Linda Leskinen | 17.6.2014 klo 23.05 | Pääkirjoitus | TAHITI 02/2014

Ohituskaistalta kulttuuriympäristöön

Ryhtyessäni laatimaan tätä pääkirjoitusta minulle ehdotettiin, että peilaisin omaa tutkimusaihettani, suomalaisen moottoritien maisemaa, kulttuuriympäristön teemaan, joka on seuraavaan Tahiti-konferenssin aiheena helmikuussa 2015. En aluksi ymmärtänyt yhtymäkohtaa, mikä kertoo käsitteestä paljon. Ulkopuolisen näkökulmasta maisemasuunnittelun ideologiaa selvittävä väitöskirjahanke kuitenkin yhdistyi automaattisesti kulttuuriympäristöön – onhan kysymys miljööstä taidehistoriallisen tutkimuksen kohteena. Miten niin kyseessä ei olisi kulttuuriympäristön tutkiminen? Itselleni käsite on kuitenkin tarkoittanut päättäjien avuksi luotua teknistä arvottamisen keinoa. Voisin siis kuvitella turvautuvani siihen selventäessäni oman tutkimustyöni käyttöarvoa: kenties varhainen suomalainen moottoritien maisema pystyttäisiin tulevaisuudessa paremmin näkemään osana aikansa modernistisen kaupunkisuunnittelun estetiikkaa.

Tutkin tapoja, joilla tätä uudenlaista ympäristöä alettiin promovoida Suomessa. Mitä tulevaisuuteen projisoitiin ja millainen rooli tulevalle liikkumisen ympäristölle annettiin kansainvälisessä viitekehyksessä, jossa eri kirjoittajat olivat yksityisautoilun lisääntyessä pohtineet teiden ja ajamiskokemuksen merkitystä modernin yhteiskunnan eräänä polttopisteenä. Keskeinen suomalainen aikalaiskuvaus aiheesta on arkkitehti Martti I. Jaatisen diplomityönsä pohjalta toimittama oppikirja Tie suomalaisessa maisemassa (1967). Maamme ensimmäistä moottoritietä, vuonna 1962 valmistunutta Helsingin ja Espoon välillä kulkevaa Tarvontietä, käsitellään teoksessa esimerkkinä maisemallisesti onnistuneesta kohteesta. Jaatinen kehuu tien hienovaraisia kaarteita, jotka paitsi auttavat kuljettajaa keskittymään ajamiseen, myös ikään kuin syventävät hänen ymmärrystään ympäristöstä – eräänlainen modernin ajan ylevöittävä kokemus. Näissä osin Yhdysvalloista peräisin olevissa kaiuissa oli kysymys myös luonnonympäristön ja kaupungin välisen rajan uudelleenmäärittelystä.  Tänä päivänä rakennetun ympäristön ja luonnon välinen liukuma on meille arkinen seikka, jota emme välttämättä tule ajatelleeksi lastatessamme ostoksia automarketin parkkipaikalla.

Käytän vaihdellen termejä luonnonympäristö, miljöö, kaupunki ja rakennettu ympäristö tarttumatta itse kulttuuriympäristön käsitteeseen. Samalla kun selvitän itselleni, mistä moottoriteiden tutkimisessa oikein on kyse, avaamme kulttuuriympäristön käsitettä helmikuussa 2015 Jyväskylän yliopistossa järjestettävässä Taidehistorian seuran kuudennessa Tahiti-konferenssissa Kulttuuriympäristö: käsitteet, keinot ja konkretia. Onko kysymys pragmaattisesta työkalusta, jonka avulla kommunikoida kulttuurihistoriallisten arvojen vaalimisen puolesta vai käyttökelpoisesta tutkimusteoreettisesta muuttujasta? Vai keinosta synnyttää dialogia? Kuten konferenssin call for papers -ilmoituksessa kerromme, tavoitteena on selventää taidehistorian ja visuaalisen kulttuurin asiantuntijuuden suhdetta kulttuuriympäristön tarpeisiin ja luoda vuoropuhelua eri tahojen välille.

Eri aloja edustavat esitelmänpitäjät saapuvat kertomaan, missä eri kulttuuriympäristöissä he liikkuvat – tervetuloa ottamaan osaa keskusteluun!

http://www.taidehistorianseura.fi/ajankohtaista.htm

Helsingissä 13.6.2014

Linda Leskinen