Visions of Genius Hieronymus Bosch. Noordbrabantin museo 13.2.–8.5.2016.

Helmikuussa avautui Hieronymus Boschin (n. 1450–1516) näyttely hänen kotikaupungissaan ’s-Hertogenboschissa. 500-vuotisjuhlanäyttely on vuoden merkittävin tapaus, jota on valmisteltu yhdeksän vuoden ajan. Näyttelyssä on mukana useita teoksia, jotka eivät ole valmistumisensa jälkeen olleet kotimaassaan. Näyttelyyn kuuluu myös mittava tutkimusprojekti, jossa on käytetty uusinta tekniikkaa hauraiden ja vinojen maalauspaneeleiden tutkimisessa ja kuvaamisessa. Tutkimushanke on suurin koskaan Boschin tuotannosta tehty ja sen tuloksena tutkimusryhmä määrittelee Boschin tuotannon laajuudeksi 25 paneelia ja 21 piirustusta. Ainutlaatuisessa näyttelyssä voi verrata Boschin kädenjälkeä 17 paneelissa ja 19 piirustuksessa hänen koulukuntansa ja seuraajien teoksiin.

Hollantilaisen, alkuperäiseltä kutsumanimeltään Jeroen (myös Joen) van Akenin syntymäpäivä on edelleen epäselvä, mutta hänen sielunmessunsa on pidetty 9.8.1516 Pyhän Johanneksen kirkossa hänen kotikaupungissaan ’s-Hertogenboschissa. Hieronymus syntyi Antonius van Akenin ja Aleid van der Mynnen neljäntenä lapsena. Suvussa tiedetään olleen taiteilijoita neljässä polvessa. Hieronymuksen kahden veljen lisäksi hänen isänsä, isoisänsä ja veljenpoikansa olivat taiteilijoita. Hieronymus signeerasi teoksensa kirjoitusasussa ’Jheronimus bosch’, viitaten Pyhään Hieronymukseen, jonka mukaan hänet oli kastettu. Hänen sukunimensä puolestaan viittaa kotikaupunkiin, joka tarkoittaa ”herttuan metsää”. Tuolloin ’s-Hertogenbosch oli yksi Burgundin herttuan alueisiin kuuluvan Brabantin herttuakunnan neljästä suurimmasta kaupungista.  Se oli kukoistava kauppakaupunki, suuren maatalousalueen keskipiste, joka oli tunnettu myös verkateollisuudesta, urkujenrakentajista ja kellonvalajista. Hieronymus meni naimisiin vuoden 1480 tienoilla Aleid van de Meervennen (n. 1452/3–1523) kanssa, joka oli ilmeisen varakasta sukua. Avioliitto paransi Hieronymuksen taloudellista tilaa ja nosti tämän sosiaalista statusta.  He asuivat ’s-Hertogenboschissa keskustorin laidalla, Aleidin isoisältään perimässä talossa, naapureinaan monia artesaaneja. Pariskunta oli lapseton. Hieronymuksen kuoleman jälkeen 1516, Aleid eli vielä kuusi vuotta.[1]

Hieronymuksen tuotantoa on aina kuvailtu erityiseksi, teoksia omaperäisiksi ja koskettaviksi ellei peräti kauhistuttaviksi. Monet hänen töistään esittävät kuvainnollisesti syntejä tai muita ihmisluonnon heikkouksia. Hänen töissään on kuvattuna pyhimyksiä ja paholaisia, puoli-inhimillisiä eläimiä ja koneita. Välillä ne ovat yhdistyneenä samassa hahmossa. Erityiseksi Boschin tuotannon tekee se, ettei näille fantasiahahmoille ole edelleenkään tiedettyjä esikuvia. Aiheet ovat tuttuja taiteen ja kirjallisuuden kaanonista, mutta toteutus on omalaatuinen ja uniikki, omana aikanaan sekä edelleen tänä päivänä. Boschin teokset ovat ruokkineet myös aiheiden vaihteleviin tulkintoihin, joka on johtanut vuosikymmeniä tutkimuksellisiin vastakkainasetteluihin.[2] Tutkimustyötä ei ole helpottanut se tosiasia, että Boschin elämänkerralliset tiedot ovat olleet niukat. Tässä artikkelissa kirjoitan Hieronymus Bosch suurnäyttelyn järjestelyistä ja siihen olennaisesti kuuluvasta tutkimushankkeesta, sen löydöistä ja seurauksista. Syvennyn valikoidusti teosten aiheisiin.

Tutkimuksesta näyttelyksi

Näyttelyyn kuuluu mittava tutkimusprojekti, The Bosch Research and Conservation Project (BRCP), joka on vuodesta 2010 dokumentoinut Boschin tuotantoa käyttäen työhön kehitettyä ja standardoitua tekniikkaa hauraiden ja vinojen paneeleiden kuvaamisessa ja tutkimisessa.[3] Tutkimuksen tarkoituksena on ollut keskittää huomio maalaustekniikkaan, työhuonekäytäntöihin ja teosten olosuhteisiin sekä kuntoon, ja tuoda nämä näkökulmat sisältöanalyysien rinnalle, joka on ollut vallitseva painotus tutkimuksessa. Tutkimusryhmä tuottaa koko Boschin tuotannon kattavan luettelon ja teknisen tutkimuskirjan lisäksi kaikille avoimen sovelluksen, jossa teoksia voi tutkia kuvasuurennoksista ryhmän laatimien standardien mukaisesti.[4] Synkronoidussa kuvankatselussa voi hiirtä liu’uttamalla tarkastella teoksesta otettua makrokuvaa sekä infrapunakuvaa (IRP) ja infrapuna reflektografia kuvaa (IRR) ns. verhotoiminnolla, jolloin vertailu pohjamaalauksen ja -piirustusten, mahdollisten päällemaalausten ja viimeisen version eli nykyisen teoksen välillä on erityisen palkitsevaa.[5] Tulossa on myös kuva-aiheiden mukainen hakutoiminto, jolla voi verrata teosten yksityiskohtia rinnakkain useasta teoksesta, esimerkiksi voit hakea kaikki Boschin maalaamat korvat. Robert Erdmannin kehittämä työkalu tyylivertailuun pohjautuu italialaisen taidehistorioitsija Giovanni Morellin (1816–1891) yksityiskohtien vertailun metodiikkaan.[6]

Tutkimusryhmän työ on tuottanut tulosta, mutta ei ilman kauaskantoisia seurauksia. Löydöt tutkituista teoksista ovat puhuttaneet jo tutkimustyön aikana, mutta kulminoituivat erimielisyyteen Pradossa, Madridissa olevien Boschin maalausten uudelleen attribuointiin juuri ennen näyttelyn avautumista.[7] Teokset, jotka todettiin Boschin työhuoneen tai seuraajien tekemiksi ovat: Hulluudesta parantaminen, n. 1510–20, Pyhimys Antoniuksen kiusaukset, n. 1510–20, Kristus kantaa ristiä ja Seitsemän kuolemansyntiä, kaikki Pradon kokoelmissa. Uusien attribuointien seurauksena Prado päätti viime hetkellä olla lainaamatta kahta ensin mainittua teosta Boschin suurnäyttelyyn.[8] Jos museoilla oli pelkona Boschin teosten tuomitseminen epäaidoiksi, voi seurauksena olla myös positiivisia yllätyksiä. Pyhää Antoniusta esittävä paneeli Kansas Cityn taidemuseossa oli sen hankinnasta saakka, vuodesta 1935, pidetty Boschin oppilaan tai seuraajan teoksena, joka on nyt tutkimustyön tuloksena todettu Boschin omakätiseksi työksi.[9]

Tutkimukseen pohjautuvan näyttelyn yksi merkittävistä saavutuksista on useisiin eri kokoelmiin ajautuneiden saman teoksen osien yhteen saattaminen. Tästä esimerkkinä on Kulkijan triptyykki, jonka osat löytyvät tänä päivänä neljästä eri museokokoelmasta. Triptyykin vasen sisäpaneeli oli 1700-luvun lopulla tai 1800-luvun alussa purettu kahteen osaan. Näyttelyssä yläosa Narrien laiva, Louvresta ja alaosa Mässäily ja himo, Yalen yliopiston taidegalleriasta, on asetettu esille mahdollisimman alkuperäisesti samaan vitriiniin. Oikeanpuoleinen paneeli, Saiturin kuolema on lainassa Kansallisgalleriasta Washingtonista. Keskiosa on kadoksissa, mutta esillä on myös paneelien takaosat, jotka suljettuna muodostavat Kulkijan, Rotterdamin Boijmans ja Beuningen museon kokoelmista.[10]

Tutkimuksen ja 500-vuotisjuhlanäyttelyn suunnittelu on aloitettu jo yhdeksän vuotta sitten. Erityisen vaativaksi näyttelyn järjestämisen on tehnyt se tosiasia, että Noordbrabantin museo ei omista ainuttakaan Boschin teosta. ’s-Hertogenboschin näyttelyyn on saatu kunnioitettava määrä lainoja pitkällisillä neuvotteluilla, säätiöiden ja valtion tuella sekä tutkimus- ja konservointisopimuksilla. Teokset ovat ryhmitelty näyttelyssä seuraaviin aiheisiin: Elämän pyhiinvaellus, Bosch ’s-Hertogenboschissa, Kristuksen elämä, Bosch piirtäjänä, Pyhimykset ja Lopun ajat. Kiinnostavaa on, onnistuuko näyttely vastaamaan usein esitettyyn kysymykseen mistä groteski Hieronymus Boschin taiteessa kumpuaa? Tämä uniikki näyttely sytyttää myös pohtimaan, mitä Boschin aikaiset demonit ja hirviöt kertovat meille meidän ajassamme.

Houkutusten täyttämä ihmiselon matka

Uusi hartaudellinen suuntaus (Devotio moderna) tarkoitti Boschin aikaisille ihmisille, että he olivat vastuussa maanpäällisistä teoistaan, joka johti omien valintojen seurauksena joko kuolemanjälkeiseen paratiisiin tai kadotukseen. Useat Boschin teokset kuvastavat ihmisen vaikeutta valita oikein maallisten houkutusten ympäröimänä, mutta myös pyhimykset ovat kiusausten ympäröiminä mielikuvituksellisissa maisemissa. Maalauksia täyttävät pirut ja oliot, joita on vaikea tunnistaa. Helvetilliset näkymät kuvastavat myös sitä, mitä tuli välttää.

Narrien laiva, n. 1500–10, näyttää eriskummallisen seurueen huvittelevan täyteen ahdetussa ja huterassa laivassa. Seurueen keskellä luuttua soittava nunna ja päälaelta ajeltu munkki kisaavat keksinsyönnistä. Peliä seuraa innokkaasti laivan peräsintä eli suurta lusikkaa pitelevä mies, toisen miehen oksentaessa yli laidan. Narri istuu laivan narulla, joka on viritetty puun oksaan tukemaan mastoa. Teoksen aiheelle on kirjallisia esikuvia, kuten Sebastian Brantin samanniminen kirja, joka ilmestyi hollanniksi 1497. Brant tiivistää kuvasisällön: ”Joka astuu narrien laivaan, seilaa nauraen ja laulaen helvettiin.”[11]

Narrien laivassa kuvastuvat myös Boschia ympäröineet myöhäiskeskiajan uskonnolliset opit ristiriitoineen. Uskonnollinen elämä oli varsin vilkasta, kaupunkia kansoittivat lukuisat nunna- ja munkkiluostarit. Eri luostareiden varustelu loi vaurautta kaupunkiin, mutta toi myös kaunaa porvareiden ja veljeskuntien välille. Veljeskunnan jäseneksi kuulumisella oli myös taiteellista merkitystä. Meidän Rakkaan Neitsyemme (Broederschap van Onze Lieve Vrouw) veljeskunta oli varakas ja suuri, jolla oli jäseniä Alankomaissa ja Saksassa. Veljeskunnat tilasivat teoksia taiteilijoilta, joka oli myös Bosch-suvun tiedetty tulonlähde. Tiedetään, että Hieronymyksen isä, Antonius van Aken toimi neuvonantajana ja maalarina Pyhän Johanneksen kirkon alttariveistoksen tilauksessa 1475, jossa Hieronymus ensimmäisen kerran todistettavasti oli mukana.[12] Pian sen jälkeen, jo vuonna 1478–78, Hieronymus kuului veljeskunnan paikalliseen neuvonantajaryhmään, eliitistä koostuvaan ”vannoutuneisiin veljiin”. Hieronymuksen uralle tämä sosiaalinen nousu on ollut ratkaiseva, ottaen huomioon hänen keskiluokkaisen käsityöläistaustansa. Vastalahjaksi Bosch maalasi useita tilaustöitä ilman korvausta veljeskunnalle, kasvattaen näin mainettaan.[13]

 Kuolema ja saituri teoksessa, n.1500–10, kuvataan turmeltunut ihminen, joka vielä kuolemansa hetkellä empii taivaan ja helvetin välillä. Kuoleva mies on asetettu katossängylle korkeaan ja kapeaan tilaan, huoneeseen, jonne kuolema on jo astunut sisään. Suojelusenkeli yrittää parhaansa kiinnittää kuolevan huomio pelastukseen, kirkasta valoa luovaan ristiinnaulitun Kristuksen figuuriin ikkunassa, mutta hänen keskittymistään häiritsee pieni paholainen, joka ojentaa kultapussia verhojen välistä. Miestä liikuttaa vain maallinen omaisuus, josta kuoleman hetkellä olisi luovuttava. Bosch oli ensin maalannut saiturin ottamaan rahat vastaan, toisessa kädessään kallisarvoinen maljamainen astia, mutta oli muuttanut sitten mieltään. Tässä versiossa painotus on selvempi, kuolevainen on vastuussa omasta valinnastaan hyvän ja pahan välillä.

Etualalla hentosiipinen demoni nojaa muuriin, jonka päällä on kallisarvoisia pukuja, turnajaishaarniska ja -aseita. Ne viittaavat saiturin rikkauksiin tämän elinaikana mutta myös huolettomaan ja riskialttiiseen elämäntyyliin. Vuoteen jalkopäässä on avoin rahakirstu, jonne kirstulle kumartunut vanha mies pistää kultarahoja, toisessa kädessään rukousnauha. Mies kuvaa joko kuolevaa tämän vielä eläessä, joka yrittää ostaa pelastuksen, tai ahneuden personifikaatiota. Joka tapauksessa kultakolikot hupenevat suoraan paholaisen pussiin.

Kuolema ja saituri teos poikkeaa muista Kulkija-triptyykin osista siten, että siinä on selkeästi havaittavaa tarkkarajaista piirrosjälkeä, jolla on tehty myös järjestelmällisiä varjostuksia, maalauksellisten väripintojen sijaan. Teosta on myös luonnosteltu huolellisesti, joka näkyy infrapunakuvista. BRCP mukaan tämä viittaa siihen, että Boschin assistentti olisi toiminut piirtäjänä, mutta maalaus olisi Boschin omakätistä.[14]

Helvetillinen valinta

Boschin kaikkein tunnetuimmasta ja suurimmasta teoksesta Maallisten ilojen puutarha (n. 1495–1505)  oli näyttelyssä esillä hänen seuraajiensa 1500-luvulla maalaamat versiot keskimmäisestä ja vasemmasta paneelista. Teoksessa kuvataan ihmisen heikkouksia ja siitä seuraavia helvetin kauhuja. Triptyykin vasemmassa paneelissa kuvataan Paratiisi, keskellä Maailma ennen vedenpaisumusta ja oikealla Helvetti. Jo sen yllätyksellisestä ja groteskista esitystavasta voidaan päätellä, ettei tilaajana ollut kirkko tai luostari, jotka tuolloin olivat suurimmat taiteen tilaajat.[15] Pitkään Espanjan kuningas Filipin II (1527–1598) omistuksessa ollut ja nykyisin yksi Madridin Pradon tunnetuimmista teoksista jäi BRCP ryhmän tutkimuksen ulkopuolelle, sillä lupaa teoksen perusteelliseen tutkimukseen ei museolta saatu. Noordbrabantin museo ei myöskään jättänyt teoksesta lainapyyntöä näyttelyyn.[16] Madridin teosta pidetään Boschin päätyönä, sen monipuolisuuden ja samalla selkeytensä vuoksi.

 

Näyttelyssä oli kuitenkin mahdollista syventyä nyt Boschin omakätiseksi pääteltyyn teokseen Viimeinen tuomio, n. 1495–1595, Groeninge-museosta Bruggestä. Siinä vasemman paneelin paratiisi kuvastaa pikemminkin tietä taivaaseen ja pelastukseen kuin Eedenin puutarhaa, mutta parinaan sillä on helvetin tuliin johtava reitti oikeassa paneelissa. Keskellä esitetään viimeisten päivien kaaos, jossa päätetään sieluraukkojen kohtalosta elon jälkeen. Näkymä on kaoottinen, ihmiset ovat kuvattu arvottoman pieninä epäsuhtaisten suurten koettelemusten äärellä.[17] Tämän paneelin näkymät vastannevat parhaiten mielikuvaan Boschin taiteesta. Siksi on myös tarpeellista nähdä Boschin varhainen teos Kuninkaiden kumarrus, n. 1470–80, josta näkee, kuinka Bosch jatkoi sekä paikallisen, suhteellisen pienen koulukunnan työskentelytraditioita, sekä Alankomaalaisten mestareiden kuten Jan van Eyckin, Rogier van der Weydenin ja Dirk Boutsin jalanjäljissä.[18] Boschin taiteellinen älykkyys näkyy juuri siinä, että samanaikaisesti hän onnistui myös erottumaan traditioista kaikilla tavoilla: tyylissä, ikonografiassa sekä tekniikassa.

Ristiinnaulittu parrakas nainen – Boschin pyhimyskuvaukset

Myöhäisellä keskiajalla pyhimysten kunnioitus ja kuvaaminen alttareilla oli elinvoimaista, Boschin tuotannossa 25 teoksesta kymmenessä pääaiheena on pyhimys.[19] Bosch kuvasi toistuvasti Pyhää Antoniusta, isänsä nimen mukaan ja Pyhää Hieronymusta. Erityisen kiinnostava triptyykki on näyttelyyn konservoitu Pyhä Wilgefortis, n. 1495–1505, Galleria dell’Accademia, Venetsia, josta nykyisin käytetään myös nimitystä Pyhä Uncumber, joka tarkoittaa taakasta vapautettua.[20] Paneelin keskiössä on yllättäen parrakas nainen ristiinnaulittuna. Tarinan mukaan Pyhä Wilgefortis oli pakanallisen kuninkaan kristitty tytär, joka oli vastoin tahtoaan luvattu edelleen pakanalliseen avioliittoon. Pyhä Wilgefortis oli kuitenkin omistautunut uskolleen ja tahtoi säilyttää neitsyytensä. Hän rukoili apua välttääkseen pakkoavioliiton, jonka seurauksena hänelle kasvoi karvoitusta leukaan. Kosinta peruuntui epämiellyttävän ulkomuodon seurauksena, mutta tästä raivostunut isä antoi ristiinnaulita tyttärensä Kristusta imitoiden. Ristin juurella makaava yläluokkainen nuorehko mies on todennäköisesti mielensä muuttanut tyttärelle valittu prinssi, sillä hän on pyörtynyt vastustajien puolelta puolustajien puolelle -suunnassa. Triptyykin vasen paneeli kuvaa Pyhää Antoniusta meditoimassa ja oikean puoleisessa paneelissa munkki johtaa sotilasta. Alun perin sivupaneeleissa oli kuvattu lahjoittajat profiilissa, mutta ne oli päällemaalattu jo Boschin elinaikana, todennäköisesti tilaajien muuttuessa.[21]

Parrakkaita naisia tunnetaan keskiajan legendoista Keski-Euroopasta, mutta kyseisen Pyhän Uncumberin ohuesti maalattu leuan karvoitus oli ajan saatossa kulunut paljaalla silmällä näkymättömiin. Siksi marttyyrikuoleman päähenkilö oli ollut epäselvä ennen viimeistä BRCP konservointia.[22] Konservointi oli teoksen lainaamisen ehtona ja se kesti kahdeksan kuukautta.[23]

 

 

Pirun koskettama Bosch tähtimuseokokoelmissa

BRCP tutkimusryhmän työstä on tehty pieteetillä Jheronimus Bosch Pirun koskettama -dokumenttielokuva.[24] Se valottaa sekä työn laajuutta että vaikeutta, tutkijoiden innokkuutta ja sitoutumista, mutta se kuvaa myös yhteistyössä vaadittavaa pitkämielisyyttä ja diplomatiaa. Elokuvasta kuulee harkittuja sanavalintoja, jotka edeltävät tutkimusryhmän tulosten julkaisua, ja pitkiä neuvotteluja teoslainoista, mutta elokuva kääntyy myös rehelliseksi museotyön kuvaukseksi ja suoruudeksi, jota voi odottaa hollantilaisryhmältä.[25] Kuvauskulmat ovat välillä huvittaviakin lähiotoksia teosten käsittelystä tai tutkijoiden puolikärsivistä ilmeistä, mutta suurimmaksi osaksi tunnelma on taiteellinen, kohdentuen museoiden rauhoittaviin interiööreihin.

Tähtimuseoiden välisessä kilpailussa BRCP ryhmä pyrki tuottamaan uutta tutkimustietoa ja kaikkia hyödyntäviä avoimia ja vertailukelpoisia tutkimustuloksia. Tutkimustyö oli Noordbrabantin museon ainoa tarjoama hyöty kumppanimuseoilleen tulevan näyttelyn saavuttaman huomion lisäksi. Prado päätti tuottaa oman näyttelyn, joka avautuu toukokuun lopussa 2016. Mainos lupaa kaikkien aikojen suurinta näyttelyä Boschista, sisältäen teoksia, joita ’s-Hertogenboschissa ei nähty.[26] Esimerkiksi Lontoon National Gallery lainasi Kristusta pilkataan teoksen vain Pradoon.[27] Rotterdamin Boijmans ja Beuningen -museo puolestaan hyödynsi neuvotteluasemia Bosch-kokoelmallaan järjestämällä näyttelyn Paljastuksia jokapäiväisestä elämästä: Boschista Bruegeliin juuri ennen Noordbrabantin museon näyttelyä, vuosien 2015 ja 2016 vaihteessa. Boijmans ja Beuningen museo neuvotteli näyttelyynsä Heinävankkurit-triptyykin Pradosta, joka oli tulevan Bosch-juhlavuoden näyttelyn tähtiteos. Vaikka teoksen saaminen Hollantiin 450 vuoden jälkeen oli ehdoton työvoitto, oli se Noordbrabantin museolle harmillista.[28]

 

Menestys

Juhlavuosi toi tullessaan taidehistoriallisen, Boschin koko tuotantoa käsittelevän tutkimuksen, jossa teknisellä taidehistorialla on suurosuus. Boschin tuotannon laajuudeksi on nyt tutkittu kuuluvaksi 25 paneelia ja 21 piirustusta, joka pienensi oletettua jäljellä olevien paneelien määrää mutta kasvatti oletettujen piirrosten määrää. Teosten ajoitus on erityisen vaikeaa, mutta debatti myös teosten attribuutioista epäilemättä jatkuu. Bosch herätti jo omana aikanaan ylimystön kiinnostuksen ja sai siten arvovaltaisia tilauksia, mutta varma mittari menestyksestä on kopioiden ja seuraajien määrä. Yksi arvostetuista kopioijista on tunnettu, silloin uraansa aloitteleva taiteilija Pieter Bruegel vanhempi (1525–1569). Sekä ’s-Hertogenboschin että Madridin näyttelyt tarjoavat ainutlaatuisen tilaisuuden tarkastella eri maanosista matkustaneita teoksia yhdessä ja samassa näyttelyssä, joka ei välttämättä tule toistumaan. Jokainen näyttelyvieras voi todentaa omin silmin havaittavia eroja ja yhtäläisyyksiä sommitteluratkaisuissa ja maalausjäljessä ja päästä näin lähelle Boschin groteskia viehätystä.

 

Minna Tuominen, FT, taidehistorioitsija, joka on erikoistunut Suomen kultakauden taiteen lisäksi Hollannin 1600-luvun taiteeseen. Parhaillaan hän valmistelee Hollannin taiteeseen liittyviä näyttelyitä Sinebrychoffin taidemuseossa näyttelyamanuenssina.