Palaa artikkelin tietoihin Muotoilukuratointi uuden edessä

Muotoilukuratointi uuden edessä

Muotoilu- ja muotiala ovat murroksessa. Millaista on tulevaisuuden muotoilu ja miten sitä esitellään museossa? Pilvi Kalhama ja Suvi Saloniemi kertovat, millaisia muotoilun ilmiöitä he seuraavat.

Suvi Saloniemi. Kuva: Elina Simonen.

Se on näppäränkokoinen laite. Se kulkee Suvi Saloniemen matkassa kaikkialle. – Puhelimeni muistikirja on tärkein työkaluni, Saloniemi kertoo. – Yleensä, kun tulee johonkin instituutioon, niin ajatukset alkavat helposti muuttua sen instituution mukaisiksi. Kun sain tiedon, että olen saanut näyttelyintendentin paikan Designmuseossa, yritin ennen työsuhteen alkamista tyhjentää ”vierailla silmillä” tehdyt ajatukseni muistikirjaan. Olen jatkanut muistikirjan käyttöä aina, kun olen lomilla ulkomailla tai olen irrottautunut näistä omista turvallisista perusympyröistä.

Omalle näkemykselle ja ideoille on kysyntää, sillä neljättä vuotta Designmuseon näyttelyintendenttinä työskentelevän Saloniemen erityisalaa on muotoilun ja muodin kuratointi. Saloniemen viimeisin työ on Suomimuodin antologia -näyttely, jota hän on tehnyt yhdessä toimittaja Liisa Jokisen kanssa.

Saloniemi tosin kuvailee olevansa instituutioissa viihtyvä ihminen. – Instituutio on muuttunut kiinnostavaksi viitekehykseksi ja mediaksi tehdä asioita. Viime aikoina museoissa on ollut trendinä esitellä kokoelmat uudessa valossa ja kertoa, mitä merkitystä niillä on tämän päivän näkökulmasta tai sitten ne esitetään perinteisestä poiketen, Saloniemi toteaa.

Näyttely on väliintulo

Parhaimmillaan museoilla on kyky tehdä oivaltavia rinnastuksia. Esittää tuttu ja totuttu uudella tavalla. Siihen on pyritty myös EMMAssa. Keväällä 2015 EMMA täyttyi pop-aikakauden kuvataiteesta ja muotoilusta. Pop Art Design -näyttely otti etäisyyttä esittelemäänsä asiaan. – Nykypäivän ihmiset eivät katso popia ilmiönä samalla tavalla kuin aikalaiset, vaan tarkastelevat popin ideologiaa jo historiallisesta perspektiivistä. Näyttely käsitteli ajanjaksoa nykyaikaisesti ymmärrettynä. Nykyajan problematiikka tuo uuden näkökulman kulutushuumaan ja teolliseen tavarahuumaan, joka popiin liittyi. Samaan aikaan Pop Art Design -näyttelyn kanssa Emmassa oli taitelijapari Nabb & Teerin kulutuskriittinen produktio tai oikeammin interventio, väliintulo, Pilvi Kalhama kertoo.

Kalhama on johtanut Espoon modernin taiteen museota kolme vuotta. – Näyttelykokonaisuutta tai profiilinlinjausta voi ajatella kuratointina, vaikka johtamiseen liittyy paljon muutakin, Kalhama sanoo.

– Visuaalisen kulttuuri on tällä hetkellä trendi. Se näkyy näyttelyissä. Poptaide on vaikuttanut visuaalisen kulttuurin kehitykseen, graafiseen suunnitteluun ja kaupunkikulttuuriin. Teimme näyttelyä myös visuaalisen alan asiantuntijoita ajatellen. Se, että näyttely on pätevä myös ammatillisesta näkökulmasta, on äärimmäisen olennainen osa kuratointia. Siinä päästään mielestäni kuratoinnin ytimeen, Kalhama kertoo.

Poppia ja muotoilua massoille

Pilvi Kalhama. Kuva: Ari Karttunen / EMMA.

Ja se yleisö. EMMAssa kohdeyleisö on tarkasti segmentoitu. – Esimerkiksi Pop Art Design -näyttelyyn rakensimme erilaisia tasoja suunnittelija-ammattikunnalle, designkentän toimijoille, kuvan syvätuntijoille. Seuraavalla kehällä olivat bloggarit, mutta näyttelyn ilotteleva aihepiiri antoi mahdollisuuden suuren yleisön kiinnostuksen herättämiselle. Yhtenä kohderyhmänä näimme tiedostavat kuluttajat, urbaanit kaupunkilaiset tai hipsterit. Myös kriittiset kuluttajat olivat yksi kohde, samoin kuin tietyn ikäryhmän edustajat…retro ja mitä esineitä heillä on mahdollisesti ollut 1960–70-luvuilla kotona. Näyttelyssä oli monta kulmaa, Kalhama toteaa ja jatkaa. – Populaareilla, tutuilla käyttöesineillä on usein pitkä historia. Pyrimme esittämään sen tämän päivän näkökulmasta. Tämä on meidän asenteemme klassikkoihin, ja se pätee sekä taiteeseen että designiin. Se on se, mikä ihmisiä kiinnostaa.

Yleisö on ollut myös Designmuseossa mielenkiinnonkohteena. – Kun museossa aloitettiin brändin kirkastustyötä, sen yhteydessä tehtiin sekä kävijä- että mielikuvatutkimus, joiden pohjalta päätimme tehdä uudenlaista valikointia näyttelyohjelmistoon, Saloniemi kertoo.

Näyttelyn tekeminen ei siis ole egotrippi? – Kuraattori ei missään tapauksessa voi tehdä näyttelyä vain itseään varten. Periaatteessahan näyttely on tehty jo siinä vaiheessa, kun ideat siihen tulevat ja alkaa miettiä, millä tavalla näyttely voisi toimia muille. Pitää lähteä siitä, mikä yleisöä kiinnostaa, Saloniemi sanoo.

Suomimuodin antologia -näyttelyn kuraattoreina tavoitteemme oli, että näyttely toimisi sekä ammattilaisille että suurelle yleisölle – ja kaikille siltä väliltä, eikä vain kotimaiselle vaan myös kansainväliselle yleisölle. Kesäisin Suomessa käy paljon kansainvälisiä vieraita. Pyrimme tarjoamaan jotain uutta oivallettavaa ja opittavaa tälle porukalle. Suomimuodin antologia on kuin kukkakimppu, johon on poimittu valikoima muotiteollisuuden ilmiöitä 1950-luvulta tähän päivään. Näyttely pohtii, millä tavalla suomalaiset yhteiskunnalliset ilmiöt tai olosuhteet manifestoituvat muodissa ja miksi suomalainen muoti tai muotiteollisuus näyttää siltä, miltä se näyttää, Saloniemi kertoo.

Muotoilun osa-alueista eniten pinnalla tuntuu olevan vaatesuunnittelu. – Suomalaisessa muodissa on omaperäisyyttä. Alalla on nyt tekijöitä, jotka kovaa vauhtia miettivät, miten saisivat teollistettua ja kaupallistettua saamansa ensimmäisen arvonaskeleen eli sen, että heidän suunnitteluaan on pidetty kiinnostavana. Siinä on suuri potentiaali, Kalhama sanoo.

Kuratoraalinen – mitä se on?

Näyttelyn tekeminen on Kalhamalle mielekäs ja tarpeellinen osa työtä. – Välillä tekee hyvää mennä kohti ydintä ja sukeltaa syvälle yksittäiseen asiaan. Kyllä se, että välillä pääsee lähelle sisältöjä, on parasta tässä työssä, Kalhama tuumii.

Kalhama on suorittanut filosofian maisterin ja lisensiaatin tutkinnot taidehistoriasta Turun yliopistossa. Saloniemi puolestaan on opiskellut taidehistoriaa Helsingin yliopistossa ja kuratointia Aalto-yliopistossa. Saloniemi kertoo toivovansa, että hän voisi seurata ja ottaa vielä enemmän haltuun kuratoinnin teoriaa ja diskurssia. Loppuvuoden 2014 hän vietti New Yorkissa Mobius-vaihdon merkeissä. – Yhdysvalloissa huomasin, että siellä akateeminen väki on erottautunut näyttelypuolesta. Siellä ihmiset suuntautuvat voimakkaammin joko tutkijaksi tai kuraattoriksi. Suomessa ei olla niin eristäytyneitä. On hyvä lukea filosofista kirjallisuutta, mutta jos haluaa hyväksi kuraattoriksi, pitää nähdä, nähdä ja nähdä, Saloniemi sanoo.

Kuratoinnilla Saloniemi tarkoittaa näyttelyn tuotannollista ja teknistä tekemistä. Käsite kuratoriaalinen sen sijaan sisältää filosofisemman tavoitteen. – Aalto-yliopiston professori Nora Sternfeld on sanonut, että kuratoraalinen on sen varmistamista, että jotakin tapahtuu. Näyttely ei ole vain asioiden esittämistä, vaan sen avulla asioiden tai ymmärryksen tilan voi muuttaa johonkin suuntaan. Jotakin nytkähtää esimerkiksi katsojassa. Näyttelyn kuratoiminen on kriittinen teko. Hyvä näyttely muuttaa ajattelua ja tästä syntyy kriittinen lisä, critical surplus, Saloniemi sanoo.

– Museo on ei-kenenkään maata. Se on puolueeton alusta erilaisille äänille. Museo voi esitellä asioita, joille ei löydy tilaa eikä paikkaa muualta. Se on tärkeää aikana, jolloin melkein kaikki tila on yksityistä, kaupallista tai politisoitunutta. Edes puistossa ei saa tehdä juuri mitään ilman lupaa, Saloniemi lisää.

Kuratointi on usein kompromissientekoa. Kalhama näkee sen mahdollisuutena. – Kun on tilanne, että jotain suunniteltua ei voi resursseista johtuen toteuttaa tai tehdä, niin aika usein punnitaan silloin se, pystytäänkö sitä ideaa vielä jalostamaan. Se, että suurista ideoista kiteytetään ja tiivistetään irti se, mitä oikeasti voidaan tehdä, kuuluu prosessiin. Lopputulema voi olla vielä jotain parempaa, jos alkuperäinen idea joudutaan ulkoisista syistä haastamaan. Jos taiteellekin antaa kaikki maailman resurssit, niin siitä ajatusprosessista saattaa tulla löysempää. Se reaalimaailman sparraus, joka aiheuttaa kompromisseja, on aika usein hyväkin asia, Kalhama sanoo.

Kriittinen muotoilukuratointi

Kulttuuritoimelta on perinteisesti edellytetty ei-kaupallista otetta. Muotoiluala itsessään sen sijaan on usein kaupallisesti orientoinutta – seikka, josta sitä on arvosteltu paljon, myös alan sisällä. Kuratoinnin teoriaa luoneiden ajatuksien soveltaminen käytäntöön voikin olla toisinaan haasteellista.

Kalhama ei pidä muotoilua erityisongelmana, vaan luottaa tekijöiden etiikkaan ja yleisön kriittisyyteen. – Sama problematiikka on olemassa kuvataiteessa yleisesti. Nykypäivän muotoilijat ja taiteilijat tiedostavat asian. Muotoiluun ja taiteeseen liittyy sisäänrakennettuna asiana se, että joistakin teoksista tulee klassikkoja ja niitä halutaan myös ostaa. Kun ostaa muotoiluesineen, joka on aikansa klassikko, ei ehkä tarvitse ostaa uutta samankaltaista tuotetta uudestaan. Uskon, että kuluttajat äänestävät jaloillaan ja että kuluttaminen vähenee.

Klassikkoja uudella tavalla nähtynä on luvassa Emmassa lähiaikoina. Kesänäyttely Nubben esittelee Lars-Gunnar Nordströmin konkretistista tuotantoa, ja 2016 museossa on Rut Brykin 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Brykin keramiikkaa.

Muotoilun muodonmuutos

Klassikkojen arvostaminen, hifistely, retrobuumi, kierrätys, kulutuskriittisyys, lähituotanto, kiertotalous, palvelumuotoilu ja edition design puhuttavat designalaa juuri nyt. Muotoiluala tarkistaa arvojaan ja toimintatapojaan sellaisella volyymillä, ettei muotoilua tahdo aina muotoiluksi tunnistaa. Silti muotoilun pitää myydä, jotta toimiala ylipäätänsä säilyisi.

Miten alan arvomuutos näkyy tulevaisuuden muotoilu- ja taideteollisuusnäyttelyissä? – Muotoilu tulee taatusti muuttamaan muotoaan hyvin paljon. Jos ajatellaan muotoilua museon toiminnan kannalta, niin kysymys siitä mitä se uusi muotoilu on, on keskeinen. Se voi olla jotakin, jota me emme tällä hetkellä edes miellä muotoiluksi. Se asettaa haasteen ymmärtää sitä, mitkä ne seurattavat jutut nyt ovat. Mihin muotoilu menee, on kansallisen kilpailukyvyn kysymys tällä hetkellä, Kalhama arvioi.

Muotoilualan kiinnostavimpana ilmiönä Saloniemi pitää editio- tai designtaideajattelua, tuotantomäärältään tai asiakaskunnaltaan rajattua taideteollisuutta. – Ne edustavat enemmän taide- ja keräilyesineitä kuin massatuotantoa. On kiinnostavaa seurata, minne tämä ajattelu johtaa. Suomessa korkeakouluopetus on perinteisesti ohjannut opiskelijat työskentelemään firmoille ja tekemään käyttöesineitä, jotka valmistetaan teollisesti, Suvi Saloniemi toteaa.

Kalhamaa kiinnostaa, miten muotoilu kykenee integroitumaan tulevaisuudessa. – Kulttuurinen kehitys tarjoaa uusia alueita muotoilulle. Pystyykö muotoilu luomaan nahkansa ja kehittymään näillä aloilla, joihin sillä on kosketuspintaa ja luontevat yhteydet? Entä miten se pystyy olemaan mukana näillä uusilla kasvavilla aloilla, joista uudet bisnesraot aukenevat? Pilvi Kalhama pohtii.

Kysymys + vastaus

Suvi Saloniemi esitti Pilvi Kalhamalle kysymyksen:

Voisiko Emmaan järjestää ilmaisen shuffle-bussikuljetuksen, joka kulkisi Helsingin keskustasta suoraan Emmaan esimerkiksi kerran viikossa?

Pilvi Kalhama: – Olemme pohtineet tätä usein! Ihan viikottaiseen kuljetukseen ei löydy resurssia, mutta voisimme silloin tällöin tehdä bussitempauksia. Syksyllä 2016 alkaa metron liikennöinti, mikä avittaa Emmaa merkittävästi.

Pilvi Kalhama esitti Suvi Saloniemelle kysymyksen:

Voisivatko EMMA ja Designmuseo tehdä kansainvälistä yhteismarkkinointia design-näyttelyiden osalta, esimerkiksi venäläisiä tai aasialaisia matkailijoita ajatellen?

Suvi Saloniemi: – Loistava idea! Ryhdytään tuumasta toimeen.

 

HuK Mirva Sjöroos on helsinkiläinen kulttuuri- ja tiedetoimittaja, jonka kirjoituksia on julkaistu mm. Ornamon lehdessä, Yliopisto- ja Mustekala-lehdissä. Sjöroosin kiinnostuksen kohteita ovat muotoilu ja taidekäsityö sekä tieteen popularisointi. Sjöroos opiskelee Helsingin yliopistossa taidehistoriaa ja viestintää.