Kaksikielisen Meister Francke and the Arts in the Baltic Sea Region in the 15th Century/Meister Francke und die Kunst des Ostseeraums im 15. Jahrhundert -symposiumin aiheena oli Itämeren alueen taide myöhäiskeskiajalla sekä erityisesti Meister Franckena tunnettu Hampurissa 1400-luvun alussa toiminut maalari. Mestari Franckelle on attribuoitu Kansallismuseon kokoelmissa oleva Kalannin alttarikaappi, joka tunnetaan myös Barbara-alttarikaappina, sillä sen ovipaneelien maalauksissa on esitetty Pyhän Barbaran marttyyrikertomus. Kalannin alttarikaappi on Suomen taidehistoriassa merkittävä, mutta myös kansainvälisesti kiinnostava teos, ja siten sen rooli symposiumin keskeisenä aiheena on varsin ymmärrettävä.
1. Konservaattori Silvia Castro Hamburger Kunsthallesta kertoi mestari Franckelle attribuoitujen teosten teoksen maalaustekniikasta ja maalausten konservoinnista. Kuva Katri Vuola.
Symposiumissa oli yhteensä noin 80 osallistujaa, Suomen ja Saksan lisäksi myös Ruotsista, Norjasta, Virosta sekä Latviasta. Kahden päivän aikana kuultiin viisitoista esitelmää. Symposiumin pääjärjestäjät olivat tutkijatohtori Elina Räsänen Suomen Akatemian rahoittaman Kalannin alttarikaappia koskevan tutkimushankkeensa puitteissa ja Dr. Ulrike Nürnberger saksalaisen Böckler-Mare Balticum -säätiön edustajana. He toimivat yhteistyössä Suomen kansallismuseon ja Taidehistorian seuran kanssa.
Mestari Franckelle attribuoidut teokset – joita on yhteensä vain neljä – sekä tekijä ylipäänsä ovat viime aikoina herättäneet tutkijoiden mielenkiintoa. Francken todellinen henkilöllisyys on hämärän peitossa, eikä taiteilija välttämättä ollut edes oikealta nimeltään Francke. Tähän problematiikkaan oli esitelmässään tarttunut Stephan Kemperdick Berliinin Staatliche Museenin Gemäldegaleriesta. Kemperdickin mukaan hänen nimeään ei löydy mistään käsityöläismestareita luetteloivista lähteistä, eikä hänellä siten voinut olla työtilaa Hampurissa. Varhainen tutkimus oletti tekijän munkiksi. Kemperdick myös ehdotti, että nimi “Francke” saattaa olla virheellinen transkriptio kirjallisessa lähteessä esiintyvästä nimestä Hanssen. Kemperdich esitti, että teokset onkin saattanut tehdä kirjallisissa lähteissä esiintyvä Conrad von Vechta -niminen taiteilija (ei tule sekoittaa samannimiseen piispaan), joka toimi Hans Bornemannin apulaisena.
Kalanti alttarikaapin paikkana myöhäiskeskiajalla ja 1800-luvun lopulla
Ensimmäisenä päivänä Markus Hiekkanen Helsingin yliopistosta teki esitelmässään yleiskatsauksen Suomen keskiajan taidehistoriaan, erityisesti kirkkoarkkitehtuuriin keskittyen. Hiekkanen käsitteli esitelmässään myös yleisemmin keskiajan Suomen oloja ja erityispiirteitä. Tämä toimi hyvänä johdatuksena ulkomaisille vieraillemme, joiden tietämys oli melko vähäistä. Esitelmässä tuli mielenkiintoisella tavalla esille Suomen alueen perifeerisyys, mutta toisaalta kiinteä yhteys katoliseen Eurooppaan keskiajalla.
Hiekkanen rekonstruoi esitelmässään alttarikaapin kuvallisesti Kalannin kirkon alttarille. Koska yhtään valokuvaa tai piirrosta, jossa alttarikaappi näkyisi alkuperäisellä paikallaan – ennen sen siirtoa Kansallismuseoon – ei ole säilynyt, oli tämä selventävää. Tästä jatkoi Elina Räsänen, jonka esitelmä käsitteli Kalannin alttarikaapin mahdollisia reittejä Suomeen. Räsäsen keskeisiä aiheita olivat muun muassa se, oliko kaappi alun perin ostettu Kalannin kirkkoon jo heti sen valmistuttua (nykykäsityksen mukaan teos ajoittuu 1420–1430 -luvuille), vai oliko se päätynyt sinne vasta myöhemmin. Tämä herätti yleisössä keskustelua, sillä joidenkin saksalaisten oli vaikea uskoa, että niin kallis esine olisi voitu hankkia – oliko 1400-luvun puolivälin Kalannissa ollut varallisuutta tämänkaltaiseen arvokkaaseen esineeseen? Alttarikaapin tilaamisesta Kalantiin ei ole säilynyt kirjallisia dokumentteja vaan, kuten Räsäsen esitelmästä kävi ilmi, se mainitaan lähteissä vasta 1700-luvun puolivälissä. Kiinnostavasti kirkon itäpäädyssä, keskiajan pääalttarin yläpuolella on lahjoittajia esittävien kalkkimaalausten reunustama sopiva tila tämänkokoiselle alttarikaapille, olkoonkin että maalaukset on tehty vasta vuonna 1470.
2. Ulrike Nurnberger ja Elina Räsänen pitämässä symposiumin loppupuheenvuoroa. Kuva Katri Vuola.
Vaikka alttarikaapin reitissä on vielä selvittämistä, Kalannissa se kuitenkin dokumentoitiin vuonna 1874. Leena Valkeapää Jyväskylän yliopistosta esitelmöi Suomen Muinaismuistoyhdistyksestä ja sen roolista Kalannin alttarikaapin ”uudelleenlöytymisessä”. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkuvuosina Muinaismuistoyhdistys teki pääasiassa Emil Nervanderin johdolla retkiä Suomen maakuntiin kartoittaakseen taidehistoriallisesti arvokasta materiaalia. Kalantiin kohdistuvaa retkeä johti kuitenkin Eliel Aspelin. Valkeapää nosti esille, kuinka alttarikaapin veistettyjä hahmoja pidettiin 1800-luvun lopulla venäläisen näköisinä.
Ensimmäisen päivän lopulla kuulimme myös meneillään olevista tutkimusprojekteista, jotka liittyvät symposiumin aihepiiriin. Näihin sisältyi muun muassa Tallinnan Nigulisten museossa olevaa Hermen Roden alttarikaappia koskevan tutkimushankkeen esittely, johon liittyvästä seminaarista Katri Vuola kirjoittaa tässä samassa Tahitin numerossa. Pitkän mutta antoisan seminaaripäivän jälkeen oli Saksan suurlähetystö huomioinut meitä kutsumalla symposiumin osallistujat vastaanotolle Goethe-instituutin tiloihin. Vastaanotolla saimme nauttia maukkaista ruoka- ja juomatarjoilusta sekä rennosta yhdessäolosta.
Vaikutteita ja mestari Francken muita teoksia – Kalannin alttarikaapin maalaukset paneelimaalausten traditiossa
Muista esitelmän pitäjistä mainittakoon Silvia Castro Hamburger Kunsthallesta, joka piti kiinnostavan esitelmän maalausten konservoinnin näkökulmasta. Hän käsitteli kahta Hampurin Taidehallin kokoelmiin kuuluvan, mestari Franckelle attribuoidun teoksen maalaustekniikkaa. Nämä teokset ovat fragmentaarinen Tuomas Canterburyläisen marttyyrikuolemaa sekä Kristuksen passiota esittävä alttarikaappi, jolla oli keskeinen merkitys siihen, että Kalannin alttarikaappi attribuoitiin mestari Franckelle, ja pienehkö Tuskien mies -aiheinen paneelimaalaus. Kalannin alttarikaapin maalausosia on konservoitu viimeksi 1960-luvun lopulla, ja ne ovatkin konservoinnin tarpeessa. Tämä kävi hyvin ilmi, kun ensimmäisen päivän lopulla osallistujat pääsivät taskulamppujen kanssa katsomaan alttarikaappia aivan läheltä.
3. Ekskursiolla tutustuttiin Inkoon kirkkoon. Kuva Katri Vuola.
Kathrin Wagner Liverpoolin Hope Universitysta käsitteli esitelmässään mestari Francken vastaanottoa Itämeren eteläpuolisilla alueilla. Wagner esitteli eri maalareille attribuoituja teoksia, joissa voi nähdä mahdollista yhteneväisyyttä mestari Francken tyylin ja käsialan kanssa; muun muassa ympäröivässä maisemassa, henkilöhahmojen eleissä, sommittelussa sekä arkkitehtonisissa elementeissä. Jan von Bonsdorff Uppsalan yliopistosta puolestaan esitteli ”drastisuus” (drasticism)-käsitettä, jolla voi kuvata 1400-luvun maalauksissa näkyvää liikkeen ja tunnetilojen korostamista hankalan realismi-käsitteen käyttämisen sijaan.
4. Pyhän Henrikin sarkofagi herätti kiinnostusta Nousiaisten kirkossa. Kuva Katri Vuola
Symposiumin yksi parhaista anneista mielenkiintoisen ohjelman ohella oli tutustuminen ulkomailta saapuneisiin asiantuntijoihin ja opiskelijoihin. Symposiumiin toi kansainvälistä tunnelmaa myös kaksikielinen ohjelma – esitelmiä pidettiin englanniksi ja saksaksi. Saksankieliset esitelmät olivat mukava vaihtoehto usein valtaapitävälle englannin kielelle, mutta toisaalta kielimuuri vaikeutti joidenkin puheenvuorojen seuraamista. Auttavasti saksankielentaitoisenkin on vaikea seurata saksankielistä, varsin erikoistuneisiin aiheisiin keskittyviä esitelmiä. Onneksi myös englanninkielisiä esitelmiä ja keskusteluita oli kohtuullinen määrä.
Kaksipäiväisen symposiumin jälkeen oli ohjelmassa vielä kolmen päivän ekskursio 11.–13.9. Turkuun ja sen lähialueille. Retki oli erityisesti tarkoitettu Böckler-Mare-Balticum -säätiön jäsenille ja sillä oli 23 osanottajaa. Ekskursiolla yövyimme Turussa, josta teimme Markus Hiekkasen johdolla retkiä lähialueiden keskiaikaisiin kirkkoihin. Nousiaisissa Pyhän Henrikin sarkofagi herätti ansaittua huomiota ja Mynämäellä tarkastelimme jokin aika sitten esiin otettuja holvimaalauksia (ks. Markus Hiekkasen artikkeli Tahiti 1/2011). Kohokohtana oli vierailu Kalannin kirkossa, jossa ihailimme holvien maalauskoristelua ja tutkiskelimme alttarikaapin aiempaa sijoituspaikkaa itäseinällä, alttarin yläpuolella. Alttarikaappi tuntui sopivan paikkaan mainiosti kokonsa puolesta – eikä se vaikuttanut olevan yhtään liian iso tai ”hulppea”, kuten joissain symposiumin puheenvuoroissa oli esitetty. Hypoteesi siitä, että teos on voitu tilata suoraan kirkkoon, sai tukea kirkon seinien ja holvien vaikuttavasta maalauskoristelusta lahjoituskuvineen, jotka kertovat omaa kieltään seurakunnan haluista ja resursseista 1400-luvulla.
Symposium ja ekskursio yhdessä olivat sekä opettavainen kokonaisuus että harvinaislaatuinen tilaisuus tutustua alan asiantuntijoihin eri maista ja jakaa mielipiteitä toisten keskiajan taiteesta kiinnostuneiden kanssa.
Janika Aho on taidehistorian opiskelija Helsingin yliopistossa ja laatii kandidaatintutkielmaa Isonkyrön kirkon seinämaalauksista. Hän toimi avustajana Meister Francke -symposiumissa.