Palaa artikkelin tietoihin Seura vahvistamaan kulttuuriympäristötutkimuksen profiloitumista

Seura vahvistamaan kulttuuriympäristötutkimuksen profiloitumista

 

Kulttuuriympäristöön liittyy käsitteenä ja ilmiönä paljon ristiriitaisuuksia. Käytännössä jokainen ihminen elää kulttuuriympäristössä, mutta vain harva, jos kukaan, käsitteellistää ympäristö- ja paikkasuhteitaan kulttuuriympäristön kautta. Vastaavasti kulttuuriympäristöjä on melkeinpä kaikkialla missä ihmisiäkin, mutta samalla termi kalskahtaa siltä, että se on olemassa vain hallinnon papereissa. Kulttuuriympäristölle ei ole myöskään onnistuttu laatimaan tyhjentävää sisältöä, mutta siitä on tullut yksi rakennettua ympäristöä ja maisemaa käsittelevän hallinnon avainkäsitteistä.

Käytännössä kulttuuriympäristön sisällöt syntyvät niissä prosesseissa, joissa kulttuuriympäristöä ja siihen liittyviä hallintoa, säädösperustaa, toimijaketjuja sekä yksilöllisiä ja yhteisöllisiä merkityksiä luodaan.  Itse kulttuuriympäristö-käsite on määrittynyt pitkälti hallinnon näkökulmista ja tavoitteista käsin. Tämä on vaikuttanut siihen, että kulttuuriympäristö on määrittynyt usein synonyymiksi vanhalle, eri perustein arvokkaaksi tai suojeltavaksi määritetylle ihmisen luomalle tai muokkaamalle ympäristölle. Ympäristöministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön laatimassa Suomen ensimmäisessä kulttuuriympäristöstrategiassa (2014) kulttuuriympäristö on määritelty ”ihmisen toiminnasta sekä ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta” syntyneeksi ympäristöksi, johon kuuluvat ”kulttuurimaisema, rakennettu kulttuuriympäristö ja muinaisjäännökset”. Strategian lähtökohdissa ja toimenpide-ehdotuksissa käsitettä on kuitenkin avarrettu myös arkisiin ympäristöihin. Strategiassa kulttuuriympäristöä on luonnehdittu myös kokonaisvaltaiseksi, ihmisiä, hallintoa ja talouselämää yhteen tuovaksi voimavaraksi, jonka erityispiirteiden ymmärtäminen ja vaaliminen auttavat niin ekologisesti kuin sosiaalisestikin kestävän yhteiskunnan rakentamista.

Tutkimuskäytössä kulttuuriympäristö on – määrättyjä soveltavia tutkimuksia tai sektoritutkimusta lukuun ottamatta – jokseenkin uusi termi, jota on käytetty ennen kaikkea hallinnon perspektiivejä ja toimintatapoja tarkasteltaessa. Kuitenkin kulttuuriympäristöön liittyvää tutkimusta on tehty jo pitkään ja monipuolisesti, lukuisilla tieteenaloilla. Maantiede, kansatiede, historia, taidehistoria ja arkeologia – muutamia tieteenaloja mainitakseni – ovat luoneet sekä käsite- että menetelmäpohjaa hallinnon omaksumalle fyysis-inventoriselle lähestymistavalle, mutta näillä aloilla on tehty myös runsaasti kriittistä, kulttuuriympäristöjen kokemuksellisuutta, poliittisuutta ja kehollisuutta käsittelevää tutkimusta. Kulttuuriympäristöä ja kulttuuriympäristöjä on tutkittu myös esimerkiksi maisematutkimuksen, maisema-arkkitehtuurin ja kaupunkitutkimuksen aloilla. Osin yhteisen käsitepohjan, osin sirpaleisten vuorovaikutusverkostojen takia alan tutkimus on kuitenkin jäänyt varsin hajanaiseksi ja tukeutunut vain harvoin kulttuuriympäristön käsitteeseen.

Viime vuosien aikana kulttuuriympäristötutkimuksella on näkynyt kuitenkin pyrkimyksiä etsiä institutionaalisia muotoja ja yhtenäisempää käsitepohjaa. Kehitystä on edesauttanut hallinnon tahto päivittää omaa kulttuuriympäristöajatteluaan ja siitä kumpuavia käytäntöjä. Myös tarve vastata kansainvälisten sopimusten, kuten Unescon kulttuuriperintöä käsittelevien sopimusten tai Eurooppalaisen maisemayleissopimuksen asettamiin velvollisuuksiin, on lisännyt kulttuuriympäristöä koskevan tutkimuksen merkitystä. Toisaalta tutkijat ovat havahtuneet siihen, että hallinto tukeutuu yhä vahvemmin kulttuuriympäristön käsitteeseen, ja että kulttuuriympäristöjä käsittelevä tutkimus on sidottava tähän käsitteeseen, jotta vuoropuhelu hallinnon kanssa voidaan varmistaa jatkossa. Havahtuminen ei ole liittynyt ainoastaan hallintoa tukevaan tutkimukseen. Vahvempi ymmärrys kulttuuriympäristön käsitteestä, sen historiasta ja käytöstä auttaa myös kulttuuriympäristöpolitiikan ja sen seurauksien kriittistä analysointia.

Tutkimuskentällä on oivallettu myös kulttuuriympäristön käyttökelpoisuus monen alan tutkimusta yhdistävänä kattokäsitteenä ja -kategoriana. Se mahdollistaa monialaiset ja poikkitieteellisetkin tutkimuskokonaisuudet, joissa pureudutaan ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin sekä ihmisen ja ympäristön suhdetta käsitteleviin teemoihin. Vastaavasti nykyisessä yliopistopolitiikassa korostuva paine profiloitumiseen sekä yliopistojen ja tieteenalojen välisiin vastuunjakoihin on synnyttänyt tarpeen etsiä eri alojen ja instituutioiden väliltä temaattisia ja rakenteellisia päällekkäisyyksiä ja sidoksia. Sirpaleisen tutkijakentän kokoamisessa kulttuuriympäristö on osoittautunut mielekkääksi apuvälineeksi.

Alalle on luotu myös omia koulutuskokonaisuuksiaan. Turun yliopiston maisemantutkimuksen oppiaineessa olennaisia teemoja ovat esimerkiksi kulttuuriympäristöihin liittyvä käsitepohja, kulttuuriympäristöjen yhteisöllisten merkitysten ymmärtäminen, kulttuuriympäristöjen suojelu problematiikkoineen sekä ympäristökasvatus. Vastaavasti Jyväskylän yliopistossa järjestettävässä kulttuuriympäristön tutkimuksen maisterikoulutuksessa (KUOMA) koulutetaan ”asiantuntijoita, jotka kykenevät työskentelemään kriittisesti, analyyttisesti ja laaja-alaisesti kulttuuriympäristöalan kotimaisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä”. Kulttuuriympäristön käsitteeseen sidotun koulutuspohjan muodostuminen on olennainen osa myös alan tutkimuksen institutionalisoitumista vakiintumista.

Kulttuuriympäristötutkimuksen vakiintumista ja kehittymistä jouduttaa myös syksyllä 2014 perustettu Kulttuuriympäristötutkimuksen seura. Seuran tavoitteena on edistää monitieteistä kulttuuriympäristötutkimusta ja tutkimusyhteistyötä, toimia alan asiantuntijana sekä tehdä yhteistyötä muiden alan kotimaisten ja kansainvälisten tieteellisten seurojen sekä järjestöjen kanssa. Kulttuuriympäristötutkimus ymmärretään seurassa laajasti, tieteenalarajoihin takertumatta. Ydintoiminnakseen seura on määrittänyt alan tutkijoiden, tutkimusrahoittajien, tutkimustiedon käyttäjien ja kansalaisten välisten keskustelun ja yhteistyön mahdollistamisen. Seura pyrkii myös vaikuttamaan kulttuuriympäristötutkimuksen kannalta merkityksellisiin yhteiskunnallisiin ja tiedepoliittisiin kysymyksiin sekä tekemään aloitteita kulttuuriympäristötutkimuksen ja siihen pohjautuvan opetuksen edistämiseksi.

Päättyvän vuoden kuluessa seura on keskittynyt vakiinnuttamaan muotoaan ja toimintansa puitteita. Vuoden 2016 toimintasuunnitelmaan on kuitenkin kirjattu jo monia seuran tarkoitusperiä edistäviä toimia. Niistä kenties suurin on Kulttuuriympäristöstrategian toimeenpanosuunnitelmassakin esitetyn kulttuuriympäristöalan tutkimuksen arviointihankkeen käynnistäminen. Hanke toteutetaan aluksi alan tutkija- ja julkaisukenttää kartoittavana esiselvityksenä, jota laajennetaan myöhemmin tutkimuksen laadun ja vaikuttavuuden arvioinniksi. Seuran tavoitteena on myös käynnistää alan koulutuksen arviointihankkeen yhdessä Kansallinen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) kanssa. Arviointihankkeiden tavoitteena on muodostaa kattava kokonaiskuva alan tutkimuksesta ja koulutuksesta, tunnistaa sekä vahvuuksia että päällekkäisyyksiä, avata keskusteluyhteyksiä sekä ennen kaikkea tuoda tietoa alan kehittämiseksi, kohdentamiseksi, täydentämiseksi ja hallinto- ja työelämäsidoksen parantamiseksi.

Seuran tavoitteena on myös tuoda tutkijoita yhteen ja vahvistaa kulttuuriympäristötutkijan identiteettiä. Vuonna 2016 seura järjestää ensimmäisen tutkijatapaamisensa, jonka on samalla tarkoitus käynnistää vuosittaisten tutkijatapaamisten perinne. Jatkossa tapahtumia voidaan tematisoida. Tapaamisissa syntyvän vuoropuhelun toivotaan poikivan uusia kiinnostavia kansallisia ja kansainvälisiä tutkimushankkeita ja yhteistyörakenteita, joiden myötä kulttuuriympäristötutkimuksen profiili nousee myös rahoittajien silmissä. Alan tunnettavuutta on tarkoitus lisätä myös järjestämällä populaareja tapahtumia, kuten esitelmäsarjoja ja keskustelutilaisuuksia. Lisäksi seura ryhtyy kehittämään omaa vertaisarvioitua julkaisusarjaansa.

Toimintansa tueksi Kulttuuriympäristötutkimuksen seura tarvitsee laajan ja monialaisen jäsenpohjan. Seura toivottaakin kaikki kulttuuriympäristöihin liittyvästä tematiikasta kiinnostuneet tutkijat tervetulleeksi mukaan toimintaansa, luomaan sisältöä niin kulttuuriympäristöille kuin niiden tutkimuksellekin. Seuraan voi tutustua seuran kotisivuilla (www.kulttuuriymparistotutkimuksenseura.wordpress.com), joilta löytyvät myös ilmoittautumisohjeet jäseneksi tahtoville. Vuoden 2016 kuluessa avataan myös sähköpostilista, jossa välitetään tietoa ajankohtaisista tapahtumista ja seuran toiminnasta. Seuran toimintaan liittyviin kysymyksiin vastaavat mielellään seuran puheenjohtaja Hannu Linkola (hannu.linkola@helsinki.fi), varapuheenjohtaja Satu Kähkönen (satu.p.kahkonen@jyu.fi) sekä sihteeri Kai Ylinen (kulttuuriymparistotutkimus@gmail.com).

 

 

FT Hannu Linkola on Kulttuuriympäristötutkimuksen seuran puheenjohtaja ja työskentelee suunnittelijana Suomen ympäristökeskuksessa.