Palaa artikkelin tietoihin Leeds International Medieval Congress 6.–9.7.2015

Leeds International Medieval Congress 6.–9.7.2015 eli mitä tapahtuu kun kaksituhatta keskiajan tutkijaa kokoontuu yhteen

Conisbrough’n komea normannilinna eteläisen Yorkshiren kumpuilevassa maisemassa. Kuva: Katja Fält.

 

Heinäkuun alussa järjestetty kahdeskymmenestoinen Leeds Intenational Medieval Congress (IMC) houkutteli sateiseen Leedsiin ennätykselliset 2400 keskiajan tutkijaa yli neljästäkymmenestä eri maasta. Euroopan suurimmasta ja maailman toiseksi suurimmasta keskiajan tutkimuksen konferenssista on muotoutunut monen medievalistin jokavuotinen pyhiinvaelluskohde, niin minunkin. Mikään noviisi en voikaan väittää enää olevani; olihan kyseessä jo viides IMC. Joku voi ihmetellä, onko järkeä käydä samassa konferenssissa vuodesta toiseen. Kaikki eivät IMC:sta pidäkään sen kalleuden, koon, brittiläisen konferenssiruuan, pahan kahvin tai ennakoimattomasti vaihtelevan sään vuoksi. Jotain vetovoimaa konferenssissa kuitenkin on, sillä osallistujamäärä kasvaa tasaisesti noin 6–7 prosenttia joka vuosi. Suuri osallistujamäärä johtuu siitä, että yleisesti ottaen kaikki paperit hyväksytään abstraktin perusteella ja aihe voi periaatteessa käsitellä mitä tahansa keskiajan osa-aluetta. Alati kasvavasta koosta johtuen IMC joutuu uudistamaan ensi vuodesta alkaen hieman linjaansa: sessioiden määrää kasvatetaan entiseltään ja papereiden arvostelukriteerejä tiukennetaan.

IMC:n rakenteen voi jakaa karkeasti kahteen osioon: akateemisiin sessioihin ja huvituksiin. Nelipäiväisessä konferenssissa on joka päivä noin 44 päällekkäistä sessiota (poikkeuksen muodostaa viimeinen päivä) ja sessioiden tarjonta kuvastaa keskiajan tutkimuksen monimuotoisuutta ja kirjavuutta eri tavoin. Tämän vuoden konferenssissa sessioita oli 636. Näin valtavasta määrästä valitseminen voi ymmärrettävistä syistä olla haastavaa ja vaikka jaksaisikin istua sessioissa jokaisena päivänä aamusta iltaan, ehtii kuulla vain murto-osan papereista. Konferenssilla on vuosittain vaihtuva erikoisteema, tänä vuonna se oli ”Reform and Renewal”. Ensimmäisenä aamuna keynote-luennoitsijat historioitsija Maureen C. Miller Berkeleyn yliopistosta ja historiallisen maantieteen tutkija Keith Lilley Belfastin Queen’s University -yliopistosta polkaisivat konferenssin mallikkaasti käyntiin historiankirjoituksen reforminarratiivien uudelleen arviointia ja keskiajan kaupunkiuudistusta käsittelevillä aiheillaan.

Kuva: Katja Fält.

Toinen osuus eli vapaamuotoisemmat aktiviteetit sisältävät muun muassa erilaisia lähialue-ekskursioita keskiaikaisiin kohteisiin, työpajoja, kirjamyyntejä, musiikkiesityksiä ja elokuvia. Osallistuin tänä vuonna puoli päivää kestävälle ekskursiolle Conisbrough’n linnaan, 1100-luvun lopulla perustettuun normannilinnakkeeseen, joka inspiroi muun muassa Sir Walter Scottia kynäilemään Ivanhoe-teokseensa ”saksilaislinnan”. Linnaan rakennettu näyttely ja sen selittävät osat paljastivat kiinnostavalla tavalla kulttuuriperintökohteiden historiallisen ulottuvuuden tulkitsemisen ja välittämisen vaikeutta suurelle yleisölle. Conisbrough’ssakin lähdeaineiston puuttumisesta johtuen linnan tarkoituksen ja eri tilojen funktionaalisuuden välittäminen rakentui hyvin perinteiseen ja stereotyyppiseen oletukseen linnoista ensisijaisesti puolustusrakenteena. Asiantuntevat ekskursio-oppaat Kelly deVries ja Robert C. Woosnam-Savage korostivatkin moneen otteeseen historian esittämisen vaikeutta sekä keskiaikaisten linnojen multifunktionaalisuutta.

Janoinen medievalisti muistaa IMC:ssa lisäksi kiertää lukuisat, eri tutkimuslaitosten tai julkaisijoiden järjestämät viinivastaanotot, joissa on mainio tilaisuus verkottua. Myös Leedsin yliopiston kampusalueen opiskelijapubi pursuilee konferenssin jokaisena iltana yli äyräidensä, kun tutkijat siirtyvät sessioista tuulettamaan rasittuneita aivosolujaan. Konferenssin kohokohta on viimeisen illan IMC Dance eli tuttavallisemmin medievalistien disko.

Keskiajan tutkijat ovat IMC:ssa kiitettävän monialaisesti edustettuina ja monelle konferenssi on tilaisuus vuosittain tavata sellaisia kollegoita, joita ei muuten tapaa. Leedsissä taidehistorioitsija voi oleskella keskiajan harhaoppien, lakitekstien, poliittisten järjestelmien, Bysantin, sotahistorian tai muun keskiajan yhteiskunnan ja kulttuurin osa-alueen tutkijan kanssa. Toki taidehistorioitsija löytää seuraa myös omistaan, vaikka usein konferenssiohjelmaa silmäiltäessä taiteen osuus näyttää niukalta. Tämän vuoden IMC:ssa arkkitehtuuria ja taidetta käsitteleviä esityksiä oli noin 200. Tänä vuonna kuuntelemani esitykset käsittelivät muun muassa rukousnauhoja ja tunteiden esittämistä/esiintymistä, synnytyskuvauksia, alankomaalaisia alttarikaappeja, tekstiilejä, käsikirjoitusten kuvituksia sekä norsunluisia kaiverrettuja rasioita.

IMC:n taidehistoriallinen anti tarjoaa harvoin mitään suoraan omaan tutkimusaiheeseeni, Pohjois-Euroopan kirkkotaiteeseen, liittyvää ja usein olen itse juuri siinä sessiossa, jossa lipsutaan pohjoisempaan ilmansuuntaan. IMC:n tapaisen massakonferenssin huonoja puolia onkin se, että vaikka marginaalisemmatkin aiheet pääsevät yleensä esille, vetävät perinteisemmät aiheet usein kuitenkin suuremman yleisön. Tämän vuoden konferenssissa olin uskaliaasti hypännyt uuteen aiheeseen ja sovittanut oman esitykseni tiukasti teemaan ja esittelin ensin protestanttisen reformaation vaikutuksia Suomen kirkolliseen esineistöön sekä kuvastoon, josta siirryin sujuvasti Isonkyrön kirkon 1500-luvun lopun maalauksiin ja erityisesti maalasten keskimmäisen kerroksen Jeesuksen elämää kuvaavaan ohjelmaan. Kanssapuhujiani olivat Ellie Pridgeon Leicesterin yliopistosta, joka käsitteli englantilaisen Lacock Abbeyn kiinnostavia kalkkimaalauksia, sekä C.B. Newham, joka esitteli niin ikään brittiläistä the Post-Reformation Wall Paintings -projektia. Sessiomme oli ehkä konferenssin haastavimmassa paikassa, viimeisen päivän viimeisessä sessio-aukossa eli ns. kuolemanlaaksossa. Tästä huolimatta sinnikkäimmät kuulijat olivat ilmestyneet paikalle ja saimme kehuja suorituksistamme.

IMC:n seireeninlaulun tavoin tenhoava lumo on vaikea kiteyttää yhteen raporttiin. Konferenssi lienee sellainen, joka täytyy kokea itse. Pitääkö siitä sitten vai on, on makuasia. Omalta osaltani konferenssissa lienee enemmän kyse tunnelmasta ja ihmisistä: uusista ja vanhoista tuttavuuksista, rutiininomaisesti toistuvan aikataulun turvallisesti rytmittämistä päivistä ja hetken rauhoittavassa medievalistikuplassa oleskelusta.

 

FT Katja Fält on taidehistorian tutkija, jonka tutkimukselliset kiinnostuksen kohteet suuntautuvat pääasiassa keskiajan visuaaliseen kulttuuriin, erityisesti kirkkomaalauksiin ja kirkkotaiteeseen. Tällä hetkellä Fält työskentelee tieteenala-asiantuntijana Tampereen yliopiston erillisyksikössä Tietoarkistossa.

 

 

 

 

Ole hyvä ja lue palvelun tietosuojaseloste Hyväksyn