Kävin toissa syksynä Berliinissä siksi, että Saksassa on paljon “suomalaistaloja”. En ollut tiennyt asiasta. Laadin Finnenhaussymposiumiin kepeän esityksen sotien jälkeisten puolitoistakerroksisten puutalojen suunnittelusta, tuotannosta ja myynnistä.
Vuonna 1940 perustetun Puutalo Oy:n julkaisut kertovat, että suomalaistaloja vietiin Saksan lisäksi Pohjoismaihin, Neuvostoliittoon, Bulgariaan, Italiaan, Espanjaan, Puolaan ja muualle, jopa Kolumbiaan asti, mutta julkaistua tietoa viennin määristä ei ole tarjolla. Sekin, minkälaisia talopaketteja eri aikoina eri tahoille vietiin, on tullut ilmi vain satunnaisesti. Viime vuosikymmenillä suomalaistaloissa asuvien halu suojella ympäristöään laajenevien kaupunkien kasvulta on tuonut tietooni rivitaloja paitsi Saksasta, myös Puolasta ja Kolumbiasta. Erkki Helamaan perustutkimus vuodelta 1983 näyttelyluettelossa “Korsujen ja jälleenrakennuksen vuosikymmen” on myyty loppuun aikoja sitten ja Petteri Kummalan tuore yleisesitys “Lamasalvoksesta elementtitekniikkaan. Suomalainen pientalosuunnittelu jälleenrakennuskaudella” on valitettavasti sekin myyty loppuun ja julkaistu vain suomeksi. Yhteyttä ottaneet tutkijat ja aktivistit kaipaisivat käännöstä. Kirsi Saarikankaan ansiokas analyysi omakotitalojen arkkitehtuurista puolestaan kohdentuu problematiikkaan, jonka näkökulmasta talojen tuotanto, vienti ja suojelu ovat yhdentekeviä.
Tutkimustilannetta hahmottaessani tajusin, miksi perustiedotkin talojen tuotannosta puuttuvat. Elinkeinoelämän keskusarkistossa on hyvässä tallessa pikaiselle kävijälle liian paljon aineistoa. Tämän päivän tutkimuspolitiikka ei suosi jättimäisten aineistojen penkomista. Massiivinen empiirinen tutkimus vaatii hyvän tutkijan, joka ei kuitenkaan voi ennalta taata mediaseksikkäitä tuloksia. Tässäkin kohtaa arvio taitaa kuitenkin olla väärä. Uskallan väittää, että suomalaisen valmistalon alkuvuosikymmenien historia on kansainvälinen jännitystarina arkkitehtuurin, teknologian, viennin, talouden ja politiikan historiana, vaikka olen asiasta vasta hyvin vähän hajulla.
Ymmärtääkseni edes vähän, miksi Saksassa järjestetään symposiumi suomalaistaloista, turvauduin nuorison aina toistamaan ohjeeseen: pistin hakusanan googleen. Saksalaisista suomitaloista löytyi loputtomasti tietoa. Muhkeita omakotitaloja oli myynnissä joka puolella maata. Rivitaloalueiden asukkaat olivat järjestäytyneet yhdistyksiksi, joiden kotisivuilla oli asukasjuhlien lisäksi kuvat perheiden koirista ja kissoistakin. Iloinen yhteisöllisyys kukoisti. Opin, että on hienoa asua suomalaistalossa.
Wannseen rannan tuntumassa sijaitsevaan Kladowin kaupunginosaan kuuluu suuri suomalaistalojen alue, jonka asukasyhdistys Verein Finnenhaus-Siedlung Berlin-Kladow julkaisi historiikin 50-vuotisjuhlansa kunniaksi 2008. Se kertoo, että elokuussa 1958 valmistunut 379 asunnon rivitaloalue rakennettiin puisista valmisosista, jotka Puutalo Oy. toimitti tuhansien järvien ja metsien maasta, Suomesta.
Hankkeen poliittinen historia on poikkeuksellisen kiinnostava. Rakentamisen rahoittivat amerikkalaiset Saksalle annettuna Marshall- apuna. Yhdysvallat tilasi talot Suomesta, joka tunnettiin puutalotuotannon huippuosaajana. Saksaan toimitettavien talojen hinnalla suomalaiset saivat kuitattua omaa sotavelkaansa Yhdysvaltoihin. Tilanteen erikoislaatuisuus tuli ilmi jo vihkiäisjuhlissa, missä Yhdysvaltoja edusti John Foster Dullesin sisar Eleonore. Arvovieras ei ihastunut siitä, että Kladowin kaduille oli annettu nimet suomalaisten suurmiesten mukaan. Topelius, Lönnrot, Runeberg, Porthan, Krohn ja Sibelius saivat katunsa alueella, jota alusta lähtien alettiin kutsua suomalaistalojen Kladowiksi.
Historiikki kertoo, että Saksaan ja Itävaltaan rakennettiin yhteensä 39 suomalaistalojen aluetta. Miten ensimmäisten talojen rakennuspäätökset ja tilaukset syntyivät jo sodan aikana, on todella kiinnostava luku Suomen ja Saksan poliittisten suhteiden historiaa. Jännittävän asian hyvää tutkimusta odotellessani totean vain, että sillä retkellä oli hauska lähettää kuva Berliinin vehreältä Lönnrotintieltä rakkaille Helsingin Lönnrotinkadulla.
Kladowin suomalaistalot muodostavat yhtenäisen rivitaloalueen. Suomalaiset puuelementit on liitetty paikalla rakennettuihin betonirakenteisiin. Rakennussuojelun näkökulmasta asukkaiden yksilölliset korjaukset ovat tuottaneet taloihin turhan monia julkisivumateriaaleja ja värejä. Kuva: Riitta Nikula 2011.