Tieteen ja taiteen rajamailla – Alexander von Nordmannin tieteelliset kuvat

Johdanto

Tämän artikkelin tarkoitus on tarkastella eläintieteilijä Alexander von Nordmannin (1803–1866) tieteellistä kuvitusta ja pohtia tieteellisen kuvituksen ja taiteen rajoja 1800-luvun Suomessa. Artikkeli on lähtenyt liikkeelle siitä, että Luonnontieteellisen keskusmuseon arkistoissa Helsingin yliopistossa on Nordmannin papereiden yhteydessä akvarelleja, joista ei ole tiedetty mitään. Ne näyttävät liittyvän Observations sur la Faune Pontique[1] -teossarjan (jatkossa Fauna Pontica) kolmannen osan kuvaliitteessä (neljäs osa)[2] 1800-luvun puolivälissä julkaistuihin kala- ja matelijalitografioihin. Lisäksi arkistosta löytyi piirroksia luista ja hampaista, jotka saattavat liittyä Nordmannin muihin teoksiin. Jotta akvarellien provenienssi saataisiin varmistettua, vertaan akvarelleja Fauna Pontica -teoksessa oleviin litografioihin ja tutkin ovatko ne kaikki siinä julkaistuja. Litokuvat on painettu Nordmannin ohjauksessa hänen laatimistaan kuvista. Selvitän vertaamalla liittyvätkö luita ja hampaita esittävät piirrokset Nordmannin teokseen Paleontologie Südrusslands I–IV. Keskityn kuitenkin pääasiassa kala-akvarelleihin. Vertailumateriaaliksi olen valinnut Wilhelm von Wrightin (1810–1887) ja Gösta Sundmannin (1854–1914) 1800-luvulla Suomessa ja Ruotsissa julkaisemat kalakirjat, joiden kuvitusten taustat tiedetään. Samalla pohdin Nordmannin itsensä tekemän kuvituksen tieteellistä ja taiteellista tasoa myös kansainvälisessä kontekstissa verrattuna taiteilijoiksi luokiteltujen kuvittajien töihin.

Grafiikan synty 1400-luvun työpajoissa[3] mahdollisti kuvituksen yleistymisen kirjoissa. 1500-luvulla ilmestyivät ensimmäiset painetut eläinkirjat, kuten Conrad Gessnerin (1516–1565) Historia animalium (1551–1565). Litografia eli kivipainotekniikka[4] keksittiin 1700-luvun lopulla. Se valtasi alaa ja tuli edullisuutensa vuoksi yhdeksi käytetyimmistä painotekniikoista[5]. Litografiat tehtiin taiteilijan alkuperäiskuvien pohjalta. Grafiikan tekeminen vaatii monia sellaisia työvaiheita, joita taiteilijat eivät usein taitaneet. Heidän apunaan työskenteli ammattimies, joka valmisti laatan ja vedosti kuvan taiteilijan ohjeiden mukaan.[6]

1700-luvulla muodostunut ”moderni” eläinkäsitys loi pohjaa myöhemmälle eläinaiheiden vapaalle käytölle kuvataiteessa[7]. Eläinhahmoihin alkoi liittyä visuaalisia stereotypioita. Vasta lajin tuntemus ja tieto sen ulkonäöstä avasi mahdollisuuden kuvallisten vertausten muodostamiseen esimerkiksi ihmisluonteen ja eläimen välillä.[8] Eläinten käyttö kuvituksessa on ollut kulttuurisesti ja myyttisesti latautunutta. Eläimiä on esitetty ihmishahmoisina ja samalla ne on usein esitetty negatiivisessa kontekstissa.[9] Eläinaiheen käyttö kuvissa on edennyt kauaksi alkuperäiskuvastaan, itse eläimestä. Valokuvaus ja digitaalinen kuvaustekniikka on tuonut eläinkuvauksen lähemmäs 1700- ja 1800-lukujen eläinkirjoja. Niiden kerronta on samankaltaista: pyrkimyksenä on näyttää eläinlaji mahdollisimman tarkasti sellaisena, kuin se luonnossa on. Myös näihin kuviin liittyy kulttuurista romantisointia.

1800-luvulla taiteilijan asema oli vakiintumassa erilleen ammattikunnista, joihin käsityöläismaalarit kuuluivat. Suomessa muotokuvamaalaus oli pääasiassa ollut vapaata taidetta, jota oli saattanut harjoittaa ammattikunnista riippumatta. Vielä 1830-luvulla väestölaskennoissa taiteilijat luettiin samaan ryhmään käsityöläisten kanssa. Myöhään syntynyt ammattikuntalaitos säilyi Suomessa poikkeuksellisen pitkään. Siksi elinkeinovapaus toteutui asteittain vasta vuosina 1859–79.[10] Eläintieteellinen kuvitus sijoittuu käsityöläismaalauksen ja vapaan taiteen välimaastoon. Vaikka se on teknisesti vaativaa, ei se ole saavuttanut yhtä arvostettua asemaa kuin maalaustaiteen klassisiin genreihin kuuluvat taidesuunnat. Sitä ovat harjoittaneet tiedemiehet ja heidän apunaan työskennelleet taiteilijat. Työskentely on ollut vahvasti sidoksissa taiteilijan malliksi saamiin kuolleisiin eläimiin, niiden fysiologiaan ja anatomiaan sekä työn tilanneen tiedemiehen näkemyksiin ja havaintoihin. Tieteellinen kuvittaja ei ole koskaan ollut täysin ”vapaa” esittämään omia taiteellisia näkemyksiään mallistaan. Suurempaa vapautta on ollut niillä taiteilijoilla, jotka ovat esittäneet kuvattavan eläimen luonnossa kasvillisuuden keskellä. Vaikka itse eläin on pyritty kuvaamaan mahdollisimman oikein, on sen asentoa voitu muuttaa muuhun taustakuvaan sopivaksi.

Taiteilijat tekivät yleensä kuvitustyöt arvostettuihin ulkomaisiin eläinlajeja kuvaaviin teoksiin. Esimerkiksi taiteilija Alexander Francis Lydon (1836–1917) teki kuvat brittiläisen William Houghtonin (1828–1895) British Freshwater fishes -teokseen (1879). Kuvat on maalattu hollantilaisten asetelmamaalausten stilleben-tyyliin, jossa kala on osana luontoa veden partaalla ikään kuin se olisi vasta pyydettynä nostettu paikalleen. Pohjoismaissa ei käytetty Lydonin käyttämää asetelmatyyliä, vaan kalat esitettiin irrallisina ympäristöstään.[11]

Eläintieteellisessä kuvituksessa valmiin painokuvan arvoa voidaan tarkastella kahdelta kannalta. Ensinnäkin on taiteilijan tekemä alkuperäiskuva ja sen taiteelliset ja tieteelliset arvot: sen kyky toistaa luontoa yksityiskohtaisen tarkasti ja olla samalla visuaalisesti kaunis. Toiseksi on grafiikan laatantekijän ja painajan työn jälki, sen kyky toistaa alkuperäiskuvaa mahdollisimman tarkasti. Värillisten eläin- ja kalakuvien kohdalla korostuu taiteilijan ja laatantekijän sekä painajan saumaton yhteistyö parhaan lopputuloksen aikaansaamiseksi. Erityisesti värien toistuminen muuttumattomina ja kaiverruksen täsmällisyys ovat hyviä kriteereitä painokuvan laatua tarkasteltaessa.

Alexander von Nordmann

Alexander von Nordmann[12] syntyi 24.4.1803[13] Kotkansaarella ja kävi lukion Porvoossa, jossa hän pääsi ylioppilaaksi vuonna 1821. Koulujen opettajat olivat innostaneet Nordmannia luontoharrastukseen, perhosten ja hyönteisten maailmaan. Niinpä Nordmann jatkoi opintojaan Turun Akatemiassa luonnontieteiden parissa, jossa hänet seppelöitiin filosofian maisteriksi vuonna 1827.[14] Harvinaisen sukeltajakovakuoriaislöytönsä Dytiscus verruciferin (nykyisin Graphoderes-sukua) johdosta Nordmann ajautui kirjeenvaihtoon huomattavien eurooppalaisten hyönteistieteilijöiden kanssa. Näistä Carl Gustaf Mannerheimin (1797–1854) merkitys oli suuri, kun Nordmann myöhemmin tarvitsi suosittelukirjettä päästäkseen jatkamaan opintojaan Berliinissä. Toinen suosittelija oli suomalainen, kansainvälisesti tunnettu kasvitieteilijä Christian Steven (1781–1857).[15]

Turun palo tuhosi vuonna 1827 Turun Akatemian sekä Nordmannin keräämät hyönteiskokoelmat ja kirjaston. Jo syksyllä 1827 Nordmann matkasi Berliiniin jatkamaan opintojaan Karl Rudolphin (1771–1832) ja Christian Ehrenbergin (1795–1876) johdolla.[16] Berliinissä hän julkaisi erittäin arvokkaina pidettyjä teoksia, jotka käsittelivät ennestään tuntemattomia tai vaillinaisesti tunnettuja äyriäisiä ja loismatoja, mm. kalojen loisia ja silmissä eläviä loismatolajeja.[17]

Berliinissä opiskellessaan Nordmann tutustui useisiin tuon ajan arvostettuihin tiedemiehiin ja pääsi määrittämään luonnontieteilijä Adolf Ermanin maailmanympärysmatkalta tuomia lintuja. Näistä 142 näytteestä Nordmann määritti useita tieteelle uusia lajeja.[18] Erittäin taitavana ja lahjakkaana piirtäjänä hän teki myös kuvituksia toisten tutkijoiden tutkimuksiin. Esimerkiksi monet Ehrenbergin tutkimusten kuvataulut olivat Nordmannin piirtämiä. Venäjän Berliinin suurlähettiläs David von Alopaeus tuki Nordmannia hankkimalla hänelle aikanaan harvinaisen ja laadukkaan Chevalierin mikroskoopin[19]. Sen avulla Nordmann pystyi tekemään tarkkoja havaintoja mikroskooppisen pienistä eläimistä, joita hän oli alkanut tutkia opettajansa Ehrenbergin opastuksella. Hänestä tuli lääketieteen tohtori vuonna 1831. Seuraavana vuonna hän julkaisi yhden pääteoksistaan: Mikrographische Beiträge zur Naturgeschichte der wirbellosen Thiere.[20] Teoksen kuvat ovat erittäin tarkkoja ja taidokkaita. Tieteellisinä kuvina ne ovat havainnollisempia kuin tarkimmatkaan valokuvat esittäen eläinten rakenteen kolmiulotteisesti niiden hienoimpia yksityiskohtia myöten.

Vuonna 1832 Nordmann nimitettiin eläin- ja kasvitieteen professoriksi Richelieun lyseoon Odessaan ja 1833 sikäläisen kasvitieteellisen puutarhan johtajaksi. Odessasta käsin Nordmann teki lähes vuosittain tutkimusmatkoja Mustanmeren rannoille ja Krimille. Vuonna 1833 Nordmann tutki Krimin matkallaan Mustanmeren rantavesien eläimiä.[21] Ehkä suurin ja vaarallisin hänen matkoistaan suuntautui vuonna 1835 Kaukasuksen vuoristoalueelle, josta hän toi mukanaan runsaita luonnontieteellisiä kokoelmia, joita pidettiin merkittävimpinä sitten Peter Simon Pallasin (1741–1811) keräämien näytteiden[22]. Kaukasuksen matkan reitti on kuvattu Aallon (1971) tutkimuksessa Oriental Studies in Finland 1828–1918.[23] Retken alussa Nordmann tutki Sevastopolissa kahdeksan päivän ajan Sevastopolin lahden runsasta kalafaunaa.[24] Noin kaksi vuotta myöhemmin hän pääsi mukaan kreivi Anatoli Demidovin kustantamaan retkikuntaan, jonka matka suuntautui Unkariin, Etelä-Venäjälle ja Krimille. Nordmannia pyydettiin myös osallistumaan myöhemmin ensimmäisenä eläintieteilijänä tutkimusretkeltä kerätyn materiaalin käsittelyyn.[25] Vuonna 1837 Nordmann lähti keisari Nikolai I:n erityisestä käskystä Wieniin ja sieltä Pariisiin valvomaan tämän tutkimusmatkan tuloksista julkaistavaa teosta Voyage dans la Russie méridionale et la Crimée T. III. Observations sur la faune pontique. (1840)[26]. Nordmann on kirjoittanut tähän teokseen Mustanmeren kaloja käsittelevän osuuden sekä maalannut ja piirtänyt painettavat kuvataulut. Eichwald pitää tätä teosta Nordmannin pääteoksena.[27]

Tutkimusmatkoillaan Nordmann keräsi myös merkittäviä fossiiliaineistoja. Hän teki paleontologisia kaivauksia Odessan lähellä vuosina 1846–47. Löydöistään hän kirjoitti neliosaisen teoksen Paleontologie Südrusslands I-IV, joka painettiin Suomessa vuosina 1858–1860. Vuonna 1849 hänet nimettiin Helsingin yliopiston (Suomen Keisarillinen Aleksanterin yliopisto Helsingissä) eläin- ja kasvitieteen professorin virkaan. Virka jaettiin erillisiksi eläin- ja kasvitieteen professuureiksi 1852, jolloin Nordmann siirtyi eläintieteen professorin virkaan. Hän hankki omilla suhteillaan yliopistolle kasvitieteilijä Christian Stevenin suuren herbaarion ja kirjaston, jonka hän itse kävi hakemassa Steveniltä Krimiltä vuosina 1860–1861.[28] Tuolla matkalla hänellä oli mukanaan taiteilija Hilda Olson maalaamassa hämähäkeistä akvarelleja Nordmannin kokoelmiin.[29] Nordmannilla oli ollut aikomuksena julkaista Krimin hämähäkeistä kuvitettu kirja, johon Olsonin yli 400 hämähäkkiakvarellia[30] liittyivät. Käsikirjoitus oli vuonna 1868 Pietarissa vaikuttaneen luonnontieteilijä Karl Eduard von Eichwaldin (1795–1876)[31] hallussa. Eichwald yritti saada työtä julkaistua sekä Venäjällä että Ranskassa siinä onnistumatta, mihin lienee ollut syynä värilitografioiden painatuksen kalleus.[32] Vuonna 1963 Nordmann julkaisi kuvittamattoman teoksen Suomen hämähäkkifaunasta: Erstes Verzeichniss der in Finnland und Lappland bisher gefundenen Spinnen, Araneae / von Alexander von Nordmann[33].

Nordmannin merkitys eläintieteelliselle museolle oli suuri. Museon kokoelmat kasvoivat muun muassa Mannerheimin kovakuoriaiskokoelmien[34] hankinnan sekä Nordmannin paleontologisten löytöjen ansiosta. Ne edustavat hänen Paleontologie Südrusslands[35] -teoksensa tyyppinäytteitä.[36] Nordmann jäi heikentyneen terveytensä vuoksi täysin palvelleena eläkkeelle virastaan keväällä 1866 ja kuoli 25. päivänä kesäkuuta samana vuonna. Hän oli kaikkien kotimaisten ja yhdentoista venäläisen ja ulkomaisen tieteellisen seuran kunniajäsen sekä seitsemällä huomattavalla arvonimillä palkittu tiedemies.[37] Nordmannin akvarellit jäivät yli 150 vuodeksi unohduksiin Luonnontieteellisen keskusmuseon arkistoihin.

1800-luvun tieteelliset kuvitukset Luonnontieteellisen keskusmuseon arkistoissa

1800-luvulla oli hyvin yleistä, että tiedemiehet itse kuvittivat omia tutkimuksiaan. Kuvitustyö saatettiin myös antaa ammattimaiselle kuvittajalle. Nordmannin arkistomateriaaleista löytyy yhdeksän perhosia kuvaavaa arkkia, joiden alalaidassa lukee ”Kindermann pinxit Odessa”. Teksti viittaa siihen, että Nordmann on ehkä tilannut maalaukset Odessan vuosinaan.

 

Nordmannin arkistomateriaalista löytyneiden, luista ja hampaista tehtyjen piirroskuvien vertaaminen Palaeontologie Südrusslands -kirjasarjan litografioihin osoitti, että kahdestatoista piirrosarkista kahdeksan on kirjan kuvien alkuperäispiirroksia tai luonnoksia niihin. Luut ovat Kišinjovin ja Kertšin alueen luolista[38]. Teossarjassaan Palaeontologie Südrusslands[39] hän esittelee luulöytöjensä näytteitä piirroskuvin. Kaikkien 28:en kuvataulun alkuperäispiirroksia ei ole säilynyt, mutta esimerkiksi sukupuuttoon kuolleen hyeenalajin Nordmann kuvasi tieteelle uutena sukuna.

Piirrosten provenienssista ei ollut epäilystä, sillä useissa niistä on Nordmannin nimikirjoitus. Neljää piirrosta, jotka esittävät luita ja kalloa, ei ole julkaistu. Osa piirrosarkeista vastaa suoraan yhtä litografia-arkkia, osa kuvaa yksittäisiä luita, jotka ovat painetuilla arkeilla muiden samasta eläimestä lähtöisin olevien luiden kanssa. Piirrosten taso vaihtelee hyvin yksityiskohtaisista suurpiirteisiin. Kauneimpia ovat ne arkit, jossa koko litografiasivu tai sen puolikas on sommiteltu harmoniseksi kokonaisuudeksi ja luut on esitetty yksityiskohtaisesti.

Arkiston kala-akvarellit ovat pääasiassa vuosilta 1834–37, ajalta, jolloin Nordmann työskenteli Odessassa. Se käy ilmi maalauksiin merkittyjen vuosilukujen sekä Mustanmeren rannikon paikkakuntien, kuten Odessa ja Sevastopol, perusteella. Vain osassa maalauksista on merkittynä paikka tai aika. Nordmann maalasi myös ainakin yhden akvarellin, uutena lajina kuvaamastaan särkikalasta Crenilabrus pusillus (Nordmann 1840), Pariisissa (Paris d. 22. Aug. 1839). Kalojen lopulliset määritykset Nordmann teki Pariisissa ja tarkistutti ne eläintieteilijä Achille Valenciennesilla (1794–1865). Fauna Pontican 60 kuvataulusta 32:ssa oli värillisiä kalakuvia, joiden maalaukset Nordmann oli tehnyt elävien kalojen mukaan, ja siksi niitä pidettiin hyvin luonnonmukaisina. Painatushanke oli suuri ja maksoi 60 000 frangia.[40]

Kansalliskirjastossa oleva, Viipurissa sijainneen Monrepos’n kartanon kirjasto on maamme merkittävin 1700- ja 1800 -lukujen kirjakokoelma, johon sisältyy myös Voyage dans la Russie meridionale -teossarja. Omana aikanaan näin kallista kirjasarjaa ei Suomeen hankittu toista kappaletta. Kun vertasin Fauna Pontican kuvia museosta löytyneisiin akvarelleihin, totesin, että 53 arkilla olevasta 61 eri kalalajista 30 lajia on Fauna Pontica -kirjan litografioiden alkuperäiskuvia. Aikaisemmin julkaisemattomia akvarelleja on 31 kappaletta. Osa näistä maalauksista on keskeneräisiä. Niissä silmät tai evät ovat kokonaan maalaamatta tai vain pohjamaalattuja. Valtaosassa julkaistuista kuvista sekä väritys että muut yksityiskohdat ovat täysin samanlaiset kuin akvarelleissa. Tekstilähteet eivät kerro, osallistuiko Nordmann itse painolaattojen kaivertamiseen tai värittämiseen. Nordmannin valvoessa itse litografioiden tekoa on hän voinut muuttaa alkuperäistä kuvaa haluamallaan tavalla. Toisinaan väritystä on hieman terävöitetty. Yhdessä litokuvassa on muutettu sommitelmallisista syistä kalan pään asentoa, yhdessä alkuperäinen maalaus on käännetty peilikuvakseen. Joissakin tapauksissa alkuperäinen maalaus on ollut hieman keskeneräinen, mutta se on saatettu valmiiksi painotyössä. Kuitenkin kaikista yksityiskohdista on selvästi havaittavissa, että maalaus on litografian alkuperäiskuva. Väritys on litografioissa säilynyt parempana kuin alkuperäisissä kuvissa, koska akvarellien paperi on toisinaan kellastunut voimakkaasti. Joissakin maalauksissa on eri lajinimi kuin painetuissa kuvissa, vaikka ne ovat kiistatta täysin samat. Lajinmäärityksen varmistuttua Pariisissa painokuva on saanut oikean nimen ja akvarellipaperiin on jäänyt aikaisempi määritys. Akvarellien paperien laatu vaihtelee ja eri kalalajien kuvat ovat erikokoisilla arkeilla. Pienin arkki on 18,8 x 16,5 cm ja suurin 37 x 23 cm. Arkin koko ei vastaa sille maalatun kalan kokoa. Joillekin arkeille on maalattu kaksi erilajista kalaa ja joillekin samasta kalasta useampi kuva eri suunnalta katsottuna. Kala-akvarellien tyyli ja värienkäyttö ovat yhteneväisiä. Koska kuvat ovat erillisessä kansiossa osana Nordmannin arkistoa ja koska niiden joukossa on kansilehti Nordmann Ichtyologische Beträige, voidaan niitä kaikkia pitää Nordmannin itsensä maalaamina.

Viimeinen kalamaalaus, punasävyinen ahven, on päivätty Helsingissä 1862. Kuva vaikuttaa värityksensä perusteella keskeneräiseltä. Eichwald kertoo Nordmannin viimeisinä vuosinaan ja vielä kesällä 1864 Inkoon Barösundin saaristossa tutkineen eläviä kaloja ja niiden loisia, vaikka hän tuolloin oli pääasiassa kiinnostunut hämähäkeistä.[41]

Akvarellien joukossa on myös kuusi selkärangattomien eläinten näköiskuvaa tai anatomista piirrosta: yksi keskeneräinen hämähäkkiakvarelli, kaksi kuvaa skorpioneista ja kolme selkärangattomista merieläimistä. Osa näistä kuvista on julkaistu Fauna Pontican kuvaliitteessä. Lisäksi arkistossa on yksi keskeneräinen maalaus rupikonnasta (Bufo bufo) ja yksi maalaus kilpikonnasta.

Beringinmerellä eläneen ja sukupuuttoon metsästetyn stellerinmerilehmän (Rhytina stelleri) luuranko saatiin Helsingin yliopiston kokoelmiin vuonna 1861. Nordmann kuvasi tämän anatomisesti erikoislaatuisen luurangon artikkelissaan Beiträge zur Kenntniss des Knochen-baues der Rhytina stelleri (1863). Siinä esitellään eläimen luiden kuvia viidessä kuvataulussa, joissa kussakin on useampia kuvia. Ainakin osan näistä piirroksista teki taiteilija Olson.[42]

Vertasin Nordmannin kala-akvarelleja ja niistä tehtyjä litografioita kansainvälisen eläintieteellisen kirjallisuuteen, kuten esimerkiksi Georges Cuvierin (1769–1832) teoksen Decapoda kuvitukseen, joka oli painettu litografiatekniikalla vuonna 1832, sekä luonnontieteilijä Joseph Paul Gaimardin (1769–1858) teoksen Voyage en Islande et au Grönland (1838) kalojen kuviin.[43] Nordmannin maalaamien kalojen ja eläinten kuvat ovat piirrostensa tai värityksensä puolesta erinomaisen laadukasta työtä ja erittäin hyvää kansainvälistä tasoa. Sekä Cuvierin että Gaimardin teosten kuvituksen hieno värimaailma on verrattavissa Nordmannin kalojen litokuvien värityksen loistokkuuteen. Litografioiden painopaikkana Pariisi on tuohon aikaan ollut kansainvälisesti aivan huipulla, minkä vuoksi keisari Nikolai I määräsi Fauna Pontican painettavaksi juuri siellä.

 

Varhaisimmista Suomessa ilmestyneistä kalakirjoista ja -lajiluetteloista

Voidakseen tarkastella Nordmannin arkiston kala-akvarellien tasoa ja Fauna Pontican kalaosuutta, on hyvä selvittää, minkälainen taso kalakirjoissa oli tuohon aikaan Suomessa ja Skandinaviassa.

Pehr Adrian Gadd (1727–1797) kirjoitti ensimmäisen Suomen kalalajistoa käsittelevän artikkelin Försök till Ichtyologia Fennica, jonka Åbo Tidningar julkaisi vuosina 1771 ja 1772. Esitys perustui Malmgrenin mukaan pitkälti Linnén työhön, ja lisäksi Gadd tukeutui ranskalaisen Bernard Lacépèden vuosina 1798–1803 julkaisemaan kalojen luonnonhistoriaan[44] ja sen vuoksi siinä oli mukana useita sellaisia kalalajeja, joita ei Suomen alueella esiintynyt.[45] Tämä ensimmäinen yritys kertonee silloisesta Suomen kalalajien tuntemuksen tilasta.

Fredric Wilhelm Radloff (1765–1838) kirjoitti toisen Suomen kalalajistoa käsittelevän artikkelin Förteckning öfver Ålands Fiskar vuonna 1795.[46] Artikkeli kertoi Ahvenanmaan kalalajeista, joiden määritys oli kolmea lukuun ottamatta oikein. Eläintieteen professori Anders Johan Malmgren (1834–1897) piti tätä esitystä systematiikaltaan parempana kuin Gaddin artikkelia.[47] Kolmannen kerran Suomen kalalajeja käsiteltiin Pehr Ulrik Ferdinand Sadelinin (1788–1858) vuonna 1819 ilmestyneessä Fauna Fennicassa.[48] Tämän artikkelin lajisto oli Malmgrenin mukaan virheellinen ja siihen kuului paljon sellaisia kalalajeja, joita ei Suomessa tavattu ja oli siksi käyttökelvoton.[49]

Malmgrenin Suomen Keisarillisen Aleksanterin yliopiston filosofiseen tiedekuntaan vuonna 1863 tekemä väitöskirja Kritisk öfversigt af Finlands Fisk-fauna oli seuraava kattava esitys Suomen kalalajistosta.[50] Nordmann toimi väitöskirjan ohjaajana. Kirja on kuvittamaton J. Müllerin systematiikkaan perustuva esitys niistä lajeista, joiden Malmgren uskoi kuuluvan Suomen lajistoon.[51] Suomen alueeksi hän luki kuuluvaksi luonnonmaantieteellisen alueen, jonka rajoina olivat Suomenlahti, Itämeri, Pohjanlahti, Varanginvuono, Vienanmeri ja Laatokka.[52]

Varhaisimmissa Suomessa ilmestyneissä kalakirjoissa kuvitus oli vaatimatonta. Esimerkiksi Aukusti Juhana Melan (1846–1904) teoksessa Suomen Luurankoiset kalakuvat oli kopioitu ulkomaisista teoksista. Niiden tyyli oli kirjava, mutta ne luonnehtivat riittävästi kuvattavaa lajia.[53] Teoksessa oli kymmenen kuvataulua, joissa oli esitettynä 215 mustavalkoista puupiirrosta.[54]

Wilhelm von Wrightin ja Gösta Sundmanin kalakirjojen kuvat

Varhaisimmat värikuvin kuvitetut kalakirjat Suomessa olivat Wilhelm von Wrightin ja Gösta Sundmanin teokset. Niiden painokuvat perustuivat akvarelleihin. Von Wrightin kuvittama Skandinaviens Fiskar-teossarjan ensimmäinen laitos (osat I–IV) julkaistiin vuosina 1836–1857 ja toinen laitos (V-XII) vuosina 1892–1895.[55] Sundmanin kuvittama Suomen kalat ilmestyi kahtenatoista vihkona vuosina 1883–1893. Näiden kalakirjojen alkuperäiskuvat eivät ole olleet minun nähtävilläni, ja olen tekstissäni joutunut tukeutumaan niistä esitettyihin kirjallisiin lähteisiin.

Von Wrightin veljesten taiteellinen lahjakkuus ja kiinnostus luontoon sekä sen kuvittamiseen on merkittävästi vaikuttanut kuvitettujen lintu- ja kalakirjojen syntyyn ja ollut lähtökohtana heidän taiteilijatoiminnalleen. He pidättäytyivät maalauksissaan mahdollisimman luonnonmukaisessa esittämistavassa.[56] Veljeksistä vanhin, Magnus (1805–1868), aloitti ornitologisten lintukuvien maalaamisen ja oli siten esimerkkinä nuoremmille veljilleen. Keskimmäinen veljeksistä, Wilhelm, toimi koko uransa ajan eläintieteellisenä kuvittajana. Hän ei muutamaa teosta lukuun ottamatta maalannut öljyväritöitä. Hän aloitti maalaamisen jo kuudentoista vuoden ikäisenä kotonaan.[57] Kuvien tekemisessä Wilhelm käytti muun muassa trompe l’œil -tekniikkaa, jonka tarkoitus oli saada kuvattava näyttämään paperilla niin oikealta, että se erehdytti katsojaa[58]. Tämän tekniikan hallitseminen kertoo taiteilijan kuvallisen ilmaisun taidoista. Veljeksistä nuorin, Ferdinand (1822–1906), oli taiteilija, jonka öljymaalaukset olivat suuria luontokuvauksia eläinaiheineen[59].

Magnus von Wright alkoi 1820-luvulla toteuttaa kotimaista lintukuvastoa yhdessä veljensä Wilhelmin kanssa. Kuvatauluja syntyi 91:lle lajille yhteensä 104 kappaletta, näistä 50 oli Wilhelmin maalaamia. Opiskellessaan Tukholman taideakatemiassa Magnus tutustui kreivi Nils Bondeen, jonka kautta sai tehtäväkseen Ruotsin linnuston kuvittamisen. Hän kutsui Wilhelmin avukseen Tukholmaan. Vuoden työskentelyn jälkeen Magnus palasi Suomeen, mutta Wilhelm jäi Tukholmaan jatkamaan työtä. Sen päätyttyä hän laati akvarelleja Mörkön pitäjän perhosista ja hyönteisistä. Lintujen ohella Wilhelm maalasi lintujen munia, nisäkkäitä sekä nilviäisten kuoria. Ollessaan kiinteästi yhteydessä Ruotsin johtaviin eläintieteilijöihin hän tutustui Naturhistoriska Riksmuseetin intendentti Sven Lovéniin ja länsirannikolla asuneeseen kirkkoherra Ekströmiin, joiden kanssa alkoi yhteistyö Ruotsin länsirannikon kalakuvaston, Skandinaviens Fiskar, tekemisessä. C. Sundevall, C. U. Ekström ja B. Fries kirjoittivat tekstin ja Wilhelm maalasi teoksen 60 kuvataulua.[60] Kun hän oli lopettanut maalaamisen sairastuttuaan vuonna 1855[61], tilattiin Carl Erdmannilta teoksen toiseen laitokseen värittämättömiä ääriviivapiirroksia kaloista ja niiden anatomiasta.[62] Wilhelm von Wright ja Sundevall saivat arvostetun Letterstedtin palkinnon vuonna 1865 ja von Wright kultamitalin ja diplomin Lontoon kansainvälisessä kalanäyttelyssä vuonna 1883.[63]

Skandinaviens Fiskar -teoksessa julkaistujen kuvataulujen lisäksi taiteilijalta jäi useita valmiita julkaisemattomia kuvatauluja Ruotsin taideakatemian haltuun[64]. Taiteilija lahjoitti teoksen alkuperäiset kala-akvarellit vuonna 1875 Suomeen Societas pro Fauna et Flora Fennica -seuralle. Seuran pöytäkirjoista käy ilmi lahjoitus ja sitä seurannut kuvien lainaus Ruotsiin. Kuvat on merkitty palautetuiksi seuralle 1895. Alkuperäiskuvia ei kuitenkaan enää löytynyt seuran arkistoista, kun professori Lauri Koli niitä kyseli kirjoittaessaan artikkelia Wilhelm von Wright: Kalat -teokseen.[65]

Gustaf Röttger (Gösta) Sundman, syntyjään Boldt (1854–1914) oli suomalainen konsuli, kirjailija ja taiteilija, joka piirsi ja julkaisi useita luonnontieteellisiä kuvateoksia. Sundman kävi kuusi luokkaa lyseota ja perusti Helsinkiin oman litografisen laitoksensa. Perittyään ottoisänsä kauppaneuvos Carl Wilhelm Ignatius Sundmanin hän kustansi itse kirjojensa julkaisun. Näistä suurin oli Suomen kaloja esittelevä Finlands Fiskar. Tekstin niihin kirjoittivat professori Odo Morannal Reuter (1850–1913) ja eläintieteellisen museon amanuenssi Akusti Juhana Mela (1846–1904).[66] Sundman oli poikkeus, koska hän kuvitti teoksensa itse, valvoi omassa kirjapainossaan painolaattojen valmistusta sekä kustansi painatuksen. Yhteistyö kirjoittajan ja kuvittajan välillä näyttää sujuneen hyvin. Sundman ei ollut taiteilija, vaan liikemies, jolla oli huomattavia taiteellisia kykyjä. Hänen kuvitustyötään arvostetaan suuresti.

Sundman julkaisi myös Suomen lintujen munia käsittelevän kuvateoksen Finska fågelägg – Suomen lintuin munia[67] ja kuvakirjan Suomen petolinnuista Finlands Rof-fåglar[68]. Se on jäänyt tuntemattomammaksi kuin Sundmanin muut julkaisut ehkä poliittisia merkityksiä saaneen, kantta koristavan hakaristireunuksen takia.

Sundmanin kala-akvarellit on maalattu elävistä tai vastapyydetyistä kaloista. Sundman matkusti paljon saadakseen kaloja mallikseen mukanaan akvaario, jossa kaloja voitiin pitää elossa maalauksen ajan, jotta väritys saataisiin mahdollisimman luonnonmukaiseksi. Finlands Fiskar -teoksen alkuperäiskuvat ovat säilyneet Sundmanin suvun yksityisomistuksessa. Luonnontieteellisen keskusmuseon emeritusintendentti, kalatutkija Lauri Koli kuvaa tekstissään, miten hänellä on ollut mahdollisuus henkilökohtaisesti tarkastella Sundmanin alkuperäisiä akvarelleja. Niitä hän luonnehtii työpiirustuksiksi, joissa on merkintöjä eväruotojen ja suomujen lukumäärästä sekä numeroilla koodattuja merkintöjä väreistä. Värien määrä kuvissa vaihteli kahdeksasta kymmeneen. Koli vertaili alkuperäisiä akvarelleja ja litografioita ja kertoi niiden täysin vastaavan toisiaan väritykseltään. Poikkeuksen tekevät hopeahohtoiset värit, joita lisättiin vasta painettuun kuvaan. Hän myös laski kuvista kalojen suomujen lukumääriä ja totesi Sundmanin myös laskeneen ne kullekin kalalajille oikein. Vaativan painotyön Sundman teki aluksi omassa litografisessa ateljeessaan ja myöhemmin ajanpuutteen takia osan myös Tilgmannin painossa ja Tryckeri Bolagetissa. Eri painopaikkojen vaikutusta kuvien laatuun Koli ei havainnut. Sundman valvoi painatuksia ja on saattanut valmistaa itse kaikki litokuvat.[69]

Nordmannin, Sundmanin ja von Wrightin kalakuvien vertailu on haasteellista, sillä kirjoissa ei ole esitetty samoja kalalajeja. Nordmannin kalat ovat suurelta osalta Mustameren lajeja, kun taas von Wrightin ja Sundmanin kalalajit ovat pohjoismaisia. Kaloista löytyy kuitenkin lähisukuisia, samaan biologiseen sukuun kuuluvia lajipareja. Kun vertasin Nordmannin ja Sundmanin kalakirjojen kuvitusta keskenään, totesin, että myös Sundmanin kuvat ovat sekä teknisesti että väritykseltään hyvää kansainvälistä tasoa. Suomen kalalajisto on vaatimattomamman väristä kuin esimerkiksi suolaisten merien kalat. Sen vuoksi ne eivät ole yhtä näyttäviä kuin jotkut Nordmannin tai Gaimardin[70] kalojen litografiat. Nordmannilla on kuva Mustanmeren alueen idänkuhasta ja Sundmanilla täkäläisestä kuhasta. Kalat on maalattu sekä kaiverrettu litografioiksi ammattitaitoisesti ja luonnollisen kalan väritys on saatu niissä hyvin esiin.

Von Wrightin kalojen kuvista löytyy suolaisten merien kaloja, joiden vertaaminen Nordmannin litografioihin on helppoa. Molemmista löytyy värikkäitä ja eksoottisen muotoisia lajeja. Teosten teknistä tasoa on helpompi verrata, kun niissä esiintyy eri tyyppisiä ja rakenteisia kaloja. Painokuvan värien loisto on molempien tekijöiden kuvissa samaa tasoa ja viivapiirros hienoa ja elävää. Mielestäni molempien tekijöiden kalalitografiat ovat sekä taiteellisesti että tieteellisesti samaa tasoa ja niitä voidaan pitää kansainvälisestikin erittäin laadukkaina. Nordmannin Callionymus festivus ja von Wrightin Callionymus lyraovat ahvenkaloihin kuuluvia merikokkilajeja, joiden kuvista voidaan nähdä, että molemmat kuvittajat ovat pikkutarkan huolellisesti paneutuneet kalan kaikkiin yksityiskohtiin ja värityksen vaihtelevuuteen.

Nordmannin Labrus prasostictes -huulikalalaji ja von Wrightin Labrus dispar, sinihuulikala ovat väritykseltään loisteliaita. Niissä voidaan nähdä häivähdys elävän kalan väriloistosta, kun se ui vedessä valon osuessa suomuihin. Maalausprosessi vie aikaa, vaikka olisikin tehnyt yksityiskohtaisen ja pikkutarkan pohjapiirroksen lyijykynällä vasta hetki sitten kuolleesta kalasta, muuttuu sen väritys kun se kuolee ja nostetaan pois vedestä. Nordmann ja von Wright ovat tunteneet mallinsa hyvin ja tutkineet niiden väritystä elävää kalaa tarkkailemalla.

Tieteellisen kuvituksen ja taiteen rajankäyntiä

Alexander von Nordmann kasvoi Turun Akatemian suojissa luonnontieteeseen suuntautuneeksi tiedemieheksi. Hän lähti jatkamaan opintojaan Berliiniin Turun palon antaessa sysäyksen yliopiston vaihtamiseen. Samalla hän pääsi tutustumaan Euroopan johtaviin tiedemiehiin ja solmi elinikäisiä ystävyyssuhteita heidän kanssaan. Mullistavat tieteelliset havainnot selkärangattomista eläimistä ja niitä käsittelevät artikkelit tekivät Nordmannista laajalti tunnetun ja arvostetun tiedemiehen. Korkeatasoiset tieteelliset kuvitukset auttoivat häntä tieteen saralla eteenpäin yhdessä maineikkaan tutkimuksen kanssa.

Nordmannin kuvitukset Fauna Ponticaan ilmestyivät ennen von Wrightin ja Sundmanin teoksia. Nordmann oli asunut vuosikymmenet ulkomailla, ensin Saksassa ja sitten Venäjän keisarikunnan eteläosassa, Odessassa. Hän teki yhteistyötä aikansa huomattavimpien tutkijoiden parissa. Kansainvälinen kirjallisuus ja sen kuvituksen taso olivat hänelle tuttuja. Hänen vertailukohteinaan eivät olleet suomalaiset, vaan eurooppalaiset ja kansainväliset teokset teksteineen ja kuvineen. Jälkimaailma mieltää Nordmannin tiedemiehenä, tutkijana ja yliopistoprofessorina. Harva tietää hänen taiteellisista kyvyistään. Kirjallisuudessa on joitakin mainintoja Nordmannin kuvitustyöstä Berliinin vuosilta. Tuolloin hän kuvitti sekä omia tutkimuksiaan että toisten tutkijoiden tieteellisiä artikkeleita. Nordmannin taiteelliset kyvyt olisivat riittäneet myös taiteilijan ammattiin, mutta hän oli omistautunut tieteelle ja tutkimukselle. Fauna Pontican kolmannen osan kuvaliitteen (osa neljä) tekemisestä on myös kirjallisuudessa mainintoja. Teoksen tekstiosuus on kaikkien luettavissa verkossa[71]. Siinä on joitakin mustavalkoisia tuokiokuvia matkakuvauksen yhteydessä.

Kun tutkin Kansalliskirjastossa Fauna Pontican litografioita ja alkuperäisiä akvarelleja vieretysten, oli ilmeistä, että maalaukset ovat juuri tuon teossarjan alkuperäiskuvia. Luonnontieteellisen keskusmuseon arkistossa olleista 61 kalalajin akvarelleista 30 on Fauna Pontican litografioiden alkuperäiskuvia. Akvarelleista 31 on aikaisemmin julkaisemattomia. Myös osa arkistossa olevista luupiirroksista osoittautui Nordmannin Palaeontologie Südrusslands -teoksen alkuperäiskuviksi. Valokuvasin Nordmannin akvarelleja ja Fauna Pontican litokuvia vertailua ja myöhempää tutkimusta varten. Myös valokuvat osoittavat selkeästi kuvien yhteyden ja varmistavat Nordmannin Luonnontieteellisen keskusmuseon arkistossa olevien maalausten tekijäksi.

Luonnontieteellisen keskusmuseon arkistoissa olevien Alexander von Nordmannin akvarellien ja piirrosten kulttuurihistoriallinen arvo on huomattava. Sen lisäksi, että ne ovat osa maineikasta tutkimustyötä, ne selventävät 1800-luvun tiedemiehen työskentelytapoja. Ne tiedemiehet, jotka eivät kyenneet itse tekemään kuvitustyötä, joutuivat palkkaamaan siihen ammattimaisen kuvittajan tai taitavan opiskelijan.

Wilhelm von Wrightin kalojen litografioiden taso oli kansainvälisesti tunnustettua ja palkittua. Sundmanin kalalitografioita on myös pidetty korkeatasoisina. Vertailu osoittaa niiden olleen yhtä laadukkaita. Kuvittajana Nordmann edustaa oman aikansa kansainvälistä kärkeä. Hänen tekemänsä kalakuvitus Fauna Pontica -teokseen on täysin verrattavissa kansainväliseen eläinkuvitukseen, sen taiteelliseen ja tieteelliseen tasoon. Kuvat ovat teknisesti erittäin tarkkoja ja värien käsittelyltään taiteellisen varmalla kädellä maalattuja. Ranska oli johtavia maita 1800-luvun litografioiden painamisessa ja siksi myös Nordmannin kalojen litografiat ovat alansa parasta laatua. Alkuperäisten akvarellien paperin

laadun vaihtelevuus ja ajan tuoma paperin kellastuminen ovat jonkin verran himmentäneet niiden alkuperäistä väritystä, mutta siitäkin huolimatta kuvat ovat verrattoman kauniita. Nordmannin, von Wrightin ja Sundmanin kalateokset edustavat sellaista kuvatyyppiä, jossa kuvan kohde on esitettynä irrallaan ympäristöstään, kuvat ovat myös irrallaan kulttuurisista ja aikakausiin liittyvistä painolasteista ja siksi ajattomia. Nordmann ei ole noussut esille kuvittajana, vaan merkittävänä ja monialaisena tieteen tekijänä, tiedemiehenä. Yhtenä syynä siihen, että hänen kuvituksensa ovat useimmille tuntemattomia, on Voyage dans la Russie méridionale et la Crimée -teossarjan harvinaisuus. Se on aikanaan ollut hyvin arvokas kirjasarja eikä sitä ole hintansa takia hankittu yliopistojen tai kirjastojen kokoelmiin Suomessa. Kirjasarjan tekstiosat ovat nykyään saatavilla sähköisessä muodossa. Kansalliskirjaston saama Monrepos’n kirjastolahjoitus on pitänyt Fauna Pontican tutkijoiden saatavilla. Ilman sitä tämän tutkimuksen teko olisi ollut vaikeaa.

 

Ritva Talman työskentelee Helsingin yliopiston Luonnontieteellisessä keskusmuseossa. Hän on koulutukseltaan FM (taidehistoria) sekä luonnontieteiden kandidaatti ja luonnontieteellisten museoiden konservaattori.