eMunch.no – Text and Image. (2011). Ed. by Mai Britt Guleng. (Transl. by Francesca M. Nichols, & Glenn Ostling). Oslo: Munch Museum, 303 p.
Ennen kuolemaansa Edvard Munch (1863–1944) testamenttasi pääosan kuvataiteellisesta ja kirjallisesta tuotannostaan Oslon kaupungille. Munch-museo avattiin vuonna 1963, ja siitä lähtien taiteilijan kirjallista tuotantoa on jatkuvasti työstetty. Vuosien varrella Munchin tekstien systemaattista ja laajamittaista julkaisemista pohdittiin useaan otteeseen, ja Munch- museon ja Oslon yliopiston yhteistyössä toteuttama eMunch-projekti käynnistyi lopulta vuonna 2006. Projektin yhteydessä rakennettu ja tammikuussa 2011 osoitteessa www.eMunch.no julkaistu digitaalinen eMunch-arkisto sisältää muun muassa taiteilijan kirjeitä, muistiinpanoja, päiväkirjoja ja lukuisia muita dokumentteja, kuten postikortteja ja ostoslistoja. Munchin tekstien arvioitu sivumäärä on 13 000.
Vaikka eMunch-aineisto täydentyy yhä, ovat monet keskeiset tekstit jo vaivattomasti saavutettavissa internetissä. Tekstiarkiston luominen ja sen sijoittaminen internetiin kaikkien saataville on mielestäni kulttuuriteko, joka ansaitsee kiitosta. Arkistossa on norjankielisten tekstien lisäksi myös jonkin verran englanninkielisiä käännöksiä. eMunch-arkisto sisältää sekä hyvälaatuiset kuvat käsin kirjoitetuista teksteistä että tekstien transkriboinnit, joihin on merkitty taiteilijan teksteihinsä tekemät poistot ja lisäykset. Vaikka puhtaaksi kirjoitetut versiot teksteistä helpottavat huomattavasti Munchin kieli- ja kirjoitusasultaan usein melko vaikeaselkoisten viestien lukemista, ovat kuvat alkuperäisistä teksteistä kuitenkin korvaamattomia. Tekstivirta sisältää viitteitä aikakaudesta, kirjoittajan persoonallisuudesta, kirjoitusnopeudesta, -tarkkuudesta, fyysisestä ja mentaalisesta tilasta ja mielialan vaihteluista.
Mai Britt Gulengin toimittama katalogi eMunch.no – Text and Image ilmestyi eMunch-tekstiarkiston julkistamisen ja siihen liittyvän näyttelyn yhteydessä alkuvuodesta 2011. Gulengin laatiman johdantoluvun lisäksi kirjassa on 16 artikkelia, joissa eri kirjoittajat pohtivat kuvan ja tekstin, visuaalisen ja lingvistisen maailman suhdetta Munchin tuotannossa. Kirjoittajien joukossa on taidehistorioitsijoita, kirjallisuustieteilijöitä, filologeja, uskontotieteilijöitä, informaatioteknologian, tieteellisen toimittamisen ja kirjastoalan asiantuntijoita. Artikkelit on sijoitettu neljään päälukuun, joita ovat: 1) Kielen käyttäjä, 2) Arkiston luoja, 3) Kirjailija ja 4) Kertoja. Lisäksi artikkelikokoelman lopussa on valikoima Munchin omia tekstejä – valittuja proosarunoja ja Kuvitettu päiväkirja kokonaisuudessaan.
Munch oli monipuolinen, eri tekstilajien välillä sukkuloiva kirjoittaja, jonka tekstit tarjoavat rikasta materiaalia hänen taiteellisen tuotantonsa tutkimukseen eri näkökulmista. Guleng liittää eMunch-projektin kaukaa historiasta juontuvaan keskusteluun paragonesta eli sisartaiteista ja niiden keskinäisestä arvohierarkiasta. Lisäksi hän pohtii Munchin kuvien ja tekstien suhdetta saksalaiseen käsitteeseen Gesamtkunstwerk, kokonaistaideteos ja taiteentutkija W.J.T. Mitchellin ajatuksiin kuvien perheestä, joka koostuu mentaalisista, verbaalisista ja fysikaalisista kuvista.
Kielen käyttöön keskittyvässä luvussa tarkastellaan Munchin suhdetta kirjoitettuun ja suulliseen kieleen. Hilde Bøe analysoi Munchin kirjoitusta ja käsialaa kiinnittäen huomiota hänen tekstiensä ominaispiirteisiin, kuten käsialan vaihteluihin, poikkeamiin ortografiasta eli kielen kirjoitussäännöistä ja pilkutuksen puutteeseen. Nämä kaikki piirteet osaltaan vaikeuttavat tekstien lukemista. Nykylukijalle Munchin kirjoitettu kieli saattaa myös näyttäytyä vanhanaikaisena, vaikka se hiukan modernisoituikin ajan kuluessa. Munchin tekstit vaativat paitsi taiteilijan elämään ja tuotantoon liittyvää tietoa, myös kielellisiä ja tulkinnallisia taitoja. Kuten lingvistit Christian Janss ja Henninge M. Solberg vahvistavat, lukija kohtaa haasteita myös Munchin saksan- ja ranskankielisten kirjeiden äärellä. Vieraskielisissä teksteissä on havaittavissa muun muassa tavutukseen, syntaksiin, kielioppiin ja sanastoon liittyviä ongelmia. Kirjoitetun viestin sisältö oli Munchille mitä ilmeisemmin muotoseikkoja eli kielen korrektiutta tärkeämpi.
Kuten Guleng toteaa, toisen luvun nimi “Arkiston luoja” sisältää ironisia sivumerkityksiä – Munch säilytti miltei kaiken mahdollisen ja jätti paperinsa hyvinkin kaoottiseen tilaan. Munchin kirjeenvaihtoa käsittelevässä artikkelissaan Åshild Haugsland näkee kirjoittamisen dialogisena prosessina, jonka yhteydessä kirjoittaja käy vuoropuhelua sekä itsensä että vastaanottajan kanssa. Haugsland erittelee Munchin vaihtuvia rooleja ja positioita kirjeissään erityyppisille vastaanottajille, kuten perheensä jäsenille, ystävilleen ja taidemarkkinoiden toimijoille. Gerd Woll puolestaan pohtii Munchin taiteellisen uran hallintaa hänen kirjeenvaihtonsa kautta. Uransa aikana, vuosina 1880–1944, Munch teki noin 2 000 maalausta ja noin 30 000 painotyötä, ja hänen teoksiaan oli esillä yli viidessäsadassa näyttelyssä eri maissa. Erilaisissa näyttely- ja myyntijärjestelyissä, teosten kuljetuksessa, säilytyksessä ja taiteilijavälineiden hankinnassa oli siis laaja työsarka, jota Munch hallinnoi pääasiallisesti kirjeenvaihdon kautta.
Artikkelissaan “Edvard Munchin kirjoitukset vuoden 1944 jälkeen” Lasse Jacobsen esittelee, kuinka Munchin kirjallista aineistoa on käsitelty hänen kuolemansa jälkeen eri yhteyksissä. Munchin kirjallisen aineiston julkaisemista alettiin suunnitella jo 1940-luvun lopussa. On epäilty, että osia Munchin muistiinpanoista ja kirjeistä olisi tuhottu ensimmäisinä vuosina taiteilijan kuoleman jälkeen niiden arkaluonteisuuden vuoksi. Ensimmäisiä poimintoja Munchin teksteistä julkaistiin 1960-70-lukujen vaihteessa, pääasiassa osana taiteilijan tuotantoa käsitteleviä tutkimuksia. Laajimmin Munchin kirjoituksia norjaksi ja englanniksi on julkaistu Arne Eggumin kirjassa Edvard Munch. Livsfrisen fra maleri til grafikk/The Frieze of Life. From Painting to Graphic Art (1990/2000) ja Poul Erik Tøjnerin kirjassa Munch. Med egne ord/In his Own Words (2000/2003). Vuosien varrella Munchin tekstejä on hyödynnetty myös populaarimmissa yhteyksissä, kuten elokuvissa, romaaneissa ja musiikin sanoituksissa.
Øyvind Eiden artikkeli käsittelee tekstien digitalisoinnin perinteitä ja tavoitteita. Kirjoittaja näkee eMunch-arkiston taustalla kaksi erillistä traditiota: tieteellisen toimittamisen ja museotyön. Tieteellisen toimittamisen yhteydessä tekstit käsitetään kirjallisiksi teoksiksi, kun taas museotraditio mieltää tekstit historiallisiksi resursseiksi. Artikkelissaan Eide pohtii myös asiasanahakemistojen hyödyntämistä tieteellisen toimittamisen yhteydessä. eMunch-projektissa käytetty tekninen apuväline on TEI (Text Encoding Initiative), joka on yksi XML-koodauksen tyyppi. TEI:n yhteydessä tekstiin syötettävät koodit voivat edustaa kaikkea mahdollista dokumentin rakenteesta sisällöllisiin seikkoihin, kuten erisnimiin, päivämääriin ja tapahtumiin, joita kuvaillaan tekstissä. Erityisesti tekstien sisältämät eksplisiittiset asiat, kuten nimet, ovat automaattisesti koodattavissa, kun taas implisiittisemmät seikat vaativat ihmisen tekemää tulkintaa. Muun muassa Google Books -kirjaston myötä on alettu pohtia uudenlaisia tapoja hyödyntää digitaalisia tekstivarantoja. Kärjistetysti: voitaisiinko yksittäisen kirjan syvälukemisen sijasta “etälukea” miljoonia toisiinsa linkittyviä kirjoja? Esimerkiksi eMunch-dokumenttien sisältämät nimet, päivämäärät ja paikat ovat linkitettävissä vastaaviin tietoihin muissa digitaalisissa aineistoissa. Mahdollisuus “etälukemiseen” todennäköisesti avaisi täysin uudenlaisia tutkimusongelmia ja mahdollisuuden monentyyppisiin tilastollisiin analyyseihin. Keskeisin ongelma tässä yhteydessä on todennäköisesti yhtenäisen ja yleisesti hyväksytyn koodausjärjestelmän hyödyntäminen riittävän yhdenmukaisella tavalla.
Kirjailija-luvussa Munchia lähestytään fiktiivisenä kirjoittajana. Päähuomion kohteena on Munchin tekstien suhde erilaisiin genreihin ja aikalaiskirjallisuuteen. Lasse Jacobsen tarkastelee Munchin omia julkaistuja tekstejä suhteessa aikakauden kirjalliseen kulttuuriin. Elämänsa aikana Munch luki paljon ja liikkui tiiviisti kirjailijoiden ja journalistien joukossa, mikä luultavasti vaikutti hänen ajatuksiinsa kirjoittamisesta. Erityisesti Hans Jægerin (1854–1910) ympärille ryhmittyneiden ns. Kristiania- boheemien pyrkimyksenä oli kirjoittaa elämänsä sellaisena kuin se oli eletty, ja samaa pyrkimystä on havaittavissa myös Munchin teksteissä, erityisesti hänen päiväkirjoissaan. Uransa aikana Munch julkaisi tekstejään esimerkiksi sanoma- ja aikakauslehdissä ja näyttelyluetteloissa, mutta arkistosta on löytynyt myös lukuisia julkaisemattomia käsikirjoituksia. Sivert Thuen artikkelin aiheena on Munchin parodinen teos “Vapaan rakkauden kaupunki”, joka keskittyy dramaattisiin asetelmiin Kristiania-boheemien piirissä. Vaikka Munch työsti aktiivisesti teostaan ja teki siitä lukuisia versioita, teosta ei julkaistu hänen elinaikanaan. Thuen mukaan Munch hyödynsi tekstissään ja siihen liittyvässä kuvituksessaan Kristiania-boheemeihin yleisesti liitettyjä käsityksiä, korostaen ajan kristilliselle valtakulttuurille käänteisiä arvoja.
Hans-Martin Frydenberg Flaatten tarkastelee Munchin päätyötä Elämänfriisiä ja teossarjaan liittyviä proosarunoja suhteessa aikalaiskirjallisuuteen. Hänen mukaansa Elämänfriisin teoksia yhdistävä elementti ei ole niiden visuaalinen tyyli, vaan teosten teemat, joilla on selkeitä kosketuskohtia 1800-luvun lopun symbolistiseen kirjallisuuteen. Artikkelissaan “Edvard Munch ja hänen kirjallinen äänensä” Hilde Dybvik analysoi Munchin tekstien kirjallista muotoa ja hänen kokeilujaan erilaisilla lingvistisillä ja narratiivisilla tekniikoilla. Keskeistä ja tietyssä mielessä ongelmallista Munchin teksteissä ovat hänen äkilliset siirtymänsä biografisten faktojen ja fiktion välillä. Toisinaan Munch hyödynsi fiktiivisissäkin teksteissään minä-kertojaa, mikä on johtanut siihen, että tekstejä on luettu liian kirjaimellisesti omaelämäkerrallisina. Toisinaan hän taas kätkeytyi teksteissään salanimen taakse. Munchin teksteille tyypillisiä ovat myös emotionaalisia jännitteitä luovat nopeat siirtymät ajasta, paikasta ja tilanteesta toiseen. Kyse on eräänlaisesta tajunnanvirtatekniikasta. Per Thomas Andersen lähestyy Munchin tekstejä fragmentin estetiikan kautta. Kirjoittaja lähtee liikkeelle romanttisesta fragmenttikäsityksestä Novaliksen (1772–1801) jalanjäljissä ja etenee fragmentaarisiin piirteisiin Munchin aikalaiskirjallisuudessa, Munchin omissa teksteissä lopulta jopa hänen elämässään. Andersen mieltää Munchin Kuvitetun päiväkirjan kokoelmaksi fragmentteja, jossa episodit seuraavat toisiaan ilman johdantoa tai päätäntöä.
Luvussa Kertoja pohditaan, mitä ja miten Munch kertoo. Artikkelissaan “Merenneitoaihe Edvard Munchin taiteessa” Øivind Storm Bjerke esittelee Munchin tapaa kätkeä suorat viittaukset kuvallisiin ja kirjallisiin vaikutteisiinsa. Vaikka Munch kirjoittajan mukaan suosi teemoja, jotka olivat yleisiä aikalaistaiteessa, hän kuitenkin muunsi aiheitaan siten, etteivät ne ole yksioikoisesti suhteutettavissa esikuviinsa. Koska Munch suodatti aikaisemmista kuvista ja teksteistä ammentamansa ainekset omakohtaisten kokemustensa lävitse, hänen teoksissaan vaikuttaa olevan samanaikaisesti sekä jotakin tuttua että jotakin vierasta, uutta ja yllättävää. Per Faxneldin artikkelissaan käsittelemä Vampyyri-aihe puolestaan ilmestyi Munchin tuotantoon 1890-luvun alussa, jolloin kuvataiteessa ei vielä ollut vakiintunutta vampyyri-traditiota. Vampyyri-aihe on keskeinen Munchin Elämänfriisissä, ja sillä on kosketuskohtia muihinkin Munchin tunnettuihin aiheisiin. Ingebjørg Ydstien artikkeli käsitteleekin juuri Munchin eri aiheiden ja teosten eri versioiden välille rakentuvaa monimutkaista tulkintakenttää. Kertoja-luvun lopussa Mai Britt Guleng pohtii kerronnan funktiota ja muotoa Munchin kuvissa ja teksteissä. Munchin lukuisat muunnelmat teemoistaan, kuten Vampyyri-aiheesta, voidaan ymmärtää pyrkimyksenä rakentaa henkilökohtainen merkkikieli. Kuvien visuaalisia elementtejä asteittain muuntelemalla taiteilija pyrki kohti uudenlaisia merkityksiä, jotka syntyvät vuorovaikutuksessa eri teosten välillä. Kuvien lisäksi variaatiota on havaittavissa myös Munchin proosarunoissa, joista kuvien tapaan on usein laadittu lukuisia versioita muunnelmineen.
Kokoelma Munchin omia tekstejä, joihin myös monet eMunch-julkaisun artikkeleista pohjautuvat, on sijoitettu kirjan loppuosaan. Mukana on muun muassa Kuvitettu päiväkirja, joka on ollut keskeinen lähde myös monissa aiemmissa Munch-tutkimuksissa. Päiväkirjan ensimmäinen sivu heijastaa Munchin pohdintaa tekstiensä jatkokäytöstä. Sivun ylälaitaan on ensin kirjoitettu sinisellä kynällä “Ainoastaan minun luettavakseni/E Munch”, mutta myöhemmin, syyskuussa 1932 tämä teksti on yliviivattu ja sen alle on kirjoitettu mustalla “Avaramielisten ja ymmärtäväisten ihmisten luettavaksi kuolemani jälkeen/E Munch”. Lukuisia piirroksia sisältävä Kuvitettu päiväkirja koostuu lyhyistä, näytöksistä, joiden välillä on aikaan, paikkaan ja toimintaan liittyviä katkoksia, ja lukijan tehtäväksi jää aukkopaikkojen täydentäminen. Päiväkirjateksti sisältää muun muassa Munchin kuvauksia lapsuudenkokemuksistaan ja romansseistaan ja pohdintoja taiteesta. Päiväkirjan lisäksi eMunch-julkaisussa on valikoima proosarunoja, jotka liittyvät hänen tunnettuihin aiheisiinsa, kuten Huutoon, Ahdistukseen, Madonnaan, Vetovoimaan, Eroon ja Elämäntanssiin. Kuten Guleng ehdottaa, Munchin proosarunoja voi lähestyä esimerkiksi Ekfrasis-käsitteen kautta. Munchin tekstit ja kuvat eivät joka suhteessa vastaa toisiaan, ja kiinnostavia jännitteitä rakentuu niiden välille.
eMunch -kirjan artikkelit valottavat monipuolisesti kuvan ja tekstin suhdetta Munchin tuotannossa ja avaavat uusia näkökulmia hänen taiteensa ja elämänsä tutkimukseen. Vaikka Munchin tekstejä on aiemminkin siteerattu tiheästi taiteilijan tuotantoa käsittelevässä kirjallisuudessa, on niitä perinteisesti luettu melko yksioikoisesti. Useimmiten sitaatteja on käytetty selittämään Munchin kuva-aiheita hänen henkilöhistoriastaan käsin. eMunch-julkaisussa keskeinen kerronnan käsite avaa Munchin kirjalliseen tuotantoon uudenlaisia tasoja ja sitoo tekstit osaksi taiteilijan muuta luovaa toimintaa. Munch on keskeinen taiteilijahahmo sekä symbolismin että ekspressionismin viitekehyksessä, ja hänen teksteistään avautuu kiinnostavia näkökulmia myös muiden aikalaistaiteilijoiden elämään ja tuotantoon sekä erilaisten taide-instituutioiden toimintaan 1800-1900-lukujen vaihteessa. Vaikka eMunch-julkaisu keskittyy Munchin ja hänen aikalaiskirjailijoidensa teksteihin, ovat artikkeleiden tarjoamat näkökulmat kuvan ja tekstin suhteeseen hyödynnettävissä myös muissa yhteyksissä. eMunch-julkaisu tarjoaa siis virikkeellisiä lukuhetkiä monentyyppiselle lukijakunnalle – Munch-harrastajista intermediaalisuuden ja multimodaalisuuden tutkijoille ja digitaalisten arkistojen kehittäjille. Kovakantinen eMunch-katalogi on kauniisti taitettu ja sisältää runsaasti kuvitusta.
Sari Kuuva on tutkijatohtori Jyväskylän yliopistossa