös nykyajassa. Muistan, kuinka muutama vuosi sitten vieraillessani Turussa kävin jälleen Maarian kirkossa. Kirkon maalaukset olivat minulle jo tuolloin läpikotaisen tuttuja, joten tiesin, mitä odottaa. Kun astuin sisään ja kuljin hitaasti keskikäytävää kohti alttaria, nostin katseeni ylös seinille ja holveihin. Siellä olivat nämä hämmästyttävät kuvat, joita olin katsellut lähes päivittäin tietokoneen ruudulta, mutta jotka luonnossa kuitenkin saivat suuni loksahtamaan auki.
Sillä hetkellä koin jälleen kerran elävänä kuvien voiman.
FL (väit.) Katja Fält on taidehistorian tutkija Jyväskylän yliopiston taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella. Hän on väitöskirjassaan tutkinut keskiaikaisen Turun hiippakunnan ns. rakentajamaalauksia, niitä tehneitä työryhmiä ja visuaalista tuotantoa. Fältin muihin kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat laajemmin myöhäiskeskiaikainen kirkkomaalaus, erityisesti kuolevan ja kuolleen Kristuksen, sukupuolen ja pahan esittämistavat, sekä keskiajan visuaalinen ja materiaalinen kulttuuri.
Fält väitteli Jyväskylän yliopistossa 15.12.2012
Katja Fält: Wall paintings, workshops, and visual production in the medieval Diocese of Turku from 1430 to 1540, Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja, nro 120, Helsinki 2012, 229 s.