Pidimme taas kesäretkellä kahvitauon Lahden satamassa. Aurinkoisena arkipäivänä ranta oli iloisen vilkas. Kävelijöitä, lautailijoita, pyöräilijöitä ja uimareita riitti. Sibeliustalossa oli menossa puuosien kesähuolto. Terva tuoksui.
Gert Wingårdhin suunnittelema puurakenteinen Piano-paviljonki tarjosi mutkatonta syötävää Vesijärven päällä. Matkailuesite kertoi, että rakennus oli puuarkkitehtuuripuiston lippulaiva. Hyvä niin. Puuseppien kaupunki tuntui jatkavan parhaita perinteitään ja entiseen tulitikkutehtaaseen perustettu Pro Puu houkutteli taas näyttelyyn ja kauppaan.
Puuosaajien kilta-tilaksi mainittu Pro Puu on jo aikaisemmin jäänyt mieleen konstailemattomista näyttelyistä, joissa on ollut esillä sellaisia puutöitä, joita en ole nähnyt muualla.
Nyt punatiilistä seinää vasten nojasi täydellinen tikashylly: kaksi metriä korkeat ja puoli leveät tikkaat kannattelivat viittä syvää hyllyä. Hivelevän kauniista jalavasta tehty konstruktio oli loistava oivallus, toteutus täydellinen. Hyllyt lepäsivät tarkoin porattujen uriensa ansiosta irtonaisina portaiden kahden pyöreän puolan välissä.
1. Markku Tonttilan tikashylly kotona. Kuva: Riitta Nikula.
Olin vuosia pitänyt silmällä pohjoismaiden designkauppojen tikashyllyjä. Muutama oli ihan kaunis, mutta niin kevytrakenteinen, että hyllyille ei voinut ajatella laskevansa mitään valokuvaa, taskukirjaa ja matkapuhelinta painavampaa. Arkistoja tuottavana tutkijana olin keksinyt, että tukeva tikashylly olisi paras ratkaisu kotona vaeltavien paperi- ja kirjakasojen vaihtelevien tilanteiden hallitsemiseksi.
Nyt olin löytänyt täydellisen tikashyllyn! Ryntäsin kaupan puolelle kysymään, oliko aarre kaupan, vai odottiko se vain pienempiä näyttelytavaroita. Kassa kertoi, että hyllyn suunnittelija ja valmistaja, puuseppä Markku Tonttila sattui olemaan paikalla. Ystävällinen puuseppä hämmentyi kiihkeästä ihastuksestani. “Keksin tuon, kun piti saada jotain Seenojen keramiikan näyttelyyn. Tein niitä kaksi. Kyllä tämä nyt myynnissä on.”
Paijasin kaunista puuta, sovittelin kohdilleen asettuvia hyllyjä ja tein kaupat. Hinta oli niin vaatimaton, että puuseppä Markku Tonttila alkoi näyttää joulupukilta. Jos olisin löytänyt näin nerokkaan ja jalopuusta hyvin tehdyn huonekalun jostain tunnetun brändin myymälästä, olisi kolminumeroisessa hinnassa ollut vähintään ykkönen edessä, todennäköisesti perässä nolla.
Tikashylly on nyt olohuoneen täyteenpakatun kirjahyllyn vieressä. Yksi hylly on vielä vapaata laskutilaa lukutuolini vieressä.
Puusta tehtyjen designtuotteiden kaupallinen menestys keskittyy jatkuvasti varsin harvalukuisiin tuotteisiin. Suurten sarjojen valmistus ja markkinointi on hankalaa. Käsityönä tehty kaunis puutavara on yleensä aika pienikokoista. Puusepät ovat nykymarkkinoilla kovilla, vaikka “kaikki” rakastavat puhdasta puuta.
Ostin joskus 1980-luvulla Markku Kososen pähkinäpuusta tekemän kauniin romppulaatikon. Se maksoi paljon, mutta oli mielestäni hintansa arvoinen, kaunista arkitavaraa parhaimmillaan, hyvä suoja rakkaani tärkeimmille ajatuksille, jotka tuolloin talletettiin CD-Rom -levykkeille, eli rompuille.
Nyt nuoret eivät edes tiedä, mikä romppulaatikko on. Harva ymmärtäisi tukevan laatikon nähdessään, miksi se on juuri sen kokoinen kuin on. Teknologian kehitys on nopeaa. Nykyisessä tietokoneessani ei enää ole edes CD-asemaa. CD-levykkeet ovat löytäneet paikkansa taiteilijoiden installaatioissa ja linnunpelottimina puutarhoissa.
Puusta puhutaan ja kirjoitetaan paljon. Suomessa murehditaan sitä, että olemme jääneet pahasti jälkeen puuinnovaatioiden kilpailuissa. Kuitenkin suurin osa pientaloista rakennetaan jatkuvasti puusta ja muutama suuri julkinen rakennuskin on tehty kokonaan puusta. Mahtoikohan Antti-Matti Siikalan toimistoineen Joensuuhun suunnittelema Metlan (Suomen metsäntutkimuslaitoksen) toimistotalo olla ensimmäinen valmistuessaan 2004? Pekka Helinin toimiston Tapiolaan suunnittelema Finnforestin toimitalo valmistui vuotta myöhemmin.
Kirkkoarkkitehtuurissa puusta on puhuttu ja iloittu sekä vanhan korjaamisen että uusien muotojen ansiosta. Mikko Summasen suunnittelemaan Kampin hiljaisuuden kappeliin jonotetaan. Mutta myös moni vähemmän vilkkaaseen ympäristöön rakennettu kirkko tuottaa iloa puumateriaalin käytön ansiosta. Viikin kirkon pärejulkisivut herättävät halun seurata harmaantumisen etenemistä. 2005 valmistuneen pyhätön suunnitteli toimisto JKMM Samuli Miettisen johdolla.
2. Kuokkalan kirkon sisätila. Kuva: Riitta Nikula.
Jyväskylän Kuokkalan kirkon mustat julkisivut ovat liuskekiveä, mutta sisätilassa hehkuu vaalea puu. Anssi Lassilan ja Teemu Hirvilammen arkkitehtuuria täydentää Pasi Karjulan puusta tekemä alttariseinän taideteos. Kirkko valmistui 2010. Käydessäni siellä heinäkuussa huomasin toisten turistien tulleen Japanista asti. Lassilan opiskelijana suunnittelema Kärsämäen paanukirkko rakennettiin historiallisten puurakennusten tapaan ja vihittiin jo 2004. Häpeä tunnustaa, että en vieläkään ole päässyt tutustumaan tähän ehdottomaan monumenttiin.
Puu vetoaa suomalaisten tunteisiin kaikkien aistien kautta. Useimmat urbaanitkin kansalaiset ovat joskus veistäneet puuta, tunteneet, miten se muotoutuu käsissä, kokeneet, miten hyvältä puu tuoksuu. Puurakennusten hoito on luonnollinen osa tavallista suomalaista arkea. Jotkut kutsuvat sitä harrastukseksi toiset elämäntavaksi. Siksi mietin, miksi tyyppitalojen valikoimista jatkuvasti tekevät parhaiten kauppansa ne mallit, jotka muistuttavat eniten kansainvälisten satukirjojen ja viihde-elokuvien mökkejä ja kartanoita. On olemassa sellaisiakin tyyppitaloja, joissa puun ikioma kauneus on johdatellut suunnittelijan työtä. Ja olisi enemmän, jos kysyntä kasvaisi.
Puuinnovaaatioiden myyminen taitaa olla raskaimmin retuperällä tässä maassa.