Hermen Roden alttarikaappi lähikuvassa

Tallinnan Nigulisten kirkon pääalttarille Hermen Roden työpajasta vuonna 1481 hankittu alttarikaappi on yksi suurimmista ja parhaiten säilyneistä Pohjois-Saksassa valmistetuista myöhäiskeskiaikaisista alttarikaapeista. Nigulisten eli Pyhän Nikolauksen kirkko toimii nykyisin Nigulisten museona. Eesti Kunstimuuseum, Eesti Kunstiakadeemia ja GSCSA – Graduate School of Culture Studies and Arts järjestivät 11.–15. marraskuuta Rode-aiheisen luentosarjan ja workshopin. Tapahtuma käynnisti aina vuoteen 2016 ulottuvan tutkimus- ja näyttelyprojektin Rode altar lähivaate – Rode Altarpiece in Close-up.

Hermen Roden (n. 1468 – n. 1504) työpaja oli yksi aikakautensa tunnetuimmista. Asiakirjalähteiden perusteella tiedetään, että Tallinnan Rode-alttarikaappi valmistettiin Lyypekissä sijainneessa työpajassa vuosina 1478–1481. Alttarikaapin uloimpiin oviin maalattujen tunnuskuvien perusteella oletetaan, että Tallinnan Suuri Kilta ja Mustapäiden veljeskunta ovat olleet teoksen tilaajia ja rahoittajia.

Nigulisten alttarikaappi rakentuu veistoksia sisältävästä jalustasta eli predellasta, corpuksesta eli keskiosasta sekä kahdesta parista ovia, joihin maalattujen kuvasarjojen aiheet ovat Pyhän Nikolauksen ja Pyhän Viktorin legendoista. Viktorin marttyyrikuolema -aiheiseen kuvapaneeliin on maalattu tiettävästi ensimmäinen kuvaus Lyypekin kaupungin siluetista.[1]

Alttarikaapin sisällä olevat veistokset ovat yleisölle nähtävissä vain kolmesti vuodessa, pyhäinpäivänä ja Pyhän Nikolauksen päivinä, joten marraskuiseen työpajaan osallistuneilla opiskelijoilla ja tutkijoilla oli ainutlaatuinen tilaisuus päästä tarkastelemaan veistoksia lähietäisyydeltä. Alttarikaappiin on kuvattu yli 40 pyhimystä ja raamatun henkilöä. Kaapin keskusaiheita ovat Marian kruunaus, Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi sekä Pyhä Anna. Kuvaohjelmaa oli siis tavallaan mahdollista muuttaa ovia avaamalla ja sulkemalla.

Museoesineenä alttarilla

Nigulisten kirkko, jonka vanhimmat osat ovat tiettävästi 1200-luvulta, tuhoutui pahoin toisessa maailmansodassa. Vuosina 1953–1984 rakennus restauroitiin museoksi ja konserttisaliksi. Kirkollisia toimituksia ei tilassa järjestetä. Museon huomattava kirkollisen taiteen kokoelma on aseteltu väljästi rakennuksen eri osiin. Sakastissa on esillä suuri kiltakulttuuriin ja kirkollisiin toimituksiin liittyvä hopeaesineiden kokoelma ja kirkkosalin sisäänkäynnin lähelle, Pyhän Antoniuksen kappeliin on sijoitettu Bernt Notken työpajassa 1400-luvun lopulla valmistunut, Kuoleman tanssi -aiheinen maalaus – yksi Viron merkittävimmistä keskiaikaisista taideteoksista sekin. Nigulisten kirkko ja museo kokoelmineen muodostavat keskeisen osan Viron kansallisaarteistoa. Kirkon barokkitorni on myös yksi Tallinnan vanhankaupungin kauas merelle näkyvistä maamerkeistä.

Museonjohtaja Tarmo Saaretin mukaan rakennuksen muutama vuosi sitten uusittu ilmastointijärjestelmä luo museoesineille optimaaliset olosuhteet. Arvatenkin suuret yleisömäärät heilauttelevat kosteus- ja lämpöarvoja jonkin verran. Esineistö on suojattu varashälytinjärjestelmällä, joka reagoikin nopeasti veistoksia lähestyessä.  Rakennuksessa on toimisto- ja sosiaalitiloja, mutta esim. konservointitilat sijaitsevat kolmen kilometrin päässä Kumun taidemuseossa.

Hermen Rode – edelleen ajankohtainen

Lyypekkiläisten taidetyöpajojen tuotantoa on tutkittu runsaasti erityisesti Saksassa ja Ruotsissa, jossa tuotantoa on säilynyt eniten. Suomessa Roden tuotantoa ei tiedetä olevan. Uusin Rode-tutkimus, saksalaisen Anja Raschen Studien zu Hermen Rode ilmestyy vuoden 2013 lopulla. Roden työpajalle on attribuoitu sekä maalauksia että veistoksia. Tutkimuksen juuret ovat taiteen alkuperää ja ajoitusta korostavassa tyylihistoriallista vertailua painottavassa tutkimusperinteessä. Keskiajan taiteen tutkimusta usein rasittavat vuosikymmenten pituiset kiistat tekijyydestä ovat Roden kohdalla ehkä olleet vähäisempiä mm. hänen toimintaansa liittyvien historiallisten asiakirjatietojen vuoksi.

Tallinnan Rode-alttarin tutkimus on osa Hedi Kardin väitöskirjatyötä. Työn ohjaajia ovat Rode-hankkeen johtaja, taidekonservaattori, Ph.D. Hilkka Hiiop ja sekä Arnulf von Ulmann, jonka työtä esittelen myöhemmin. Kardin tutkimuksen tavoitteena on rakentaa kuvaa teokseen kohdistettujen korjaus- ja konservointitoimenpiteiden historiasta. Tämä on tärkeää alttarikaapin alkuperäisen ilmiasun tavoittamiseksi ja taideteoksen säilymisen turvaamiseksi. Tutkimuksen tarkoituksena on myös kartoittaa alttarikaappiin myöhemmin tehdyt lisäykset. Siis onko se, mitä näemme, keskiaikaista? Pikainen maallikkovilkaisukin toki kertoo, että osa veistoksista ei kuulu joukkoon. Tutkimuksessa tullaan ensimmäistä kertaa vertaamaan Tallinnan Rode-alttarin valmistustekniikkaa muiden Roden työpajalle attribuoitujen alttarikaappien, kuten Lyypekin niin sanotun Luukas-alttarin (1484), valmistustekniikasta teknisen tutkimuksen avulla saatuun tietoon.

Tallinnan Rode-alttarin tutkimushanke kuuluu ns. teknisen taidehistorian piiriin ja on siten poikkitieteellinen. Hanke pyrkii hyödyntämään niin taidehistoriallisen tutkimuksen, konservointitieteen kuin luonnotieteiden menetelmiä. Tekninen taidehistoria on viime vuosikymmeninä lisännyt huomattavasti tietoa ja ymmärrystä keskiaikaisten taidetyöpajojen toiminnasta sekä työpajojen sosiaalisesta, taiteellisesta ja taloudellisesta verkostoitumisesta ympäröivään yhteiskuntaan.[2]

Luennoitsijat Saksasta ja Venäjältä

Rode-viikon pääluennoitsija oli filosofian tohtori ja taidekonservaattori Arnulf von Ulmann, muutama vuosi sitten Germanische Nationalmuseumin Taidetekniikan ja konservoinnin instituutin (Institut für Kunsttechnik und Konservierung) johtajan virasta eläkkeelle siirtynyt puukuvanveiston ja polykromian huippuasiantuntija. Germanische Nationalmuseum on Saksan suurin kulttuurihistoriallinen museo japelkästään sen veistoskokoelmaan kuuluu noin 3000 objektia. Germanische Nationalmuseum tunnetaan uraauurtavasta työstä teknisen taidehistorian alalla.[3] Museon ajankohtainen hanke on vuosina 2013 – 2016 toteutettava saksalaisen myöhäiskeskiaikaisen taiteen tutkimusprojekti.[4]

Alkujaan balttilaistaustainen von Ulmann on viettänyt Virossa pitkiä ajanjaksoja 1990-luvun alusta lähtien. Hän johti vuosina 1992–2008 Tallinnan tuomiokirkon hautajaisvaakunakokoelman tutkimus- ja konservointiprojektia. Kokoelma on yksi Euroopan suurimmista. Von Ullmanin työviikon pituinen vierailu ja panostus Rode-projektiin oli ja on keskiajan taiteen tutkijoille ja konservaattoreille tärkeä tilaisuus “ottaa koppi” valtavasta määrästä kokemusperäistä tietoa ja taitoa, sekä mahdollisuus myös saada nauttia von Ulmannin innostavista luennoista ja valoisasta persoonasta.

Luentosarjan kahtena viimeisenä päivänä oli mahdollisuus kuulla myös Nikolai Bregmania, joka on Venäjän restauroinnin tutkimuslaitoksen (Russian Research Institute of Restoration) johtava konservaattori. Bregman johti Rode -alttarin konservointia Moskovassa vuosina 1978–1992. Viron itsenäistymisen myötä syntynyt uusi poliittinen tilanne johti konservoinnin keskeytymiseen, mikä näkyy dramaattisena efektinä alttarikaapin veistoksissa: Osa tai osia veistoksista on edelleen mustan lian peitossa toisaalla värien ja kultauksen taas loistaessa kirkkaina.

Bregmanin vierailu ja kahden eri tutkimus- ja konservointikulttuuria edustavan erikoisasiantuntijan kohtaaminen tulkin välityksellä kommunikoiden ja Rode-alttarin äärellä oli konservointityön nyt uudelleen käynnistyessä symbolisesti merkittävä tapahtuma. Hilkka Hiiopia lainaten, Bregmanin käynti demystifioi neuvostoaikaista konservointia, johon on liittynyt monia legendoja. Neuvostoliitossa tehdyn konservointityön ja dokumentaation korkea taso on kuitenkin ollut tiedossa. Tutkimusaineisto on edelleen suurelta osin Moskovassa, mutta tärkeiltä osin Tallinnassa.

Von Ulmannin teeseistä

Von Ulmannin aamupäiväluennot Eesti Kunstiakadeemian tiloissa käsittelivät konservointiin liittyvien eettisten ja käytännöllisten tavoitteiden lisäksi keskiaikaista kuvanveistotekniikkaa ja sen historiallista kontekstia, veistosten polykromiaa ja applikaatioita, Tallinnan tuomiokirkon hautajaisvaakunoiden funktiota ja ikonografiaa sekä Bernt Notken työpajan tuotantoa. Puukuvanveistotekniikkaa käsittelevät luennot pohjautuivat von Ulmannin julkaisuun Bildhauertechnik des Spätmittelalters und der Frührenaissance, josta on muodostunut yksi alansa klassikoista.[5] Von Ulmann käsittelee kirjassaan Alppien pohjoispuolisen kuvanveistoperinteen suhdetta Leonardon ja Albertin kuvanveistoon liittyviin teknisiin innovaatioihin ja teorioihin. Von Ulmannin tutkimuksen lähteitä ovat olleet renessanssin traktaattien ohella erilaiset kuvanveistoon ja sen tekijöihin ja tekniikkaan liittyvät kirjalliset viittaukset sekä varhainen graafinen kuvitustaide. Tutkimuksen tärkeimpiä lähteitä ovat kuitenkin olleet itse veistokset ja niissä havaitut valmistustekniset piirteet.

Von Ulmann on paneutunut myös veiston jälkeen tapahtuvien työvaiheiden tutkimukseen. Hänen erityisen kiinnostuksensa kohteena ovat olleet polykromian alle, yhteyteen tai päälle lisätyt, eri materiaaleista valmistetut osat, (applikaatiot). Tämäntyyppisen sekatekniikan (mixed-media) ja applikaatioiden laaja ja systemaattinen käyttö on von Ulmannin mukaan erityisesti Bernt Notken työpajan tuotannolle ominaista, mutta osa vanhaa perinnettä. Luentoabstraktien perusteella arvioiden voidaan sanoa, että loppuviikon hautajaisvaakunoita käsittelevät luennot nivoutuivat mielenkiintoisesti tähän aihepiiriin: Veistoksiin lisätyt osat ja materiaalit – kuten sarvi, luu, pergamentti, paperi, tekstiili – rinnastuvat keskiajalla valmistettujen vaakunoiden koristeluun ja siinä käytettyihin, hajoaviin ja häviäviin luonnonmateriaaleihin (vrt. efemeraalinen taide). Koska erilaisten materiaalien lisääminen ei von Ulmannin mukaan kuulu selkeästi kuvanveiston tai maalaustyön alueille, kyseenalaistaa hän mm. Notke-tutkimuksen yhteydessä yleensä esitetyn ajatuksen kuvanveistäjän ja maalaarin tiukista tehtävärajauksista ammattikuntasäännöissä.

Keskiajan kuvanveistotaidetta vaivaa joskus aneemisuus: Värit ovat hävinneet, hopeapinnat ovat mustuneet ja korukivet pudonneet. Museokävijän on vaikea kuvitella, millaisia visuaalisia tehokeinoja keskiajan taiteessa on käytetty. Yksi von Ulmannin luento käsitteli Institut für Kunsttechnik und Konservierung ja Hochschule Ansbachin yhteistyönä toteutettua projektia, joka pyrki etsimään ratkaisua em. problematiikkaan yhden yksittäisen veistoksen polykromian virtuaalisen rekonstruoimisen avulla. Tutkimuksen kohteeksi valittiin Pyhää Yrjöä ja lohikäärmettä esittävä relikvaarioveistos museon kokoelmista (Praha n.1365, k. 185 cm).[6] Taitavasti toteutetun polykromian ja kultauksen lisäksi veistokseen on ollut kiinnitettynä eri ammattikuntien piirissä tuotettuja, valmiita esineitä, kuten erilaisia kullattuja heloja ja suuri vuorikristalli. Nämä polykromian päälle lisätyt ns. applikaatiot ovat vain osittain säilyneet. Projektin tavoitteena oli tuoda esiin vaurioituneen veistoksen alkuperäinen loisto ja merkitys pyhiinvaelluskohteena.

Museossa toteutetun teknisen tutkimuksen jälkeen puuveistos laserskannattiin eli laserkeilattiin. Skannauksen tuloksena saatu melko karkea malli viimeisteltiin käsin, jotta veistoksen hienot yksityiskohdat saatiin esiin. Lopputulos osoitti, että veistoksessa on pyritty imitoimaan aikakautensa korkeatasoisinta kultasepäntyötä. Ritariasuisen Yrjön rintaan upotettu vuorikristalli rekonstruoitiin “täydelliseksi” samalta aikakaudelta olevan venetsialaisen relikvaarionkristallin mukaan. Rekonstruktion avulla pystyttiin kuvaamaan myös esim. lohikäärmeen nahan emalointia jäljittelevä, metallinhohtoinen lysteriväri. Veistoksen lukuisista vaiheista koostuvaa valmistusprosessia on voitu havainnollistaa aivan uudella tavalla. Tulokset tullaan julkaisemaan e-kirjana.

Rode-hankkeen pedagogiset tavoitteet

Viron konservaattorikoulutus on nuorta. Hilkka Hiiopin mukaan ennen Viron itsenäistymistä konservaattorit opiskelivat melkein yksinomaan Leningradissa, mutta vuoden 1991 jälkeen yhteydet itään katkesivat lähes dramaattisesti. Nuoret alkoivat hakeutua koulutukseen mm. Saksaan ja Italiaan. Eesti Kunstiakadeemian konservointi- ja restaurointikoulutusta tarjoava osasto (Muinsuskaitse ja restaureerimise osakond) perustettiin kymmenisen vuotta sitten. Osaston johtaja, dekaani Anneli Randla on toinen Rode-hankkeen johtajista. Opiskelua on mahdollista jatkaa tohtorintutkintoon saakka toisin kuin Suomessa, jossa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet konservaattorit joutuvat siirtymään yliopistoihin, yleensä taidehistorian tai museologian jatko-opiskelijoiksi.

Marraskuisen Rode-workshopin tarkoituksena oli tarjota taideakatemian jatko-opiskelijoille mahdollisuus tutustua polykromiaveistosten tutkimukseen ja siinä käytettäviin teknisiin apuvälineisiin. Hilkka Hiiopin mukaan Rode-hankkeessa pyritään kartoittamaan ja hyödyntämään kaikki Virossa saatavilla oleva, taiteentutkimukseen soveltuva teknologia: Menetelmien toivelistalla ovat erilaiset mikroskooppianalyysit (väri- ja sideaineiden analyysi), dendrokronologiset analyysit (puumateriaalin alkuperä, myöhemmin lisättyjen veistosten iänmääritys), XRF-analyysit (epäorgaanisen pigmentin alkuaineiden määritys) sekä mm. röntgenkuvaus, laserskannaus ja RTI-kuvaus (RTI = Reflectance Transformation Imaging). RTI-kuvaustekniikalla esineen pinnasta saadaan tarkkaa kuvaa, jolloin esim. materiaalin työstämisessä syntyneet jäljet saadaan näkyviin. Menetelmistä suositaan sellaisia, jotka eivät eivät vahingoita tutkimuskohdetta (= nondestruktiiviset menetelmät). Yhteistyökumppaneita hankkeen teknisessä toteutuksessa ovat mm. Viron ympäristötutkimuksen keskus (Eesti Keskkonnauuringute Keskus EKUK) ja Tarton yliopiston kemiantutkimuksen laitos. Veistoksessa näkyvät vauriot voidaan dokumentoida esimerkiksi kosketusnäytölle avautuvan kuvan päälle piirtämällä. Dokumentointi tallentuu välittömästi Kumun kokoelmahallintaohjelmaan.

Rode-projektilla pyritään myös lisäämään alttarikaapin tunnettuutta yhtenä Viron kiinnostavimmista taide-esineistä mm. uuden näyttelyteknologian ja aktiivisen museopedagogisen ohjelman avulla. Hilkka Hiiopin mukaan keskiajan taide on Virossa edelleen suurelle yleisölle melko tuntematonta. Tilanne on siis aikalailla sama kuin Suomessa, vaikka keskiajan taidetta on meillä tälläkin hetkellä esillä niin pienissä paikalliskirkoissamme kuin suurimmissa museoissamme, siten yleisövirtojen saavutettavissa. Nigulistessa yleisö voi hankkeen aikana seurata konservaattoreiden työskentelyä alttarikaapin taakse rakennetusta katsomosta käsin, lähityöskentelyä myös katsomon eteen sijoitetun näytön välityksellä. Kuorin pilarin viereen asetetun kosketusnäytön kautta voi perehtyä Rode-alttarikaapin ikonografiaan. Hankkeesta on valmisteilla myös kirja ja elokuva.

Voiko hankkeeseen osallistua ja mitä seuraavaksi?

Eesti Kunstimuuseumin sivuilla Rode-hanketta esitellään mm. työn edetessä kuvattavilla videoilla (linkit videoista koottu tämän artikkelin loppuun). Hankkeelle perustetaan blogi ja facebook-tili, jotka mahdollistavat hankkeen tiiviin seuraamisen ja siihen osallistumisen. Seuraava Rode-aiheinen luentosarja ja workshop järjestetään ensi keväänä. Alustavan suunnitelman mukaan se tulee keskittymään valokuvadokumetointimenetelmien testaamiseen ja soveltamiseen Rode-alttarikaapin tutkimuksessa. Erilaisiin tutkimus- ja konservointiteemoihin liittyvää seminaarisarjaa pyritään jatkamaan lukukausittain aina vuoteen 2015, jolloin Tallinnassa järjestetään kansainvälinen konferenssi. Konferenssin aiheita ovat Hilkka Hiiopin esittämän alustavan suunnitelman mukaan mm. myöhäiskeskiajan pohjoissaksalaisiin veistoksiin ja alttarikaappeihin sekä niiden polykromiaan liittyvä taidehistoriallinen ja tekninen tutkimus sekä konservointihistoria eettisine ja metodologisine näkökulmineen (“East versus West”). Konferenssin tulokset tullaan julkaisemaan kirjana.

Marraskuinen seminaariviikko oli avoin myös suomalaisille taidehistorian tutkijoille, konservaattoreille ja jatko-opiskelijoille, mutta ehkä vähäisen viestinnän vuoksi edustin yksin Suomea. Keskiajan kuvanveistoa tutkitaan Suomessa edelleen melko vähän. Veistosten valmistustekniikkaan liittyvä kirjallisuus on pääosin saksankielistä, mikä saattaa nostaa kynnystä aihepiirin ja näkökulman valinnalle opiskeluvaiheessa. Tärkeää kuitenkin olisi huomata teknisen taidehistorian mahdollisuudet keskiaikaisen taiteen tutkimuksessa ja pyrkiä hyödyntämään niitä mahdollisuuksia ja erityisesti osaamista, joita Suomessakin tällä taiteentutkimuksen osa-alueella on – upeista tutkimuskohteista puhumattakaan.

FM Katri Vuola on kirkolliseen taiteseen ja esinekulttuuriin perehtynyt vapaa tutkija, joka on käynnistämässä Suomen 1300-luvun puukuvanveistoa käsittelevää väitöskirjatyötään Åbo Akademissa.

Hermen Rode -alttarikaappiin liittyviä videoita:

Rode-hankkeen esittely, Roden alttarikaapin dokumentointi ja XRF-analysaattori Roden alttarikaapinn tutkimuksessa: Eesti Kunstimuuseum, Niguliste

Muuta: Loorand, Andres ym. 11.11.2012, Hermen Rode kappaltar. Tallinna TV, Kultuurimeter.

Viitteet:

1. Tiedot Nigulisten kirkosta ja perustiedot Rode-alttarista perustuvat julkaisuuun Niguliste museum. Koonnut ja kirjoittanut Kurisoo, Merike, toim. Mänd, Anu. Tallinn: Art Museum of Estonia, 2011.
2. Teknisen taidehistorian ja teknisen tutkimuksen käsitteistä ja menetelmistä, ks. Tanhuanpää, Ari 2012. Tekninen taidehistoria tutkimuksellisena lähestymistapana. Teoksessa Taidetta tutkimaan. Menetelmiä ja näkökulmia. Toim. Waenerberg, Annika; Kähkönen, Satu. Jyväskylä: Kampus kustannus, JYY julkaisusarja 86, 2012, 349 – 376.
3. Ks. mm. museon Institut für Kunsttechnik und Restaurierung -instituutin 20-vuotisjulkaisu Anti-Aging für die Kunst. Restaurieren – Umgang mit den Spuren der Zeit. Kulturgesichtliche Spaziergänge im Germanischen Nationalmuseum. Band 6. Ein Lesebuch anlässlich der Ausstellung vom 1. April – 1. August 2004 im Germanischen Nationalmuseum. Toim. Ulmann, Arnulf von. Nürnberg: Verlag des Germanischen Nationalmuseums, 2004.
4. Die Deutsche Tafelmalerei des Spätmittelalters. Kunsthistorische und Kunsttechnologische Erforscung. Der Gemälde im Germanischen Nationalmuseum.  http://www.gnm.de/index.php?id=509 (haettu 21.11.2013).
5. Ulmann, Arnulf von 1984. Bildhauertechnik des Spätmittelalters und der Frührenaissance. Darmstadt. Wissenschaftliche Buchgesellschaft; Taidehistorioitsijoille ehkä tunnetumpi, samaan aihealueeseen liittyvä teos on Baxandall, Michael 1984. Limewood Sculptures in Renaissance Germany. Yale University Press, New Haven & London; Suomalaisten veistoskokoelmien kannalta keskeinen julkaisu on mm. Tångeberg, Peter 1986. Mittelalterliche Holzskulpturen und Altarschreine in Schweden. Studien zu Form, Material und Technik. Stockholm: Kungl. Vitterhets Historie och Antikvitets Akademien.
6. Hochschule Ansbach. Forschungsprojekte Prof. Christian Barta. Virtuelle Rekonstruktion. http://www.hs-ansbach.de/personen/multimedia_und_kommunikation/professorinnen_und_rofessoren/barta/forschung.html (haettu 21.11.2013)