Andersson Møller Vibeke, 2013. Danske kunstnertapeter. Kobenhavn: Nationalmuseet & Syddansk universitetsforlag. 323 sivua.
Tapet i tiden -näyttely. Nationalmuseet, Kööpenhamina 14.6.–14.9.2014.
Muutama vuosi sitten Tanskan kansallismuseo sai lahjoituksena suuren määrän vanhoja tapettirullia 1950-luvulta. Ne olivat peräisin jo suljetusta kööpenhaminalaisesta tapettikaupasta. Rullat olivat olleet vuosikymmeniä varastoituina erään talon kellarissa ennen niiden päätymistä museoon. Kansallismuseon vanhempi tutkija, taidehistorioitsija Vibeke Andersson Møller kiinnostui tapeteista, mutta huomasi pian, ettei uudemmasta tanskalaisesta tapettituotannosta ollut tutkimustietoa. Andersson Møller tarttui aiheeseen. Laajan kartoitus- ja tutkimustyön tuloksena hän kirjoitti kirjan Danske kunstnertapeter (2013) sekä oli mukana toteuttamassa modernien tapettien näyttelyä, joka oli esillä Tanskan kansallismuseossa kesällä 2014.
Kirjassa käsittelyn keskiössä ovat taiteilijatapetit, niiden tuotanto ja käyttö. Vibeke Andersson Møller toivoo, että teos lisää ymmärrystä tapettien kulttuurihistoriallisesta merkityksestä ja niiden roolista taideteollisuuden ja arkkitehtuurin historiassa. Andersson Møllerin mukaan tapettitutkimus voi avata uusia näkökulmia 1900-luvun tiloihin ja interiööreihin. Hän liittää tapettisuunnittelun johdonmukaisesti osaksi arkkitehtuurin kansainvälistä kehitystä. Hän nostaa kiinnostavalla tavalla esiin myös tapettien yhteyden abstraktiin taiteen murrokseen.
Tanskassa useat eri tehtaat painoivat taiteilijatapetteja. Andersson Møller esittelee kirjassa Tanskan tapettitehtaat sekä tapettisuunnittelukilpailut, joita tehtaat järjestivät 1900-luvulla. Runsas ja värikäs kuvitus on tärkeässä osassa kirjassa. Kuvissa on lähinnä tapettimalleja ja interiöörikuvia. Taiteilijatapettien käytöstä kerrotaan mielenkiintoisesti esittelemällä arkkitehtien koteja ja muita yksityiskoteja kuvamateriaalin kera. Alkuperäisiä taiteilijatapetteja onkin säilynyt Tanskassa autenttisissa ympäristöissään ilahduttavan paljon. Kirja etenee kronologisesti, ja mukana on biografioita muutamista valituista suunnittelijoista.
Mikä on taiteilijatapetti?
Vitriinissä Bent Karlbyn tapettisuunnitelmia. Kuva: Minna Tuulas-Inkinen.
1800-luvun lopulla tapettien tuotannon teollistuminen toi tapetit entistä useampien ulottuville. Massatuotettuja tapetteja alettiin kuitenkin arvostella niiden huonon teknisen tason ja kehnon taiteellisen laadun takia. Tuolloin tapetteja tuotiin Tanskaan ulkomailta, etenkin Saksasta. Arts and crafts -liikkeen ihanteet levisivät, ja 1890-luvulla Tanskassa alettiin myydä William Morrisin tapetteja. Vuonna 1901 C. Krügers Tapetfabrik julkaisi ensimmäisen tanskalaisen tapettimallikokoelman, jota markkinoitiin suunnittelijoiden nimillä. Tapetfabrikken Danmark teki saman vuonna 1919. 1930-luvulla tanskalaiset tapettitehtaat ja taiteilijat ryhtyivät määrätietoisesti kehittämään laadultaan parempia ja ilmaisultaan ajanmukaisempia tapettimalleja. Suunnittelijoita rohkaistiin luomaan tanskalainen korkeatasoinen tapettitaide omista kansallisista lähtökohdista. Tuloksena olivat taiteilijatapetit.
Tutkimuskohteena taiteilijatapetit sijoittuvat taideteollisuuden, arkkitehtuurin ja kuvataiteen välimaastoon. Niitä suunnittelivat taidemaalarit, kuvanveistäjät, arkkitehdit, muotoilijat, kuvittajat ja käsityöläiset. Avoimien mallisuunnittelukilpailujen ansiosta myös vailla muodollista koulutusta ollut henkilö saattoi esiintyä tapettisuunnittelijana. Taiteilijatapeteiksi alettiin kutsua tapetteja, jotka oli piirtänyt taiteilija ja joita markkinoitiin taiteilijan nimellä. Nimityksellä viitattiin myös tuotteen laadukkuuteen.
Taiteilijatapetteja markkinoitiin omana ryhmänään. Suunnittelijan nimi näkyy mainoksissa sekä painettuna tapetin reunassa tai näytearkissa. Ostajalle ei näin ollen jäänyt epäselvyyttä siitä, että hänen ostamansa tapetti poikkesi anonyymeistä malleista. On kuitenkin yllättävän epämääräistä, millaisia malleja valikoitiin markkinoitavaksi taiteilijatapetteina. Taiteilijatapetin nimityksen saivat useimmiten avantgardistiset mallit, mutta joukossa oli myös varsin konventionaalisia suunnitelmia. Vaikuttaa siltä, että taidemaalarit, kuvanveistäjät ja arkkitehdit, joilla oli laaja ja tunnustettu taiteellinen tuotanto, saivat muita helpommin mallinsa määritellyksi taiteilijatapetiksi. On myös esimerkkejä suunnittelijoista, joiden jotkut mallit myytiin taiteilijatapetteina, mutta toisia ei.
Erottautuminen muusta tapettituotannosta on ilmiön keskeinen piirre: taiteilijatapetti oli käsite ja tavaramerkki. Taiteilijatapetit muodostivat oman tuoteryhmänsä tapettien joukossa 1930-luvulta 1960-luvun puoliväliin saakka. Varsinaista taiteilijatapettien kukoistuksen aikaa olivat 1940- ja 50-luvut. Tanskassa johtavia suunnannäyttäjiä mallisuunnittelijoina olivat arkkitehti Bent Karlby, kuvittaja Preben Dahlstrøm ja arkkitehti Arne Jacobsen.
Tapetti liimautuu tiukasti yhteen arkkitehtuurin kanssa. Tapetit olivat osa sisustusta ja sisustusarkkitehtuuria, joka parhaimmillaan heijasti rakennuksen kokonaissuunnittelua. Taiteilijatapettien huippukausi sijoittuu kiinnostavasti arkkitehtuurin modernismin valtavirtaistumisen aikaan.
Funktionalismi ja tapetit
1930-luvun alussa funktionalismi sai jalansijaa Tanskassa. Se hylkäsi tyylien jäljittelyn ja koristeellisuuden ja pyrki käytännölliseen, tyyleistä vapaaseen ja teolliseen tuotantoon perustuvaan muotoiluun. Vaikka funktionalismi-modernismin sisätila nähdään usein puhtaaksi maalattuina seininä, tapetit kuuluvat kuitenkin tarinaan. Funktionalistit etsivät kokonaan toisenlaisia tapetteja kuin mitä tavanomaiset mallikokoelmat tarjosivat. Saksassa Bauhaus-koulu toi vuonna 1930 markkinoille omat tapettinsa yhteistyössä Hannoversche Tapetenfabrik Gebr. Rasch & Co:n kanssa. Niissä oli kevyen väreilevä pinta ja vain harvoin kuvioita. Bauhausin tuolloista johtajaa Hannes Meyeriä kiinnosti tapeteissa mahdollisuus kehittää hyvä ja halpa teollinen tuote ajan asuntotuotantoon. Seuraavina vuosina julkaistiin lisää Bauhaus-tapettien kokoelmia. Tapetit olivat myyntimenestys, sillä ne vastasivat modernistiarkkitehtien vaatimuksiin.
Samana vuonna 1930 arkkitehti Le Corbusier teki yhteistyötä sveitsiläisen Salubran tehtaan kanssa. Tuloksena oli enimmäkseen yksivärisiä, pastellisävyisiä tapetteja, jotka oli sävytetty keskenään yhteen sopiviksi värisarjoiksi. Mukana oli muutamia niukasti kuvioituja malleja, joissa oli ympyrämuotoja ja pisteitä.
Taiteilijatapetit tekivät läpimurron myös Tanskassa 1930-luvulla. C. Krügers Tapetfabrikin mallisuunnittelukilpailu vuonna 1936 näytti tietä funktionalismin ihanteiden mukaiselle uudistumiselle. Kilpailussa palkittu arkkitehti Frode Jørgensenin malli Olkimatto oli variaatio Bauhausin tapeteista.
Arkkitehdeilla oli ristiriitainen suhde tapetteihin. Toisaalta tapetti edusti historismin jatkumoa, ylikoristeltua ja epähygieenistä sisustusihannetta, joka ei sopinut nykyaikaiseen arkkitehtuuriin. Toisaalta tapetti nähtiin teollisena massatuotteena, joka tarjosi paljon mahdollisuuksia. Tapetti oli helppokäyttöinen ja edullinen, monen ulottuvilla oleva sisustuselementti, jonka avulla pystyttiin seuraamaan sisustamisen ajanmukaisia ihanteita.
Tapettien kukoistusaika
Funktionalismi avasi kodit luontoon ja puutarhaan. Samalla tavoin isokuvioiset kasviaiheiset tapetit toivat luonnon sisään ja seinäpinnoille. Kasviaiheiset tapetit olivatkin 1940-luvun taiteilijatapeteista suosituimpia. Tanskassa kuvaston lähtökohdaksi otettiin oma kotoinen kasvimaailma ja maisemaelementit. Aihetta käsiteltiin lähes tieteellisen yksityiskohtaisesti. Kun taiteilija Gunnar Aagaard Andersen suunnitteli tapetin Painettuja kasveja, hän käytti malleina rikkaruohoja ja juuria.
1950-luvulla abstraktit kuviot nousivat johtoasemaan tapeteissa. Mallit saivat edelleen vaikutteita luonnosta, mutta nyt aiheita tulkittiin abstraktilla, materiaalin orgaanista olemusta korostavalla tavalla. Hyvä esimerkki tästä on puupintaa muistuttava malli Struktur, jonka suunnittelivat kuvanveistäjä Bomand Utzon-Frank ja arkkitehti Viggo Clausen. Samaan aikaan arkkitehtuurissa kiinnitettiin huomiota pintamateriaaleihin jättämällä rakennuksiin näkyviin puurakenteita, laudoituksia ja tiiliseiniä.
Myös pelkistetyt ja tyylitellyt tulkinnat jokapäiväisistä esineistä ja ympäristöistä olivat suosittuja tapettiaiheita. Arkkitehdit Ebbe ja Karen Clemmensen piirsivät tapetteja, tekstiilejä ja rullaverhoja, joiden aiheena oli esimerkiksi kotoinen pyykkipäivä tai keskiaikainen kaupunki kirkkoineen, aukioineen ja kanavineen.
Esittävillä, jonkin teeman mukaisilla tapeteilla saattoi korostaa huoneen funktiota tai rajata tietyn alueen. Olohuoneen ruokailusyvennyksen saattoi tapetoida laihdutusaiheisella tapetilla tai esimerkiksi Bent Karlbyn mallilla Vitaminer. Lastenhuoneen tapetin aiheena saattoi olla Hans Christian Andersenin satu, viidakko tai vaikkapa sirkus. Aiheet olivat usein sävyltään leikkisiä ja humoristisia. Amerikkalaisen Saul Steinbergin luonnosmainen kuvitustyyli oli yksi figuratiivisten mallien innoittaja. Tämän vuosikymmenen tapettitaiteen lähtökohtia haettiin Paul Kleen, Joan Mirón ja Alexander Calderin, Jean Arpin, Henry Mooren ja Alberto Giacomettin taiteesta. Myös englantilaisen tekstiilitaiteilija Lucienne Dayn abstraktit piirustukset olivat erittäin suosittuja.
1950-luvun toisella puoliskolla saatiin vaikutteita amerikkalaisesta abstraktista ekspressionismista ja eurooppalaisesta tasismista. Arkkitehti Bent Karlbyn tapettisuunnittelua inspiroivat Calderin mobilet, kun taas arkkitehti Ernst Wedell-Wedellsborg teki kokeiluja optisilla efekteillä. Taiteilija Gunnar Aagaard Andersen puolestaan käytti roiskemaalaustekniikkaa antamalla värin tippua vapaasti painoteloille. Tapettitehtaista Rodia keskittyi moderneihin, abstrakteihin malleihin.
1960-luvulla taiteilijatapettien suosio väheni. Tapettitehtaat keskittyivät muihin tuotetyyppeihin, kuten kangasta muistuttaviin tapetteihin ja vinyylitapetteihin. Alkoi maalattujen seinien kausi, ja tapetteja alettiin pitää vanhanaikaisina. Brdr. Dahls Tapetfabrik julkaisi vielä vuonna 1974 taiteilijatapettikokoelman, mutta itsenäisenä lajina taiteilijatapetit katosivat. Tapetit menettivät yleisemminkin suosiotaan ja monet tehtaat lopettivat toimintansa. Kodinsisustamiseen liittynyt kulttuuri, johon seinien tapetointi oli kuulunut luonnollisena osana, katosi. Viime vuosina on alettu uudestaan kiinnostua tapeteista, ja uusia taiteilijoita on tullut alalle. Tapetit ovat tulleet uudestaan muotiin, mutta enää ne eivät ole luonnollinen ja itsestään selvä valinta tanskalaisessa asuntosisustuksessa.
Tanskasta Suomeen
Yleiskuva näyttelystä. Kuva: Minna Tuulas-Inkinen.
Näyttely Tapet i tiden oli esillä Tanskan kansallismuseossa 14.6.–14.9.2014. Tanskalaisia 1930–60 -lukujen taiteilijatapetteja esiteltiin kahdessa suuressa näyttelysalissa kauniilla ja selkeästi hahmotettavalla tavalla. Näyttely eteni pääosin kronologisesti, mutta tapettien kuviotyyppejä nostettiin esiin omina kokonaisuuksinaan. Muutamasta suunnittelijasta oli myös itsenäisiä esittelyjä, joissa esille oli laitettu myös heidän muuta tuotantoaan – esimerkiksi huonekaluja, lamppuja, keramiikkaa ja sisustusoppaita. Tapetit oli asetettu suuriin vitriineihin ja kokonaisvaikutelma oli raikas ja värikäs. Esillä oli myös runsaasti malliluonnoksia ja tapettitehtaiden mallikirjoja. Tietoa oli esillä tanskan- ja englanninkielisenä juuri sopiva määrä, ja kosketusnäytöt ja videot täydensivät monipuolisen ja kiinnostavan kokonaisuuden.
Taiteilijatapetit olivat menestys siitä huolimatta, että ne muodostivat vain pienehkön osan tanskalaisista tapettimarkkinoiden kokonaisuudesta. Andersson Møllerin kirja ja tapettinäyttely tuovat hyvin esille sen, miten monenlaiset ihmiset ostivat taiteilijatapetteja kotiinsa. Seiniä tapetoitiin taiteilijatapeteilla sekä moderneissa rakennuskohteissa että vanhemmissa asunnoissa, joissa ne antoivat mahdollisuuden kodin raikkaaseen uudistamiseen ajankohtaisten sisustusihanteiden mukaisesti.
Tanskalaiset tapetit saivat tunnustusta myös ulkomailla. Suomalaisten muotoilu- ja arkkitehtuurialan julkaisujen perusteella Tanska oli 1950-luvulla edelläkävijä kodinsisustamisen alalla, myös tapettien osalta. Esimerkiksi Kaunis Koti- ja Arkkitehti-lehtien artikkeleissa seurattiin tanskalaista muotoilua. Lehtikuvista päätellen tanskalaisten suunnittelijoiden tunnettuja tapettimalleja oli myös suomalaisten kotien seinillä. Suomalaisilla tapettisuunnittelijoilla oli myös suoria yhteyksiä Tanskaan. Esimerkiksi keraamikko Rut Bryk osallistui mallisuunnittelukilpailuihin Tanskassa ja suunnitteli malleja tanskalaisille tapettitehtaille. Andersson Møllerin kirjassa mainitaan, että Bryk oli vuonna 1950 mukana Dahls Tapetkunst -kokoelmassa kyläaiheisella tapetillaan. Malli lienee sama, jolla Bryk voitti palkinnon Brdr. Dahls Tapetfabrikin kilpailussa muutamaa vuotta aikaisemmin. Monet tanskalaiset tapettisuunnittelijat myivät mallejaan ulkomaisille tehtaille. Niinpä tanskalaisen Preben Dahlstrømin malleja on myös suomalaisten tapettivalmistajien kokoelmissa.
Vibeke Andersson Møller ei omien sanojensa mukaan olisi ikinä uskonut, miten laaja ja monitahoinen maailma tapettien myötä avautui. Olen tästä hänen kanssaan täsmälleen samaa mieltä. Andersson Møllerin mainio kirja sekä erinomaisesti toteutettu näyttely antavat hyvän vertailukohdan suomalaisen modernin tapettisuunnittelun kehitykselle. Suomen taiteilijatapetti-ilmiötä ei ole aikaisemmin juurikaan tutkittu. Olen tarttunut aiheeseen väitöskirjatutkimuksessani, jossa tulen käsittelemään 1950-luvun taiteilijatapetteja. Tanskan tavoin myös Suomessa tapetteja suunnittelivat eri taiteen alojen toimijat, kuten arkkitehdit, taidemaalarit, tekstiilitaiteilijat, keraamikot, kuvittajat, sisustusarkkitehdit ja huonekalumuotoilijat. Täälläkin tapettitehtaat järjestivät mallisuunnittelukilpailuja omaleimaisten ja taiteellisesti korkeatasoisten tapettimallien saamiseksi. Kilpailut olivat Suomessakin usein avoimia, jolloin itseoppineet tekijät tai vaikkapa uransa alussa olleet taideopiskelijat saattoivat osallistua tapettimallien suunnitteluun. Tutkimusaineistoni perustella näyttää siltä, että samantyyppiset kuviot ja aiheet, kansainväliset vaikutteet sekä sisustamisen ja arkkitehtuurin ihanteet ja muodit toteutuivat myös suomalaisessa tapettisuunnittelussa.
FM Minna Tuulas-Inkinen, taidehistorian tutkija